“This is about trust. You said you weren’t motivated by revenge.”
“I am motivated by my duty.”
Bond-sarja jatkaa matkaansa 22. Bond-elokuvaan. Jättimenestys Casino Royalen (2006) jälkeen tuottajakaksikolla Barbara Broccolilla ja Michael G. Wilsonilla oli edessään kova pähkinä purtavanaan. Miten tehdä vielä parempi, menestyneempi ja kunnianhimoisempi teos, joka menestyisi vielä paremmin lippuluukulla kuin suuria summia tahkonnut edeltäjänsä? Pitkien ja täsmällisten neuvottelujen ja pohdiskelun jälkeen ohjaajaksi pestattiin intohimoisella rakkausdraamallaan Monster’s Ball (2001) ja taianomaisella Oscar-ehdokas magneetillaan Finding Neverland (2004) vaikuttanut ohjaaja Marc Forster. Forsterin nimi herätti aluksi paljon ennakkoluuloja ja pienimuotoista närkästystäkin. Onko hänestä nyt kovaluontoisen toimintaelokuvan – jonka pitäisi loistaa myös sisällöllään – ohjaajaksi? Ennakkoluulot sivuun lakaissut Forster ei halunnut ryhtyä julkiseen mediakamppailuun, vaan päätti simppelistä tehdä vain työnsä. Täyteen lihasmassaan pumpattu, 2000-luvun seksisymboli Daniel Craig jatkaa Bondin roolissa. Bond-tytön valitsemisesta käytiin pitkän aikaa kilpailua ja nimiä ehdoteltiin sen mitä ehdittiin. Hulluiltakaan luuloilta ei voitu välttyä, kun Paris Hiltonin ja Lindsey Lohanin tyyliset nimet pongahtelivat esiin. Onneksi kuitenkin terve järki vei voiton, muuten karski machomies Bond olisi saanut toimia rääsyopossumin (vai oliko se koira?) kantelijana, sillä välin kun ikuinen pissisprinsessa Paris valitsisi itselleen ihku-minihameita ja pikkutoppeja. Loppujen lopuksi valokeila kohdistui ukrainalaiseen näyttelijätähtöseen Olga Kurylenkoon. Kurylenko vaikutti varsin mielenkiintoiselta valinnalta, varsinkin naikkosen mielenkiintoisen filmografian tietäen. Yli kuusi kuukautta kestäneiden, uuvuttavien kuvaussessioiden päätteeksi uusi Bond-leffa Quantum of Solace (2008) oli valmis.
“I think you’re so blinded by inconsolable rage that you don’t care who you hurt. When you can’t tell your friends from your enemies, it’s time to go.”Quantum of Solace jatkaa suoraan siitä mihin Casino Royale jäi. Rakkaansa menettäneeksi ja kavaltamaksi joutunut Bond (Daniel Craig) aloittaa väkivaltaisen kostoretkensä. Hän haluaa panna tilille kaikki ne, jotka ovat syyllisiä hänen menetykseensä. Silmitön raivo kuitenkin sokaisee Bondin ja pian mopo karkaa pahemmin käsistä kuin vasta viritetty peevee. Ruumiita ahkerasti taakseen jättävä Bond mesoaa ja rymistelee maasta toiseen taistellen niin vesillä kuin maallakin päätyen lopulta Bolivian hehkuvan kuumalle ja rutikuivalle aavikkoseudulle. Pelkkään kostoretkeen ei Quantum of Solacen juoni painota. Mukaan tarvitaan – kunniallisesti Bond-perinteitä noudattaen – vallanhimoinen, vaikutusvaltainen ja tappava pääjehu. Onneksi kuitenkin taso on muuttunut aiemmista ”Moore-pelleilyistä”. Enää pääkonna ei ole psykopaattinen arpinaama, jolla on kieroja fantasioita ja iso kokoelma kuristettuja kissoja vaan karismaattinen ja vaikutusvaltainen metrimitta, jolla on aamupissa lirahtanut epäonnisesti vähän väärään suuntaan. Dominic Greene (Mathieu Amalric) johtaa käsittämättömän suurta järjestöä nimeltä Quantum, jolla ei ehkä ole niin puhtaat jauhot pussissa kuin luulisi. Pitkin maailman kolkkia lonkeroitansa kietova Quantum tuntuu pitävän sisällään jopa pelottavan vaikutusvaltaisia jäseniä. Greenellä on suuria suunnitelmia, jotka tuntuvat pelottavan realistisilta varsinkin nykymaailman tilannetta katsoessa. Suunnitelmia tulee kuitenkin melko ironisesti kuin puolivahingossa estämään muuan musta ritari, James Bond, joka pääsee Greenen jäljille salaperäisen seksikkään, viehkeän ja vaikealukuisen Camillen (Olga Kurylenko) avulla. Kun Camillellakin on panoksenaan henkilökohtaisten kaunojen selvittäminen, alkaa homma lipsua uhkaavasti räjähdysherkkyyden puolelle. Pian soppa laajenee uhkaavan isoksi petosten ja valheiden ruumistäytteiselle pelikentällä ja Bond huomaa äkkiä, että pahin uhka ei aina välttämättä ole aidan toisella puolella…
