Vuonna 2007 julkaistua Gone Baby Gone -rikosdraamaa voi hyvällä syyllä pitää yhtenä julkaisuvuotensa merkkitapauksista. Kyseessä on nimittäin aiemmin näyttelijänä mainetta niittäneen Ben Affleckin laadukas esikoisohjaus. Affleck on tällä hetkellä muutenkin ajankohtainen nimi, sillä hänen pelastusoperaatioelokuvansa Argo on yksi tämän vuoden oscar-sesongin puhutuimmista teoksista. Kun näiden kahden väliin mahtuu vielä pankkiryöstöteemalla revittelevä The Town (2010), Affleck lunastaa kiistattomasti paikkansa yhtenä tämän hetken mielenkiintoisimmista nuorista elokuvantekijöistä.
Gone Baby Gone –elokuvan tapahtumat sijoittuvat Bostonin lähiöihin ja alamaailmaan. Entinen rikollinen Patrick Kenzie (Casey Affleck) pyörittää tyttöystävänsä Angien (Michelle Monaghan) kanssa yksityisetsivätoimistoa, joka saa tehtäväkseen tutkia pienen tytön katoamistapausta. Alamaailmayhteyksiensä ja poliisin kanssa tekemänsä yhteistyön avulla Patrickin tutkimukset etenevät hengenvaarallisille, erilaisten motiivien ja arvojen maalaamille vesille, jossa oikea ja väärä eivät olekaan enää täydellisen mustavalkoisia käsitteitä. Silmää tekevistä näyttelijöistä mukana ovat myös Morgan Freeman ja Ed Harris. Elokuvan käsikirjoitus on laadittu Dennis Lehanen samannimiseen kirjaan pohjautuen. Lehanen teoksien filmatisoinnit eivät suinkaan ole uusi asia, sillä jo 2000-luvun alussa ilmestynyt Clint Eastwoodin ohjaama Menneisyyden ote (2003) (engl. Mystic River) pohjasi samaisen kirjailijan julkaisuun. Mystic River –ja Gone Baby Gone –teosten välillä onkin havaittavissa paljon yhtäläisyyksiä, vaikka ensin mainittua voikin pitää vielä astetta onnistuneempana filminä.
Affleckin kiintymys Bostonin kuvaamiseen on ilmeistä, sillä myös The Townin tarina sijoittuu kyseiseen kaupunkiin, puhumattakaan käsikirjoitus-oscarinkin Affleckille poikineesta Will Huntingista (engl. Good Will Hunting). Kaupunkikuvat tuovat mukavan lisämausteen tähänkin elokuvaan, joskaan kaupungin kuvaaminen ei ole niin vahvasti esille kuin esimerkiksi The Townissa. Gone Baby Gone on ehdottoman toimiva, ja sen kohtauskavalkadi tuo tunteen erittäin hyvin rytmitetystä teoksesta, minkä ansiosta se onnistuu pitämään katsojan mielenkiinnon aina loppumetreille saakka. Elokuva sisältää rakenteellista omaperäisyyttä, jopa yllättävyyttä. Pääjuonenkäänteissäkin on ytyä, joskin loppuratkaisu saattaa ylimenevyydellään aiheuttaa muutamia irvistyksiä. Näiden irvistysten lisäksi puutteena voi pitää myös hahmojen rakentamista, koska vaikka Casey Affleckin Patrick tuleekin tutuksi, muille hahmoille jää yksinkertaisesti liian vähän tilaa ja aikaa kehittyä. Sama ongelma on ilmeinen myös The Townissa, joka häviää eniten pankkiryöstöklassikko Heatille (1995) juuri hahmokavalkadissaan. Gone Baby Gonen heikointa hahmomateriaalia edustaa ehdottomasti Michelle Monaghanin Angie, joka valuu täydellisen mitäänsanomattomuuden ja valjuuden suohon. Muista parannuskohdista voi mainita esimerkiksi elokuvan loppupuolen CSI-televisiosarjan tyyliä muistuttavat takaumat, jotka eivät omaperäisyydellään vakuuta.
Kokonaisuutena elokuva jää suhteellisen kauas täydellisestä mestariteoksesta, mutta se jää kauas myös pliisusta, suoraviivaisesta ja yksinkertaisesta tusinatavarasta. Elokuvan ilmeessä on sopivasti rosoisuutta ja raadollisuutta, minkä lisäksi sen pohdinnat oikeasta ja väärästä tuovat mukavan temaattisen lisän. Katsoessa tulee välillä mieleen myös William Friedkinin Kovaotteiset miehet (1971) ja Elää ja kuolla L.A.:ssa (1985)) elokuville tyypilliset pohdinnat virkavallan moraalista. Yhteenvetona voisi sanoa, että Affleck on tähän mennessä ohjaamillaan elokuvilla osoittanut eittämättömät ohjaajan lahjansa, mutta ohjaajan määrittelevää napakympin mestariteosta hän ei vielä ole onnistunut luomaan.
