Taas kerran viisaat tutkijat ovat tuhlanneet viisaasti määrärahojaan: tuore tutkimus osoittaa leffatupakoinnin kannustavan nuoria tupakoimaan entistä enemmän. Vou, oiva huomio! Hassua kyllä, elokuva, jossa ei juuri muuta tehdäkään kuin poltetaan syöpäkääryleitä ja litkitään vatsan sekaisin pistävää kofeiinilitkua, ei taida silti olla niitä eniten moiseen harrastukseen yllyttäviä.
Jim Jarmuchin Kahvia ja tupakkaa on kiehtova leffa. Oikeastaan leffa on sille väärä sana, sillä enemmänkin sen katselu tuntuu kuin lukisi novellikokoelmaa. Kuivahkoa huumoria henkivät lyhäritarinat kytkeytyvät toisiinsa kahvin ja tupakan nauttimisen myötä, ja viihdemaailman tähtiä tuntuu liikenevän joka lähtöön. Vuosien saatossa kertyneet lyhärit (’86 Benignin ja Wrightin kera, ’89 Leen sisarukset ja Buscemi, sekä yhtenä keskeisempänä palasena toimiva vuoden 1993 Iggy Popin ja Tom Waitsin onnistunut sanailu) ovat saaneet seurakseen täytettä kokopitkän leffan edestä.
Kuten monesti novellikokoelmissakin, myös Kahvia ja tupakkaa –tarinointi on kovin epätasaista. Parhaimmillaan se kertoo vakavin naamoin huumorin perimmäisen olemuksen ja huonoimpina hetkinään pistää katsojan käden kelausnappia etsimään. Ykköshetken tarjoaa Alfred Molinan ja Steve Cooganin kertakaikkisen riemukkaaksi yltyvä kahvihetki. Tilanteen oiva nolous vangitsee huumorin lähes loppuun saakka, mutta sitäpä hienommin kerä sitten purkautuu. Toinen loistopala on The White Stripesin Jackin ja Megin välinen Tesla-keskustelu. Sen verran onnistuneesti persoonallinen muusikkoduo pystyy irrottautumaan keskustelunsa absurdiuteen. Oman itsensä näköiseksi eli onnistuneeksi kohtauksensa tekee myös tuplaroolitettu Cate Blanchett.
Jos on hyvää niin, vastaavasti antikofeiinisinta juomaa tarjoillaan Lee-duon osalta, ja vain Buscemi pelastaa kohtauksen jotenkuten. Harmittavaa on niin ikään Bill Murrayn ja räppärijätkien ravintolahetken haaleus. Joku unohti kai keittää kahvin? Renee Frenchin kohtauksessa joku unohti pistää koko hiton keittimen päälle…
Siihen nähden, että katsojana toimi kolme kahvikupillista ja nolla tupakkaa viimeisen kymmenen vuoden aikana vetäissyt miekkonen, täytyy myöntää, että nätisti Jarmuchin kuiva huumori on niputettu yhteen. Aikoinaan Buffalo ’66 -leffa osoitti vaivautuneen ja rosoisen pöytätoljottelun villin voiman ja onhan tässä nyt sitä samaa kamaa. Parin kupillisen verran.
