Josef K (Perkins) nukkuu asunnossaan kaikessa rauhassa. Sitten poliisi herättää hänet ja ilmoittaa, että mies on pidätetty ja häntä vastaan on nostettu syyte. K:lla ei ole hajuakaan, mistä on kysymys. Muutenkin viranomaisten kanssa tuntuu olevan vaikeuksia.
Orson Wellesin Oikeusjuttu perustuu Franz Kafkan romaaniin. Welles on saanut aikaiseksi todella mielenkiintoisen elokuvan. Jo alku lupailee hyvää. Alku on kuvaukseltaan todella hienonnäköistä, vaikkei se liene enää mitään mullistavaa ollutkaan. Myös K:n ja poliisin välinen keskustelu alussa on todella hyvin kirjoitettu. Muutenkin tunnelma on saatu erittäin tiukaksi, vaikka muutamia heikkoja hetkiä on mukana. Loppukin on todella hienosti toteutettu. Myös dialogi on todella nasevaa.
Oikeusjuttu kuvaa erinomaisesti ihmisen ahdinkoa yhteiskunnan ja byrokratian rattaissa. On kyllä rankka ajatus, että joutuu oikeuteen, eikä edes tiedä, mistä syytetään. Viranomaisten mielivaltaisuus kuvataan todella hyvin. Tällaista meininkiä voi hyvinkin olla jossain diktatuurivaltiossa. Katsojalle ei juuri mitään paljasteta, vaan hän joutuu miettimään, onko K tehnyt jotain, vai onko hän vain mielivaltaisuuden uhri.
Eikä näyttelytyössäkään ole mitään valittamista. Anthony Perkins, joka on leimautunut Hitchcockin Psykon Norman Batesiksi, on täydellinen valinta Josef K:ksi. Hän osaa näytellä hyvin todella hukassa olevaksi mieheksi mielivaltaisuuden keskellä. Orson Welles tekee hienoa työtä omituisena asianajajana, josta ei oikein tiedä, onko hänestä K:lle enemmän vahinkoa kuin hyötyä.
Oikeudenkäynti on ihan tasokasta Wellesiä, vaikka olisi parantamisen varaa olisi ollutkin. Alku ja loppu jäävät kaikessa upeudessaan mieleen.
