Kaksi miestä herää yksin likaisessa pesuhuoneessa putkiin kahleilla sidottuina. Toinen miehistä on nuori, valokuvaamista harrastava poika ja toinen aviokriisin partaalla piehtaroiva lääkäri. Heidän välissään makaa kolmas mies pää veressä ja ase kädessään. Pian miehet huomaavat olevansa keskellä mitä pirullisinta peliä, jonka päävoittona ei ole sen enempää eikä vähempää kuin elämä – muina mahdollisuuksina ainoastaan kuolema.
Näin alkaa australialaisen James Wanin kehuttu ja hehkutettu esikoisteos Saw (2004). Nerokkuudestaan ja yllätyskäänteistään tunnettu kauhutrilleri oli niin suuri hitti, että on tähän päivään mennessä saanut jo kolme toinen toistaan huonompaa jatko-osaa, ja neljättä jo suunnitellaan. Siinä missä jatko-osat ovat tyytyneet lähinnä kiertämään samaa vanhaa kaavaa pienin muutoksin, on ensimmäinen Saw vuosituhannen alun mielikuvituksettomiin ja kaavamaisiin kauhuelokuviin verraten miellyttävän ovela ja älykäs poikkeus, vaikka ei suinkaan täydellinen teos.
Saw perustaa jännityksensä päähenkilöidensä epätietoisuuteen ja kameran edestä poissa pysyttelevän murhaajan pirullisen älykkäisiin ratkaisuihin tehdä selvää uhreistaan. Brutaaleja ”pelejä” näiden päänmenoksi rakenteleva palapelimies on selvä sukulainen David Fincerin Seitsemän -elokuvalle, johon elokuvaa on usein rinnastettu. Vaikutteita Saw onkin tästä klassikosta ammentanut todenteolla karua tyylikkyyttään myöten, mutta samanlaista älykkyyttä Wan ei pysty katsojalleen tarjoamaan. Siinä missä Fincerin elokuva on modernin trillerin merkkiteos loistavasti kirjoitettuine henkilöhahmoineen ja täysin hallittuine käsikirjoituksineen, jää Wanilla elokuvassaan jotain puuttumaan näistä kummastakin.
Henkilöhahmot ovat elokuvassa naiiveja. Tuntuu, kuin kaikki nerokkuus, jota esitellessään elokuva toimii kaikkein parhaiten, olisi säästetty murhaajalle. Tästä johtuen mieleen hiipivä ajatus on, että kukapa noita idiootteja ei voisi huijata! Elokuvasta puuttuu täysin pahalle vastainen voima, joka olisi vähintään yhtä nerokas ja jonka mukana olo tekisi koko hommasta rutkasti mielenkiintoisemman. Tällaisenaan elokuva on jotenkin vääjäämättömän tuntuinen ja toivottomuus tuntuu lähinnä teennäiseltä. Tämä ei sinänsä ole elokuvalle täydellinen kompastuskivi, mutta syö siltä kumminkin tehoa.
Elokuvan näyttelijätyö ei ole huonoa, mutta tarpeeksi kaukana hyvästä ettei sitä ole syytä kehua. Päähenkilökaksikon kemiat toimivat tarpeeksi hyvin, mutta jäävät kipeästi puolitiehen elokuvan alkaessa esitellä pohjustuksia ja takautumia kummankin henkilön – ja jopa murhaajan – pesuhuonetilannetta edeltäneestä historiasta. Tästä ei kuitenkaan ole näyttelijöitä syyttäminen, vaan käsikirjoituksen näkökulmaongelmia: yli puolentunnin subjektiivisen kerronnan jälkeen ei siirtyminen yllättäen kaikkitietävään kerrontaan ole mahdollista saumatta.
Saw’n parasta antia ovat sen visuaalisesti näyttävä ulkoasu ja osin pienestä budjetistakin johtuva groteski realistisuus. Vaikka elokuvan veriefektit ovatkin varsin vähäisiä, on silti luojan kiittäminen, ettei CGI:llä ole minkäänlaista osuutta asiaan. Välillä varsin heppoisetkin juonenkäänteet omalta osaltaan kannattelevat itse tarinaa, mutta pitävät silti mukavasti katsojan hereillä. Juonenkäänteiden huono pohjustaminen estää kuitenkin todelliset WTF-fiilikset ennen todellista loppua, jonka nerokkuutta on ylistetty jo kyllästymiseen asti. Silti täytyy todeta, että tällä kertaa hypetys osuu aivan oikeaan.
Loppujen lopuksi Saw on viihdyttävä kauhutrilleri ja pitää otteessaan nurinoista huolimatta. Tunnelmallisimpina hetkinään se onnistuu värisyttämään ihan mukavasti, joskin tätä tunnetta olisi elokuvassa kaivannut enemmänkin. Nerokas loppu ja kutkuttavat asetelmat huolehtivat siitä, että Saw nousee tusinakauhusta selkeästi omaksi tapauksekseen. Tämä siitäkin huolimatta, että klassikkoa Saw’sta ei saa tekemälläkään ja että se maistuu enemmän vesittyneelle Seitsemän -kopiolle kuin aidolle mestariteokselle. On mukava huomata, etteivät ilkeys ja veri ole enää tabuja 2000-luvun kauhuelokuvissa: Saw on tämän uuden aallon harja, ja siksi omalla tavallaan tärkeä elokuva.
