David Samuel ’Bloody Sam’ Peckinpah rakasti Williä Länttä. Hänen epäonnekseen ja ehkä muun maailman onneksi se siirtyi historiaan, mutta joitain reliikkejä jäi. Rodeo on yksi sellainen jäänne joka yhä pinnistelee. Jeb Rosebrookin kirjoittama ja Peckinpahin ohjaama kuvaa juurikin tuota jäännettä ja vaikka kantrin säestämässä modernin cowboyn kuvauksessa on kiistatonta lämpöä osoittautuu se varsin heppoiseksi tapaukseksi.
Junior Bonner (Steve McQueen) on kovasti ponnisteleva rodeoratsastaja jonka isäukko Ace (Robert Preston) on poikaansa verrattuna vielä enemmän menneisyydessä kiinni. Äitimuori Elvira (Ida Lupino) ei ole kovinkaan hyvissä väleissä Acen kanssa ja Juniorin veli Curly (Joe Don Baker) on taas asettunut aloilleen ja menestyy. Tarina rakentuu Juniorin ja tämän isäukon suhteen ympärille ja rodeokisassa Junior aikoo onnistuneesti ratsastaa pelätyllä Sunshine-härällä ja isäukko aikoo suunnata Australiaan kultaa vuolemaan.
Steve McQueenin ja Robert Prestonin lämpöinen karisma kannattelee juoneltaan varsin ohutta elokuvaa. Ace ja Junior ovat molemmat väärän ajan ihmisiä ja ymmärtävät hyvin toisiaan vaikka muu maailma tuntuukin olevan vanhanaikaista unelmointia vastaan. Ida Lupino ja Joe Don Baker modernisoituneempina perheenjäseninä yrittävät ymmärtää ja ohjata omaa tietään kulkevaa miesväkeä kohti vakaampaa elämäntapaa, mutta se ei aina onnistu. Mukana on Peckinpahilla vahvoja tarinaelementtejä ja hyviä näyttelijöitä, mutta tarina jää ratkaisuissaan pahasti puolitiehen. Motiivit jäävät epäselviksi ja selkeästi rakentuvaa juontakaan ei mukana ole. Alun jyhkeä, mutta karu kuvasto tietyökoneiden alle katoavasta Willistä Lännestä muuttuu varsin nopeasti varsin tunkkaiseksi kaupunkimiljööksi, joten visuaalinen kauneuskin jää varsin heikoksi. Onneksi rodeokohtauksissa ’Bloody Sam’ pääsee käyttämään taidokasta leikkaustyyliään väkivallattomassa asiayhteydessä, mutta moiset tyyliväritahrat eivät maalaa yksinään kovinkaan värikästä taulua.
Peckinpahin ajoittain humoristinen kuvaus Willin Lännen katoamisesta menettää ideansa viimeistään puolivälissä pituuttaan ja muodostuu varsin värittömäksi ja päämäärättömäksi haahuiluksi. Lopputulos ei ole huono, mutta se on mitäänsanomaton.
