Hyviä urheiluaiheisia elokuvia ei ole liikaa tehty. Nyrkkeilyelokuvien lisäksi ensimmäisenä tulee mieleen Tulivaunut, joten Vastavirtaan on piristävä lisä tähän harvalukuiseen joukkoon.
Kyseessä on Anthony Fingletonin omaelämäkerralliseen kirjaan perustuva tarina kahdesta veljeksestä, jotka isänsä valmennuksessa tavoittelevat paikkaa Australian uintimaajoukkueeseen 1950- ja 60-luvulla. Sekä Tonyn (Jesse Spencer) ja Johnin (Tim Draxl) keskinäiset suhteet ja molempien suhde isäänsä Haroldiin (Geoffrey Rush) tulehtuvat menestyksen paineessa totaalisesti. Isä Harold katkeroituneena alkoholistina ei todellakaan ole mikään mallivalmentaja. Hän suosii Johnia, kiinnittämättä juurikaan huomiota heikkona pitämäänsä Tonyyn, vaikka juuri Tony on pojista lahjakkaampi. Taustalla vaimo Dora (Judy Davis) yrittää epätoivoisesti pitää perhettä koossa ja on ainoa, joka näkee mihin poikien keskinäinen kilpailu on johtamassa.
Vastavirtaan on tarina unelmista, kunnianhimosta, isän arvostuksen voittamisesta ja paosta parempiin oloihin. Perusasetelma on lähes kliseenomainen, mutta elokuva onnistuu ylittämään lähtökohtansa. Osaksi siksi, että tämä tarina on tosi ja osaksi siksi, että tarinasta tulee Tonyn henkinen eloonjäämiskertomus. Kun perheen ankarat olot saavat Tonyn ja Johnin hyppäämään veden maailmaan tuoden pokaaleja isän kiillotettavaksi pokaalit muuttuvat tuskaksi, joka kasvaa Tonyn sisällä. Tuskasta siihen, kun mikään ei riitä isän miellyttämiseen ja tuskasta siihen, kun oma veli kääntyy häntä vastaan.
Kun veljekset hyppäävät altaaseen, katsojan on todella helppo valita puolensa. Elokuvan sävy onkin hyvin tumma ja saa jopa kauhuelokuvan piirteitä. Tämä johtuu Rushin huikeasta roolista. Silmien kiillosta muu perhe yrittää päätellä milloin nauraa ja milloin on taas aika juosta karkuun – ja katsoja jännittää mukana. Lopussa Rush näyttää kuitenkin pilkahduksen inhimillisyydestä. Roolisuoritukset ovat kauttaaltaan erinomaisia. Etenkin Davis hoitaa kärsivän vaimon osansa hiljaisella arvokkuudella syyllistymättä näyttämään miltään pyhimykseltä.
Elokuvan ainoat miinukset ovat ohjaajan kikkailut jaettuine kuvaruutuineen uintikohtausten aikana ja kummallisesti valittu aikakauteen täysin sopimaton musiikki. Lisäksi vastausta jää kaipaamaan yhteen oleelliseen kysymykseen: miksi Harold oli niin käsittämättömän ankara toista poikaansa kohtaan.
