Barbet Schroederin ohjaustyö Baarikärpänen vuodelta 1987, perustuu kirjailija Charles Bukowskin elämään. Kirjailijan itsensä kynäilemässä tarinassa seikkailee tuttuun tapaan Mickey Rourken hienosti tulkitsema Bukon alter-ego Henry Chinaski. Rourken vallaton suoritus saattaa vaikuttaa jopa vähemmän kyyniseltä, kuin kirjailija on antanut kirjoissaan olettaa. Toisaalta Buko itse kertoo pitäneensä Rourken roolista kovasti, joten mistäs sitä tietää?
Henryn pitkäaikaista elämänkumppania Wandaa esittää Faye Dunaway sopivan vähäeleisesti ja hivenen surumielisesti, ja onnistuu näin loihtimaan varsin uskottavan bukowskilaisen naishahmon – kuin suoraan kirjojen sivuilta.
Bukowskin kirjoja lukeneille tarina lienee varsin tutunoloinen, joskaan se ei ole peräisin suoraan kirjailijan muusta tuotannosta. Ajallisesti se sijoittunee 40-50 -luvuille, Post Office- ja Factotum -kirjojen aikavälille.
Alkoholisoitunut ja työtön Henry Chinaski elättää itsensä baaritappeluilla ja ajoittaisella kirjoittamisella. Baareja kierrellessään hän tapaa Wandan, jolloin syntyy Charlesille varsin ominainen ja hieman kieroutunut rakkaustarina. Samaan aikaan myös kustantajat alkavat viimein osoittamaan kiinnostustaan.
Erittäin pienellä budjetilla kuvattu Baarikärpänen on elokuvana pienimuotoinen ja elämänmakuinen kuvaus elämän pienistä arvoista, höystettynä toki myös Bukon omalaatuisella filosofialla ja mustalla huumorilla.
Miljöö on asiaankuuluvan karu räkäisine syrjäkuppiloineen ja hajoamispisteessä olevine vuokra-asuntoineen ja legendan mukaan elokuvassa pääosakaksikon käyttämä asunto olisi sama jossa Buko aikoinaan asui kumppaninsa kanssa. Vanha Likainen Mies esiintyy myös itse yhtenä baarikärpäsistä kohtauksessa, jossa Henry ja Wanda kohtaavat ensimmäisen kerran. Kirjailija luo vaiteliaan silmäyksen kaveriin, joka Bukon sanojen mukaan ajoittain muistutti häntä ajoittain todella paljon menneestä itsestään.
Kärjistettynä elokuvaa voisi tylysti luonnehtia vain kahden juopon sekoiluksi, jota se jossain määrin kyllä myös on. Pinnan alla piilee kuitenkin Bukowskin muuhun tuotantoon nähden yllättävän lämminhenkinen kuvaus kirjailijalle hyvinkin tutuista laitapuolen kulkijoista.
Mickey Rourkella on ollut varmasti melko haastava tehtävä päästä Bukon kaltaisen persoonan pään sisälle. Ja vaikka aina tämä ei ole varmastikaan täydellisesti onnistunut, ovat esimerkiksi kohtaukset joissa Henry latelee runontynkää verissä päin peilin edessä, tai kotiin tullessaan napsauttaa radiosta klassisen musiikin päälle ja istahtaa rööki suupielessään nurkkaan kirjoittamaan taas yhtä kuolematonta runoa, erittäin hienoa elokuvamateriaalia. Elokuvallisesti filkka ei sisällä varsinaisesti mitään mullistavaa, vaan on kuin yksi Bukon romaaneista filmille käännettynä. Ja niille joihin miehen tyyli iskee, kuten minulle se tekee ja kovaa, matsku on varmasti nautittavaa.
Kirjailijan ystäville tutustuminen kannattaa ehdottomasti, ja ehkä myös niille, jotka eivät ole aiemmin Bukowskiin tutustuneet. Lisäksi myös Bukon kirjallisen tuotannon vihaajille luvassa voi olla mieluisia yllätyksiä
nimimerkki: Cuomi
