Tilaisuus katsoa tämä elokuva tuli minulle niin yllättäen, etten ehtinyt lukea minkäänlaista taustatietoa. En siis myöskään ehtinyt muodostaa minkäänlaisia ennakkoluuloja, vaikka monella niitä tuntuukin olevan. Onhan tämä pätkä sentään rakkaan naapurimme tuotantoa….
Erik Ponti (Wilson) on 16-vuotias nuorukainen, joka sadistisen isäpuolensa kirjaimellisesti piiskaamana lähtee opiskelemaan Stjärnsbergin sisäoppilaitokseen. Väkivaltaisuus jatkuu kotoa koulun penkille saakka: koulun selkeä nokkimisjärjestys saa sekä sen yläpäässä että pohjalla olevat henkilöt käyttäytymään väkivaltaisesti. Koulussa puhutaan ”toverillisesta kasvatuksesta”, mutta todellisuudessa se pitää sisällään jotain aivan päinvastaista. Erik osaa pitää puolensa, mutta juurikin sen vuoksi, että sijoittuu arvoasteikon pohjakasteihin, hän saa aina syyt niskoilleen.
Kirjoitettuna juoni saattaa kuulostaa kliseiseltä ja puhkikuluneelta, mutta leffa on jotain aivan muuta.
Pahuus lähti rullaamaan tahdikkaasti eteenpäin jo alkuminuuteilla. Samalla kävi ilmi, kuinka väkivaltainen, painostava, ahdistava ja pahuutta tulvillaan oleva (nimikin sen jo kertoo) 110-minuuttinen on edessä. Elokuvan jatkuessa tunne vain syveni ja syveni. Kädet olivat vuoroin nyrkissä suuttumuksesta ja silmien päällä veristen kohtausten vuoksi.
Päälimmäinen tunne oli kuitenkin eräänlainen pelko. Voiko tällaista tapahtua oikeasti? Pahuus tuntui niin aidolta, että tuntui kun olisi hypännyt suoraan 50-luvun sisäoppilaitoselämään. Siksi myös kohtaukset aiheuttivat suurempia tunteita kuin ne perustoimintarähinät.
Erikin hahmoon oli helppoa samaistua. Kertaakaan ei tullut hetkeä, jolloin en olisi ollut hänen puolellaan, ja elokuvassa esitetty epäoikeudenmukaisuus sai veren kiehumaan yli suonien. Nuori komistus Andreas Wilson on roolissaan karismaattinen ja yksinkertaisen loistava tapaus. Tarinasta puski mukaan myös mielenkiintoisia sivuhenkilöitä, kuten Erikin sympaattinen nörttiystävä Pierre sekä muiden, ajoittain tyrannimaistenkin opettajien joukosta mukavuudellaan silmiin pistävä liikunnanopettaja.
Pahuutta voin suositella kaikille elokuvan ystäville. Toivoisin myös koulukiusaajien näkevän tämän. Uskon todellakin elokuvien asenteita muuttavaan voimaan, erityisesti tällaisen mestariteoksen kohdalla. Pahuus on hieno tarina tasa-arvosta ja sen puutteesta ja epäoikeudenmukaisuudesta, mutta myös ystävyydestä ja rakkaudesta.
