Ellen väärin muista, näin mittavasti muistinmenetystä on käsitelty ennemmin kotimaisesta elokuvista vain Spede-tuotannoissa. Blackoutissa ei ole kysymys mistään uunoilusta. Vaikka sen päähenkilön muisti palaileekin pätkittäin, aihetta ei karnevalisoida. Nyt ollaan trillerilinjalla, ja sillä myös pysytään.
Blackoutin päähenkilö on mies, Pekka (Summanen), joka herää naula päässään. Koomaa on takana useita kuukausia, eikä toipilaspolo palaa elämään aivan kunnossa. Hän muistaa esimerkiksi olevansa sydänkirurgi, mutta muistaako hän vaimoaan (Björklund) – sen asian kanssa on vähän niin ja näin. Ja missä tai kenen toimesta arvostettu sydänkirurgi on saanut naulan kalloonsa? Onko hänet yritetty tappaa? Miksi? Miksei yritetty uudelleen – vai yritetäänkö ehkä piankin? Kysymykset vainoavat miestä kuin hänen muistinsa mustat aukot. Helppoa ei myöskään ole läheisten kanssa, jotka näyttävät lipuvan yhä kauemmas, kirurgin oma isä (ehdotonta parastaan antava Kallio) etunenässä.
JP Siili näyttää petraavan jälkeään työ työltä. Hänen sekä kirjoittamansa että ohjaamansa Blackout on tiivisrakenteinen jännityselokuva, jossa niinkin kliseinen asia kuin muistinmenetys on osana vähemmän kliseistä tarinaa. Blackoutissa on useita elementtejä, jotka poikkeavat odotetusta. Esimerkiksi sen naisnäyttelijät – vaikka sekä Irina Björklund että Jenni Banerjee ovat osoittaneet, että heillä on kykyä olla muutakin kuin ihania naisia kankaalla (tai ruudussa), heitä kumpaakaan ei aivan ensimmäisenä odottaisi palkattavan niihin rooleihin, joissa he tässä elokuvassa esiintyvät. Björklund on ministeri, kaunis sukkuloija, joka tuo ajoittain mieleen Tanja Karpelan. Hän on nainen, joka ei soittele sahaa, vaan jolle julkisuus tarkoittaa aivan muunlaista työtä. Banerjee taas nähdään ex-poliisina. Tämä on hämmentävää, sillä naisellista pehmeyttä ja lämpöä jokaiseen kohtaukseensa tuova Banerjee kuitenkin on viimeinen, jonka voisi kuvitella ottavan riuskasti roistoja kiinni ja käyttävän reikärautaa.
Jos katsoja onkin Blackoutin kohdalla hämmennyksissä, se auttaa häntä vain ymmärtämään Petteri Summasen esittämää Pekkaa, joka painii oman hämmennyksensä kanssa. Summasella on maneereja, joiden bongailu voi viedä katsojan ajatukset välillä kauas Blackoutin viileän värisestä sairaalamaailmasta. Toisaalta Summanen on sympaattisen oloinen kaveri, eräänlainen everyman, jonka päähän joutuneen naulan arvoituksen katsoja haluaisi kuitenkin ratkaista. Eli ajatteli katsoja sitten näyttelijä Summasta sydänkirurgi Pekkana tai näyttelijä Summasena, hän haluaa katsoa jännärin loppuun asti. Kiitos JP Siilin monia mahdollisuuksia availevan tarinavyyhdin, Blackoutissa riittää tapahtumia ja suuria kysymyksiä sen loppuun asti. Jotkin kysymykset myös jäävät vaille vastausta. Eräät niistä vaikuttavat tosin jopa virheiltä, joita käsikirjoittaja-ohjaaja on jättänyt jälkeensä yrittäessään tehdä jännityselokuvastaan huippujännittävää ja -monimutkaista. Niin tai näin, elokuva tempaa mukaansa ja sopii vaikka alkupaloiksi Alan J. Pakula -trillerien maratonille.
