Joe Bonham (Timothy Bottoms) värväytyi sotaan. Hän haavoittui erittäin pahasti kranaatista. Niin pahasti että hän on käytännössä kuollut. Hänen kannalta parempi olisi ollut jos hän olisi kuollut, sillä raajattomaksi silpoutuneen ja käytännössä kaikki aistinsa menettäneen Joen mieli ja ymmärrys ei ole tuhoutunut. Hän herää hitaasti painajaiseen mistä ei pysty heräämään. Hänen ruumiillisen värittömyytensä vastapainona hänen mielensä näkee värikkäitä unia joissa on paitsi hänen isänsä (Jason Robards) myös Kristus (Donald Sutherland). Näiden unien absurdi surrealismi muodostaa häkellyttävän vastapainon hänen helvetilliselle olotilalleen, mutta ihmismieli on myös kekseliäs.
Mustaa Listaa koristanut Dalton Trumbo ohjasi vain yhden elokuvan pitkän uransa aikana ja se perustuu hänen itsensä kirjoittamaan romaaniin. Sovitus on mitä voimakkain kuvaus sodan voimasta tuhota ihminen ja näyttää siitä syntyvän helvetin kapeimmasta mahdollisesta kuvakulmasta. Hänen tilansa on kammottava, mutta vielä kammottavampi on ympäristön ymmärrys.
Näyttelijäntyön tarkoitus ei ole luoda elokuvan mestariteosta vaan enemmänkin ruumiillistaa käsikirjoituksen esittämät unikuvat. Trumbon sodanvastainen asenne näkyy varsin selkeästi feminiinisen hoidon ja maskuliinisen kontrollin välisessä dilemmassa. Joka tapauksessa Timothy Bottoms tekee vankan suorituksen nuoren naiiviutensa vuoksi tulevana ihmislihana ja vielä vaikuttavamman suorituksen ääniraidalla ja naamiossa. Jason Robards toimittaa karhean, mutta lämpimän roolin isänä. Vai onko hän pelkkä unikuva, mutta joka tapauksessa häneltä Joe saa neuvoa. Samoin Donald Sutherland tekee suorastaan hupaisan suorituksen Kristuksena joka on puuseppä.
Lähtökohta äärimmäiseen yksinäisyyteen tuomitusta ihmisestä on silkkaa painajaista ja Trumbo käsittelee asian hyytävän minimalistisella toteamuksella. Rajoitetut elementit luovat äärimmäisen tragedian, sitkeän eloonjäämistaistelun ja ankaran syytöksen sodalle mikä muuttaa elämät helvetiksi.
Huomattava on että vaikka tarina on karmaiseva ja toteutus toimiva on mukana myös heikkouksia. Välissä kerronta nykii liiankin paljon ja unikohtauksien ja todellisuuden välinen kontrasti voi olla liian suuri. Kokonaisuus jää siis hieman risaiseksi, vaikka lähtökohta on hyytävä ja kohtaukset hienoja. Täysosuma ei kyseessä ole, mutta pelottavuudessaan [I]Sotilaspoika[/I] pieksää monta kauhuleffaa.
[B]-.- .. .-.. .-.. — .[/B]
