Salaperäinen valkoista kauhunaamiota käyttävä henkilö tappaa salaperäisesti ja brutaalilla tavalla kaksi lukion oppilasta, ja koko koulu alkaa pohtia, kuka on saattanut tehdä näin kamalan rikoksen, yksi kaveriporukka alkaa samalla luetella kauhuelovien tyypillisiä juonikuvioita ja kliseitä saadakseen niistä vihjeitä syyllisen löytämiseen…
Olen nähnyt vain muutamia kauhuelokuvia, mutta melkein yksikään niistä ei ole onnistunut minua pahemmin pelottamaan. Moni näkemäni kauhuelokuva on kyllä tuntunut jännittävältä, mutta Scream oli melkeinpä ensimmäinen näkemäni kauhuelokuva, joka oikeasti tuntui monessa kohtaa pelottavalta. Tästä siis kehut Screamille. Erityisesti elokuvan ensimmäiset kohtaukset olivat suorastaan selkäpiitä karmivia, ja elokuvan lopussa ”pahiksen” viimeinen yritys sai minut haukkomaan henkeä pitkään. Toisella katsomiskerralla elokuva ei enää samalla tavalla pelottanut, vaikka jännittävältä silti tuntui. Toisaalta tähän vaikutti varmasti se, että olin jo nähnyt elokuvan ja tiesin, mitä tapahtuu.
Elokuva on juonellisesti toimiva, pidin erityisesti siitä, miten elokuvan loppupuolella ratkesi, kuka on elokuvan aikana tappoja tehnyt salaperäinen naamioheppu, joka käyttää valkoisen naamion lisäksi mustaa asua. Yllätyin tämän loppuratkaisun tuloksesta, samalla kaikki teoriani ja epäilykseni murhaajasta menivät roskakoriin. Tätä lukuunottamatta juoni oli kuitenkin aika yksinkertainen, vaikka ensimmäisellä katsomiskerralla sitä aina odottikin, että milloin murhaaja iskee taas. Katson tosin yleisesti kauhuelokuvia lähinnä siksi, että toivon niiden olevan pelottavia ja jännittäviä, en hyvän juonen vuoksi, ja mielestäni ne sopivat elokuvagenrenä mainiosti viikonlopun rentouttavaksi viihteeksi, varsinkin kun niitä katsoo kaverien kanssa. Itse en erityisemmin innostu katsomaan kauhuelokuvia yksin, vaan ne ovat minulle enemmänkin seurallisia elokuvia, lukuunottamatta Psykoa ja Hohtoa, joita mielelläni katson myös yksin. Toki hyvä juoni on melkein aina plussaa elokuvalle, mutta toisaalta välillä on myös kiva katsoa elokuvia, joissa aivot voi heittää narikkaan.
Scream on mielestäni myös osittain hyvin hauskakin elokuva. Monessa kohtaa elokuva on raaka, pelottava, ehkä jopa ahdistava, mutta vastapainoksi elokuvassa on myös paljon hauskoja kohtauksia, jotka kyllä ihan naurattivatkin, ja jotka toivat mukavaa tasapainoa elokuvan pelottavuudelle. Yleisesti ottaen elokuvan vitsit ja hauskat kohtauksen on laitettu sopiviin kohtiin, eikä niitä ole väkisin tungettu kohtauksiin, joiden on uskoakseni tarkoitus olla pelottavia. Elokuvassa minua jaksoi aina viihdyttää se, kun elokuvan hahmot puhuivat joistain kauhuelokuvista, ja niiden yleisistä juonikuvioista ja niihin liittyvistä kliseistä.
Elokuvassa on kuitenkin myös asioita, joissa olisi ollut mielestäni parantamisen varaa. Pidin Screamistä paljon ensimmäisellä katsomiskerralla, kun katsoin sen ystäväni kanssa, mutta toisella katsomiskerralla elokuva tuntui kelvolliselta viihteeltä, mutta oli menettänyt paljon ensimmäisestä katsomiskerrasta. Tähän vaikutti varmasti, kun tiesin elokuvan juonen, niin elokuvassa ei ollut enää sitä yllätyksellisyyttä, mikä saattaa olla tyypillinen piirre kauhuelokuvalle, että elokuva toimii parhaiten ensimmäisellä katsomiskerralla, milloin elokuvan aikana pääsee pohtimaan, milloin tapahtuu jotain jännittävää.
