Hooo. Tätä on mentävä katsomaan! Kerrankin suomalaiselokuva, jota katsoessa ei tarvitse hävetä olevansa suomalainen. Niko – lentäjän poika herätti nopeasti paitsi mielenkiinnon, myös ennakko-odotuksia. Harvinaislaatuisesti elokuva onnistui jopa ylittämään odotukset ja lunasti kaikki lupauksensa. Elokuva kertoo klassisen kasvutarinan Niko-poronvasasta joka haluaa tulla lentäväksi poroksi, kuten hänen joulupukin rekeä kiskova isänsä on. Valitettavasti Nikolla ei ole hajuakaan siitä mistä hän voisi isänsä löytää, tai miten voisi lentää. Liito-orava Juliuksen lento-ohjeista ei apua ole, eikä yksinhuoltajaäidin kasvattaman vasan elo porotokassa ei ole helppoa. Isän etsimiseen tähtäävän reissun aikana mukaan tarttuu Wilma-niminen lumikko, mutta valitettavasti nälkäiset sudet aiheuttavat ongelmia. Elokuvan teemat ovat universaaleja, ja pätkä käsittelee vakaviakin asioita. Mielenkiintoista on huomata, miten elokuvien peilaama arvomaailma on ajan hampaan vieriessä muuttunut. Jos tämä olisi tehty vaikka viisikymmentä vuotta sitten, tuskinpa isyyden tai ydinperheen olemusta olisi tässä niin paljoa tarkasteltu. Nykypäivänä nämä ovat kuitenkin tärkeitä asioita, joten mikäpä siinä.
Suomalaiselokuvien ”kermankaan” taso ei ole koskaan ollut liian korkea. Kansainvälinen menestyskin on ollut vähän niin ja näin. Monista maista haalituin apuvoimin kasattu Niko – lentäjän poika yrittää näille markkinoille Pixarin ja lähinnä ”Ice Age” -elokuvista tunnetun Blue Sky Studiosin hyväksi havatuin keinoin. Liiasta omaperäisyydestä pätkää ei voi syyttää, vaan useimmat hahmot ja juonikuviot ovat aiemmista lastenanimaatioista tuttuja. Vertailu varsinkin samantapaiseen miljööseen sijoittuvan ”Ice Agen” kanssa on väistämätöntä. Lajityypin muista merkkiteoksista Niko – lentäjän poika erottuu kuitenkin vähäisemmällä huumorillaan (toki tätäkin on mukana) ja jännittävämmillä kohtauksilla, jotka perheen pienempien mielestä voivat olla jopa pelottavia. Edukseen Niko – lentäjän poika erottuu ”Ice Agesta” siksi ettei tässä ole mielestäni ko. elokuvan kompastuskiveksi koitunutta väkivaltaisuutta ja törmäilykohellusta (kuten se Jyrsis-orava -raukka). Kuitenkin huumoria olisi varsinkin lopussa ollut enemmän, ja pikkulapset voivat pitää susien pääpomoa turhankin pelottavana. K7-merkintä voi joidenkin mielestä olla liian matalakin, mutta kyllä teatterissa tuntui penskoilla hauskaa olevan siinä missä aikuisillakin joten en usko että joku K11-leima olisi kohtuullinen ollut.
Kuudella miljoonalla Niko – lentäjän poika on ilmeisesti kallein koskaan tehty suomalaiselokuva (myös laajimmalle levitetyin), ja siltä se näyttääkin. Perinteisen animaation littana kaksiulotteisuus on mennyttä ja elokuvan kolmiulotteinen animaatio on korkeaa kansainvälistä tasoa. Puutteistaan ja varsinkin omaperäisyyden puutteestaan huolimatta Niko – lentäjän poika on eräs hienoimmista tietokoneanimaatioista koskaan, viime aikojen paras suomalaiselokuva ja varmasti useamman katselukerran kestävä elämys, joka on viihdyttävä, jännittävä ja hauska. Arvelisin että tästä muodostuu vielä suomalaiselokuvalle jonkinlainen käännekohta – nähtäväksi jää kuinka merkittävä.
