Pixar-animaatiostudion vinkeä Toy Story ilahduttaa edelleen. Vuonna 1995 startannut leffasarja on niitä harvoja, joiden voi väittää parantuneen osa osalta. Toy Story 3 päättää sarjan – tai näin elokuvan tekijät ovat väittäneet. Samalla he ovat luvanneet, että tulossa olisi vielä ainakin Toy Story -lelujen tähdittämä lyhäri.
Muista Toy Storyista tutut cowboy-nukke Woody (Tom Hanks/ Antti Pääkkönen) ja kumppanit ovat kolmannessa elokuvassaan tiukan paikan edessä. Heidän omistajansa ja rakas leikkitoverinsa, Andy (John Morris/ Alex Wiberg), on kasvanut isoksi. Niinpä lelukatraan auvoisa arki Andyn luona on muuttumassa muuksi. Vanhojen lelujen vaihtoehdot ovat vähissä kuin eläkeikää lähestyvän työmiehen; odotettavissa on joko unohdus ullakolle, jätteen loppusijoituspaikka tai leikitys uusissa käsissä. Kulmistaan kulunut lelusakki pelkää pahinta, mutta sattumusten kautta he löytävätkin itsensä kohta paikasta, joka näyttäisi olevan jokaisen lelun taivas. Ilo on ylimmillään. Riemunkirjavassa onnelassa vaanii kuitenkin mansikantuoksuinen peto!
On vaikea olla vihainen Toy Story -elokuvasarjan tekijöille, vaikka sarjan jokainen hahmo on varmasti saanut yhä uudet lapset kinuamaan marketeissa tutun näköisiä leluja itselleen. Kolmososassakin nähtävät lelut, kuten punaluurinen puhelin ja erityisesti Barbie Kenineen (Jodi Benson & Michael Keaton/ Krisse & Eppu Salminen), saavat niin mainiota mainosta, että product placementejä miettivien mainosalan ihmisten pitäisi ottaa leffasta oppia. Tuotteen houkuttelevat hienoudet käydään muun toiminnan ohessa läpi niin sulavasti, ettei jokainen katsoja ehkä edes tajua ilahtuvansa mainoksesta. Voisi jopa väittää, että Toy Story 3 ei olisi niin hilpeä raina, ellei eräänkin tutun muovilelun tehtävänä olisi siinä ilmentää mm. huvittavuuteen asti ällöä pinnallisuuttaan palvellen samalla yhtä vahvasti sekä markkinoita että leffan juonta.
Naurujen lisäksi Toy Story 3 kirvoittanee monilta katsojilta kyyneliä. Joku saattanee taas jopa suuttua, kun entinen herttainen vauvanukke kuvataan (tutti)pulloa kallistelevana öykkärinä. Yhtä kaikki, elokuvan leluhahmoilla tuntuu oikeasti olevan sielu. Ne ovat rakastettavia vanhoja kamuja, joiden kohtalo liikuttaa, kiitos maltilla ja ammattitaidolla työstetyn käsikirjoituksen. Kovin monen elokuvasarjan kohdalla ei pääse kehumaan, että kolmas osa ei lemua vanhan kierrätykseltä tai pelkältä rahastukselta. Toy Story 3 voisi kuitenkin nousta hitiksi vaikka ensimmäistä ja toista osaa ei olisi ikinä kukaan nähnytkään. Leffan opetukset toisista huolehtimisesta, rehellisyydestä ja elämän jatkumisesta ovat yksinkertaisuudessaan viisaita. Ne myös esitetään katsojille niin, ettei kenenkään tarvitse turhautua jankuttavuuteen tahi koko seikkailua hidastavaan lässytykseen. Siitä huolimatta lapsenkin lienee helppo sisäistää ne ja käyttää hyödykseen.
Toy Story 3 epäonnistuu oikeastaan vain yhdellä osa-alueella. Elokuva on trendikkäästi 3D:tä. Erikoislaseilla nähtävää syvyysefektiä pääsee teattereissa ihastelemaan jo elokuvan alkukuvana nähtävässä Day & Night -animaatiolyhärissä. Tuossa erilaisuuden iloa korostavassa lyhärissä ilotulituksin ja muin tempuin kolmiulotteisuuden tuntu on jopa vahvemmin esillä kuin itse pääelokuvassa. Toy Story 3:ssa kolmiulotteisuus on sellaista, ettei katsoja voi oikein kehua tuntevansa pääsevänsä Woodyn, Buzzin (Tim Allen/ Santeri Kinnunen), perunapäiden (Don Rickles & Estelle Harris/ Pekka Autiovuori & Maija-Liisa Peuhu) ja muiden likelle sen enempää kuin koskaan aiemminkaan. Ehkä elokuvantekijät ovat halunneet välttää säikyttämästä perheen pikkuisimpia? Leffa on lopulta enemmän olohuone- kuin teatterikatsojien ehdoilla suunniteltu, vaikka käsikirjoitus on huippulaatua ja animaatio 3D-efektin latteudesta huolimatta samaten. 3D-lasit tai -televisiot kun eivät useimpien lapsiperheiden koteihin ihan vielä päädy. Siinä mielessä 3D-efektin käyttö Toy Story 3:ssa on kokolailla turhaa trendipelleilyä.