Elokuvan ohjauksesta ja näyttelijätyöstä minulla ei ole kovin erityistä sanottavaa. Wes Craven on ohjannut elokuvan hyvin, ja elokuva toimii kokonaisuutena, ohjauksessa ei ole siis moitittavaa. Näyttelijät tekevät ihan hyvää työtä elokuvassa, mutta oikeastaan isoin kritiikkini elokuvalle on, että lähes kukaan elokuvan hahmoista ei jää erityisemmin mieleen, eivätkä aiheuta vahvoja tunnereaktioita. Esimerkiksi Neve Campbell, joka näyttelee elokuvan päähenkilöä, Sidney Prescottia, suoriutuu kelvollisesti, mutta eipä hänen hahmonsa jää kovin vahvasti mieleen, ja tuntuu kovin tavallisen oloiselta teini-ikäiseltä tytöltä. Sidney Prescott on kyllä mukavan rohkea ja määrätietoinen hahmo, joka kuitenkin näyttää joissain kohdissa paljonkin pelkoa, mutta silti jotenkin Campbell ei saa minusta tuotua hahmoon riittävästi tunnetta ja sympatiaa, että olisin hänestä erityisemmin välittänyt, vaikka toki toivoin aina, että hänen hahmonsa selviää murhaajan kynsistä. Rose Mcgowanin näyttelemä Tatum Riley, joka on Sidneyn paras ystävä elokuvassa, täyttää hyvin perinteisen päähahmon parhaan kaverin roolin kelvollisesti. Campbellin ja McGowanin kemia toimii elokuvassa ihan hyvin, ei kuitenkaan loistavasti. Tällä tarkoitan, että heidän yhteiset kohtaukset elokuvan aikana ovat kelvollisia, mutta aika unohdettavia. Courteney Cox tekee elokuvassa hyvää työtä Gale Weathersina, joka on utelias ja ärsyttävä toimittaja, joka tunkee nokkansa melkein joka paikkaan, aika perinteisen oloinen hahmo siis. Samoin Skeet Ulrich tekee ihan hyvää työtä Sidney Prescottin poikaystävänä, joka perinteiseen tapaan kyllä vaikuttaa haluavan olla hyvä poikaystävä, mutta jonka hormonit pyörivät vähän liiankin lujaa. Elokuvan käsikirjoitus ja ohjaus saattavat myös vaikuttaa siihen, miksi useimmat näyttelijäsuoritukset ovat lähinnä ihan jees-tasolla, mutta minusta myöskään erityisesti Sidney Prescottin hahmon kemia parhaan ystävänsä Randyn ja poikaystävänsä Billyn kanssa eivät pelaa tarpeeksi hyvin yhteen, että heidän suhteista olisi erityisemmin välittänyt. Tämä on mielestäni useimpien Screamin näyttelijöiden roolisuoritusten isoin ongelma elokuvassa.
Lempihahmojani elokuvassa olivat Dewey Riley, jota näyttelee David Arquette, ja Randy Meeks, jota näyttelee Jamie Kennedy. Arquette onnistuu tekemään hyväntahtoisesta ja kohtalaisen ammatillisesta, mutta hieman epätaitavasta ja siskonsa tossun alla olevasta sheriffistä kenties elokuvan mielenkiintoisimman hahmon. Arquette vaikuttaa päässeen hyvin roolihahmonsa sisään, ja hänen kemiansa pelaa varsin hyvin vastanäyttelijöidensä kanssa yhteen, esimerkiksi Arquetten ja McGowanin hahmojen välinen sisarus-suhde toimii hyvin, ja näyttää hyvän kemian ansiosta uskottavalta. Kenties oma suosikkihahmoni elokuvasta oli kuitenkin Kennedyn näyttelemä Randy Meeks. Randy on elokuvassa elokuvanörtti, joka on erityisesti kauhuelokuvia katsonut todella paljon ja tuntee hyvin, millaisia erilaisia juonikuvioita ja kliseitä kauhuelokuva melkein aina sisältää. Elokuvan viihdyttävimpiä kohtauksia ovatkin melkein kaikki ne hetket, missä Randy pääsee kertomaan ja pätemään kauhuelokuvien sisällöstä. Erityisesti minulle jäi mieleen, kun Randy väitti, että kauhuelokuvissa vain neitsyt voi selvitä hengissä. Tästä kohtauksesta sain myös hyvät naurut. Kennedyn hahmo ei kenties ole myöskään kovin alkuperäinen hahmo, mutta tällainen hahmo sopii Screamiin kuin nyrkki silmään, ja Kennedylle kehut hyvästä roolisuorituksesta, pidän hänen suoritustaan siinäkin mielessä tosi hyvänä, että hänen hahmosta olisi hyvin voinut tulla todella rasittava ja ärsyttävä, mutta ainakin minua hänen hahmonsa onnistui hyvin viihdyttämään ja naurattamaan. Dewey ja Randy jäivätkin minulle parhaiten mieleen elokuvan hahmoista, mistä saanen kiittää sekä heidän näyttelijöitä, että elokuvan ohjaajaa.
Niin kuin olen aiemmin viitannut, Scream kuuluu mielestäni niihin elokuviin, joista nauttii eniten ensimmäisellä kerralla, sen jälkeen osa elokuvan hohdosta haihtuu pois, kun tietää juonen. Yksin en elokuvaa enää luultavasti katsoisi, mutta kaveriporukan kanssa tämän elokuvan katsoo kyllä mielellään uudestaan, mainiota aivot narikkaan-viihdettä porukalla, josta saa myös hyviä nauruja. Kuten melkein kaikissa kauhuelokuvissa on, tästä elokuvasta saa eniten irti, kun tämän katsoo pimeässä.
