Hyvä elokuva yllättää, on visuaalisesti näyttävä tai tunnelmaltaan puolensa vetävä. Todistettavasti elossa täyttää yhden em. määreistä. Käsikirjoitus on arvattava, ja visupuolikin on keskivertoa. Tunnelma vetoaa, muttei tarpeeksi ollakseen huippu.
Homman juoni on tuhannesti elokuvamaailmassa käsitelty panttivankitilanne. Pelastava sankari, ja ilkiöt kuin Jolon saaren sekopäät. Mukaan mahtuu pientä virittelyä kaapatun vaimon (Meg Ryan) ja sankarin (Russell Crowe) välille. Mutta ei tarpeeksi.
Viidakko, keskenään riitelevät kaappaajat, hiki ja kolhut – tätähän se on ollut uutisissa mennävuonna ja monessa elokuvassa aikaisemmin. Mukaan suolaksi on laitettu huumetta ja suurten yhtiöiden etuja, mutta kun ne jää pahuksen ohuiksi siivuiksi Todistettavasti elossa -elokuvassa.
Pieni kritiikki on paikallaan. Te kaikki amerikkalaiset jotka luette tätä: pitääkö teille kaikki kuvien lisäksi selittää? Jumalaare, meillä ypäjäläinenkin ymmärtää mistä on kyse ilman prologia.
Käsikirjoitus on tämän leffan heikkous. Näyttelijät tekevät minkä pystyvät, Crowe tekee mistä maksetaan ja Ryan on nätti ja kärsivä. Heille pisteet siitä mitä tästä on ammennetavissa. Loput bojot menevät Ristolle ja Sepolle Jolon matkan kärsimyksistä.
Nyt on helpostikin ymmärrettävissä miksi Crowe PR-haastatteluissaan johdatti puheet todelliseen viidakon villiin elämään paljon mielummin kuin leffan sanomaan. Oli ukon katu-uskottavuus vaarassa.
Todistettavasti elossa on filmi, jonka ohessa voi kumota sixpackin. Tai toimii se seuraavan aamun köntysleffanakin, kun ajatukset luistavat kuin suksi hiekassa.
Keskivertoleffaa etsiessä tämä toimii. Ei tarvi funtsailla liikaa.
