Suloinen, suloinen Carole Lombard, jonka elämä valitettavasti päättyi varhain traagisessa onnettomuudessa, on Sydämen voitto -elokuvan loistavin tähti. Rainan miespääosaa vie peräti Cary Grant, mutta hänen maneerikas roolityönsä jää auttamattomasti Lombardin performanssin varjoon. Kolmiodraaman kolmatta osapuolta esittävä Kay Francis taas kärsii käsikirjoituksen kaavamaisuudesta.
Sydämen voitto on päältäpäin vilkaistuna paljolti samantyyppinen draama kuin Suomessa yli kymmenen vuotta myöhemmin tehty Laulava sydän. Jälkimmäinen Tauno Palo -elokuvahan kertoo yksinhuoltajasta, joka työskentelee taiteen parissa ja yrittää eheyttää elämäänsä parisuhteella. Kummassakin elokuvassa orastavaa onnea koetelellaan. Sydämen voitossa asetelman sukupuoliroolit ovat kuitenkin erilaiset kuin Laulavassa sydämessä; yksinhuoltajaa esittää nainen, eikä hänen rakkaussuhteeseensa tuo ongelmaa mikään päihde, vaan rakastetun nulju aviopuoliso.
1930-lukulainen avioliittodraama alkaa viattomasta retkestä. Julie Eden (Lombard) tyttärineen kohtaa luonnon siimeksessä sutkin herrasmiehen nimeltä Alec Walker (Grant). Ihastus on molemminpuolista, vaikka leskirouva menoa hiukan toppuutteleekin. Vasta myöhemmin hänelle selviää, ettei Walker olekaan vapaa. Miehen klassisesti vannoessa ottavansa eron vaimostaan (Francis), rouva Walker asettuu kuin lohikäärme pitämään kiinni omaisuudestaan. Vähitellen iloisissa merkeissä alkanut leffa kääntyy tragedian puolelle, sillä rakkaudenkaipuu voi olla tappava tauti.
Alunperin naisen kynäilemään kertomukseen pohjaava elokuva esittää ajalleen ehkä jopa epätyypillisesti naishahmonsa vahvoina taistelijoina, joiden välissä mies heiluu heikompana. Kun kyse ei ole fyysisestä voimankäytöstä, vaan henkisestä manipuloinnista ja kiusanteosta, nk. heikompi astia muuttuukin ainakin tämän elokuvan mukaan vahvaksi. Poikatyttömäisestä rempseydestä ja keijukaismaisesta eleganssista sulavan yhdistelmän luonut Lombard näyttää silmin nähden nauttivan roolistaan, jossa hän saa tällä erää tuoda esiin myös äidillistä lämpöä. Jos elokuvan käsikirjoitus ei olisi niin ehdottoman jyrkkä eräiltä osiltaan, sen muidenkin hahmojen näyttelijöillä olisi parempi tilaisuus näyttää kykyjään. Cary Grantin kohdalla asiasta ei kuitenkaan välttämättä paljon apua olisi, sillä… noh, Cary Grant on Cary Grant ja se oli ainakin eilispäivän Hollywoodissa ihan riittävästi.
