Kaveriporukan kanssa menin katsomaan odotukset vaatimattomina, viihdettä kaivaten. Medusa-trilogian jälkimmäiset osat olivat ainakin erittäin onnistunutta viihdettä missä ei paljon löpisty, asiallisesti vaan hoidettiin kliinisissä maisemissa käsivarakameran heiluessa porukkaa pinoon simpukkapuhelimeen huutaen.
Sama meininki jatkuu tässä Damon-Greengrass yhteistyössä, ja mikäs siinä, kunnon perinteinen viihde-toiminta-sotaelokuva yhteiskunnallisella juonella ja korkean portaan salaliitolla lepää juuri tällä hetkellä näitten miesten harteilla.
Mitä ihmeempiä kamerakikkailuja tai leguaanilähikuvia ei tästä toimintatrilleristä löydy, vaan sopivan mutkikas, mutta pahemmin ajattelua vaatimaton juoni hoidetaan pois alta räjähdysten paukkuessa ja käsivaran seuratessa Matt Damonia Bagdadin pölyisillä kaduilla.
Greengrassin edellisten elokuvien tyyliin, ja varsinkin tämän, kuuluu runsas käsivaran käyttö, mikä jakaa mielipiteet. Autenttista sodan sekavaa ilmapiiriä sillä yritetään saavuttaa, mitä se ei aivan täysin tee, mutta normaali ruoansulatuksen omaavan kohdalla on turha puhua sen aiheuttamasta pahanolosta, tyylikeino muitten joukossa.
Elokuva perustuu Rajiv Chandrasekaranin tosipohjaiseen kirjaan, ja elokuvassa jenkkiarmeijan upseeri Roy Miller ( Damon) etsii niitä surullisen kuuluisia kemiallisia aseita Irakilaisten takapihoilta ja rupeaa miettimään että miksei niitä kuulu mistään. Brendan Gleeson esittää CIA:n vastarannan kiiskenä toimivaa miestä joka myös on huomioinut tämän seikan sekä Greg Kinnear esittää CIA:ssa myös työskentelevää pahishahmoa. Roolisuorituksissa ei kyllä mitään uutta löydy: Naama peruslukemilla lakia noudattavaa kunnon kansalaista usein esittävä Matt Damon ei pahemmin luonnenäyttele tai Turkkalaisittain vaahtoa, muttei myöskään ärsytä. Brendan Gleesonin ei myöskään pahemmin näyttele, vetelee vain jenkkiaksentilla ovelia sisäpiiritotuuksia ja Kinnear hoitaa nilkin roolin mukisematta.
Leffa naulitsi penkkiin, joten viihdearvossa ei mitään valittamista. Arvosteluissa Green Zonea verrattiin harmittavan usein selvästi erilaiseen Hurt Lockeriin, ja sanat puiseva ja yllätyksetön lisättiin turhankin usein tämän leffan yhteyteen, mutta allekirjoittaneen mielestä Green Zone onnistuu lähes täydellisesti viihdyttämään ja oikeasti jopa vangitsemaan jotain Irakin sodan tunnelmasta.
