Ikäänsä nähden hurjassa henkisessä ja fyysisessä vedossa oleva Sylvester Stallone aloittaa ohjaamansa ja tähdittämänsä toimintaelokuvan selkeällä kuvauksella päähenkilöidensä työstä ja koska väkivaltaisesta työstä on kyse saavat somalipiraatit palvella elämiseen liian tyhminä nilkkeinä. Luvassa on vankka annos toimintaa ja kaikki toimintaelokuville tarpeelliset konventiot tai ilkeästi sanoen kliseet. Mukana on siis ammuskelua, räjäyttelyä, tappeluita, takaa-ajoja, machoilua, huumoria, veripärskettä ja inhoja roistoja ja tämä iso hevonen ei pelkästään piere isosti – mukana on myös isoja kokkareita ja tästä eteenpäin spoilerivaroitus on voimassa.
Barney Ross (Sylvester Stallone) sekalaisine palkkasoturijermuineen saa tehtävän niljaiselta Churchilta (Bruce Willis): tehdä selvää jälkeä pienen saarivaltion diktaattorista, kenraali Garzasta (David Zayas). Rividiktaattori Garza on kuitenkin pelkkä keulakuva, sillä inha James Munroe (Eric Roberts) vetelee naruja kenraalin selän takana ja tämän omien kätyrien ykkösmies on Paine (Steve Austin). Soppaan liittyy kiukkuinen kärpänen Sandra (Giselle Itié), joka on luonnollisesti Garzan ja Munroen välisen kiistan aihe ja lisäksi idealisti. Juttu löyhkää taivaaseen asti ja koska työ on raskasta on porukan entinen jäsen Gunnar (Dolph Lundgren) turvautunut liiaksi raskaisiin hupeihin ja sen seurauksena loikannut vihulaisten puolelle. Erinäisten sattumusten seurauksena Ross, tämän kakkosmies Lee Christmas (Jason Statham) ja muut jermut: Toll Road (Randy Couture), Hale Ceasar (Terry Crews) ja Ying Yang (Jet Li) lähtevät ilmaiskeikalle huumeoperaatiota tärväämään. Vanha Tool (Mickey Rourke) isännöi jermujen tukikohtaa.
Kaikki arkkityypit ovat mukana ja niitä ei parodioida hellällä tai irvistelevällä otteella. Pellin romuttuminen on pellin romuttumista ja kun iso roisto on jalkoja ilokseen tallova pukunilkki on meno ilkeää. Veri lentää ja Syltty ymmärtää hyvin millaista elokuvaa on tekemässä. Alkupuolisko käytetään todellisuuden ja henkilöiden määrittämiseen ja sen jälkeen rymistellään urakalla. Tämä ei ole mikään toimintaelokuvan genren uudistaminen, vaan osoitus siitä miksi se viehättää katsojia sukupolvesta toiseen. Päähenkilöt ovat kyynisen alan kyynistyneitä ammattilaisia joilla on hieman ylpeyttä jäljellä, mutta työn rasittavuus ja vaativuus tulee myös esille ja myös se että päähenkilöt ovat metafyysisessä ja fyysisessä mielessä tuhoon tuomittuja vaikka tuota jälkimmäistä vain vihjataan tapahtuvaksi.
Syltty johtaa siis kaartia ja toisen päähenkilön paikkaa täyttävä Jason Statham ovat erinomaisia. Ukot jermuilevat toisilleen kilpaa ja kun toiminnan hetki koittaa ovat ukot enemmän kuin valmiita siihen. Jet Li, Randy Couture ja Terry Crews jakavat koomisen roolin, mihin luonnollisesti liittyy annos hurjaa toimintaa taas ja suulasta verbaaliväännöstä. Mickey Rourken suoritus on toimia hiljaisena järjen äänenä ja myös kertoa tyly totuus ja sen osuuden hän tekee lämpimällä rentoudella. Dolph Lundgrenin suoritus Gunnarina on yllättävän voimakas. Ruotsalaiskaappi on fyysisesti vakuuttava ja hänen tehtävänsä tarinan kokonaisuuden kannalta on näyttää työn rapauttava vaikutus tekijäänsä ja myös sen merkitys sen tultua ainoaksi määrittäväksi piirteeksi. Romahduksesta huolimatta Gunnar säilyttää ylpeytensä ja kunniansa alusta loppuun ja osoittaa halveksuntansa roistoa kohtaan avoimesti.
Yhden roiston sijasta remuava kaksikko tekee lujaa työtä. David Zayasin tulkitsema hirmuhallintoa pyörittävä latinokenraali on hämmästyttävän inhimillinen ollakseen huumebisnestä pyörittävä diktaattori, sillä hänelläkin on ylpeytensä ja tietyt standardinsa joiden alle hän ei mene hyvällä eikä pahalla, joten hän on sielunsa menettänyt roisto. Eric Roberts varsinaisena isona roistona huokuu alusta alkaen visvaa ja paitsi että kyseessä on alusta loppuun sieluton, järjestelmällinen saasta on hän pelkkä ratas valtavassa rappiokoneessa. Steve Austin tämän muskelina on arkkityyppinen muskeli: raaka, uhkaava, hiljainen ja tottelevainen kone joka kuitenkin osaa ajatella ja toimia nopeasti ja ei pelkästään ole sankarin veroinen vastus vaan vielä enemmän ja kokee suureellisen lopun. Hänen tuhouduttua roistolla ei ole jäljellä mitään muuta kuin väyrystely.
Giselle Itié toimittaa raivokkaan suorituksen idealistina joka saa kyynisen palkkasoturin miettimään hieman ammattinsa etiikkaa ja mitään tarpeetonta sivujuonta ei hänen ympärille aleta rakentaa.
Mahtavan näyttelijäkaarti tekee paitsi veristä sekasortoa myös napauttelee aikaan suorastaan klassisia kohtauksia. Willisin, Stallonen ja The Governorator – Arnold Schwarzeneggerin kohtaus muuttuu nopeasti suorastaan metafyysiset ulottuvuudet omaavaksi vittuilu- ja uhkailukisaksi ja kun Li ja Lundgren pistävät selkäsaunavalssin käyntiin on luvassa suorastaan nautinnollisen kaunis ja hurja murjontakohtaus. Lopun lähestyessä sävy muuttuu tummaksi kun automaattihaulikko repii punabarettipäiset pyssymiehet lihatiskin täytteeksi ja luut rutisevat murskeeksi.
Mahtava, suorastaan ainutlaatuinen näyttelijäkaarti ja tarinansa rajallisuudet täydellisesti ymmärtävä ohjaaja saavat aikaan todellisen toimintatimantin. Pienet lapsukset sieltä täältä katoavat nopeasti, sillä meno on hurjaa, nyrkit lujia, pyssyt isoja, patruunat kovia ja pommit räjähdysherkkiä. Loistava viihdepläjäys.
