Zack Snyderin filmografia ei tähän mennessä ole vielä muotoutunut sellaiseksi, että sitä voisi kutsua ansiokkaaksi tai mahtavaksi. Siihen hänkin silti tähtää tarttuessaan samaan aiheeseen, josta Frank ”Sin Cityn isä” Miller pyöräytti sarjakuvan ja Rudolph Maté niin ikään elokuvan (1962). Toisin kuin Maté tai Miller, Snyder on viehättynyt varsinaisen tarinan sijasta toisen taiteilijan sen pohjalta luomaan taideteoksesta. Sisäsiittoisuus ei silti viihdeteollisuudessakaan ole hyvä ratkaisu. Yrittäessään maalata Millerin sarjakuvaa valkokankaalle, jää Snyder koko prosessissa vain mieheksi, joka luotsaa jäljentäjien joukkoa toisen tekijän kädenjäljen huumaamana.
300 on namia silmälle aina pääosamies Gerard Butlerin trimmatuista vatsalihaksista suuriin taistelukuviin. Jälkimmäiset tuovat väistämättä mieleen klassisen taiteen suuret sotamaalaukset, joissa yhteenotot on puristettu poseerauksiksi verikekkerien keskellä. 300 ei kuitenkaan ole niiden tapaan jähmeä, vaan oikeasti eloon herännyt kuva, jota on kaikista kauheuksista huolimatta pakko ihailla.
Kun visuaalinen puoli jätetään syrjään, mistä 300 sitten kertoo? 300 on tarinan spartalaissoturien lukumäärä. Kun näiden suurten soturien maita, naisia ja jälkikasvua uhkaa persialaisen tyrannin isku, spartalaisten kuningas Leonidas haluaa tietysti koota miehensä ja panna hirmuhallitsijalle kampoihin. Petoksen vuoksi hän joutuu kuitenkin lähtemään taisteluun vain muutaman hassun sadan, mutta sitäkin uhmakkaamman soturinsa kanssa. Kotiin jäävä kuningatar yrittää auttaa miestään niin kuin spartalaisnainen vain voi. Ja spartalaisnainenhan ei ole mikään mikä tahansa huistula, joten onnistumisesta voisi olla jotain toivoakin.
Tarina on hieno, vaikka se monesti katoaakin kuvien prameuteen. Se, ettei niin käy aivan täydellisesti, on roolinsa nautittavan vahvasti tulkitsevien näyttelijöiden ansiota. Gerard Butlerin kuningas Leonidasta on pakko ihailla, mutta kerrankin tällaisella spektaakkelimaisella sotakuvauksella on tarjota myös naishahmo, jossa (ainakin naiskatsojalla) on samaistumiselle varaa. Lena Headeyn kuningatar Gorgo ei pistä pillittäen pahan paikan tullen, vaikka hetken siltä on näyttääkin. Hyvä asia on, että sekä Leonidaksen että Gorgon puolikkaat tarinasta on kerrottu tasapainoisesti, eikä kumpikaan puoli missään vaiheessa varsinaisesti tylsistytä – ainakaan ensikatselulla.
Miinusta leffa saa persialaisten varsin yksipuolisesta kuvaamisesta; ainoastaan heidän Xerxes-johtajaansa esittävän Rodrigo Santoron annetaan esiintyä kuvissa niin kauan, että katsoja voisi hänestä jotain saadakin irti. Näin ei silti valitettavasti käy, sillä Santoro on itseään jumalana ajattelevan Xerxeen roolissa lähinnä pelkkä kahden ilmeen ilmestys. Huonoista puolistaan huolimatta 300 onnistuu pariin otteeseen herättelemään katsojassa positiivisia tuntemuksia. Katsomatta sitä ei kannata jättää, jos sellaiseen tilaisuus koituu.