Heti ensimmäiseksi voisi sanoa, että uusinta Bond-leffaa ei kannatta ottaa liian vakavasti. Se kaikki hurme ja tunne, mitä Casino Royale tarjosi, on vaihtunut piinkovaan toimintaan, jota viljellään ahkerasti melkein joka viides minuutti. Tämä voi tuntua varsin oudolta, sillä edeltäjässä toiminta jaksottui selvästi neljään jaksoon. Quantum of Solace eroaa suoraviivaisuudellaan aiemmista Bondeista, sisältäen myös enemmän selvästi enemmän toimintaa kuin mikään muu edellisistä. Harmi vain, kun suurin osa toimintakohtauksista on pilattu täysin nopeilla leikkauksilla. Varsinkin tappelukohtauksissa voi pää mennä pahasti sekaisin kahden muskelimiehen päätöntä heilumista katsoessa. Sormikoukkua kiskotaan ympäri seiniä ja kattoa ja roikutaanhan siinä välissä myös köysissä kuin karaistuneet akrobaatit. Katsoja ei pysty hahmottamaan kumpi hahmoista on niskan päällä, sillä kuvakulma vaihtuu liiankin ahkerasti. Joku pitäisi tekniikkaa mullistavana ja visionäärisenä, mutta väärin käytettynä se voi pilata katselukokemuksen täysin. Arvatkaapa vain kuinka monen prosentin todennäköisyydellä ohjaaja Forster käytti tekniikkaa oikein? Niinpä, määrän voi tosiaankin laskea yhden käden sormilla. Osa toimintakohtauksista tuntuu melko väkinäisiltä. Aivan kuin käsikirjoittajille olisi tullut ajatuskatkos ja koska tarinan tyhjään juoniaukkoon ei keksitty ratkaisua, koko moska päätettiin täyttää päättömällä toiminnalla, joka yhdistetään melko huterin perustein varsinaiseen kokonaisuuteen.
”My friends call me Dominic.”
“I’m sure they do.”
Melko huterin perustein on myös ohjaaja Marc Forster lähtenyt työtänsä tekemään. Täysin tyylilajia vaihtanut ohjaaja, joka on kunnostautunut aiemmin draamaelokuvilla, joutui melkoisen haasteen eteen. Vanha loru neuvoo menemään sieltä mistä aita on matalin, harmi vain, sillä Forster teki juuri päinvastoin. Liian suuren palan kakusta haukannut ohjaajalla taisi mennä yksi jos useampikin sormi suuhun ja sen kyllä huomaa lopputuloksesta. Täyttäessään reilun puolitoistatuntisen täydellä toiminnalla Forster unohti juonipuolen täysin. Melko hutaistulta tuntunut loppusuunnitelma ja harmittavan epäselväksi jäävä Quantum-järjestö olisivat antaneet varmasti paremmin ideoituina suuren syvennyksen tarinaan, kuten myös elokuvan kokonaisuuteen. Elokuvasta olisi voinut saada selvästi pitemmän, jos Bondin henkilökohtaista tuskaa, pääjehu Greenen tuhoisaa suunnitelmaa ja hahmojen välistä suhdetta olisi kehitetty asteenkin pidemmälle. Kokonaisuus jättää pahasti hutaisun maun suuhun, eikä se anna oikein vastauksia mihinkään syntyneeseen kysymykseen. Tämän takia juuri Quantum of Solacea ei kannata ottaa liian vakavasti. Katsojan on turha odottaa syvällistä kostopohdintaa sun muuta henkistä tunneskaalapelleilyä, sillä tyhjyyttään koliseva sisältöpuoli kattaa niin paljon toimintaa, että sillä täyttäisi jokaisen Steven Seagalin elokuvan ja loppukähinöistä riittäisi rapiat jopa Vin Dieselillekin.
Onneksi jotain pientä ilonaihetta on saatu tungettua rymistelyiden sekaan. Quantum of Solace ottaa varsin mielenkiintoisesti kantaa nykypäivien ongelmatilanteisiin, kuten vesipulaan ja hupeneviin luonnonvaroihin. Öljy on loppumassa ja kehitysmaiden vesitilanne on uhkaavan vähäinen. Jotkut saavat vuodessa juotavakseen sen verran vettä, mitä me suomalaiset käytämme yhteen suihkukertaan. Kuivuus ja metsien hakkaaminen tuntuu hassun viherpeukolamaiselta sekoitukselta machomaiseen äijätoimintaan. Ristiriitainen sekoitus kuitenkin toimii ja vaikka sitä käsitelläänkin melko pintapuolisesti, pistää se silti katsojan katsomaan peiliin siinä toiminnan lomassa. Yhteiskunnallinen pohdinta yhtyy myös hallinnon mahdolliseen ”likaisuuteen”. Tämä on sinänsä varsin mielenkiintoista, sillä Quantum of Solacen iskulause voisi olla ”Kehenkään ei voi luottaa”, mikä pätee elokuvan juonenkäänteisiin osuvasti. Toinen erikoinen asia on myös piilomaisesti korostettu modernius. M16:n tekniikka on nostanut teknologiakehitystään huimasti ja kaikki tuntuu ylitekniseltä supermoderneine kosketusnäyttöineen sun muine Microsoft-mullistuksineen. Myös uusi tunnaribiisi ”Another Way to Die” – Alicia Keysin ja Jack Whiten – esittämänä edustaa uutta linjaa hermoja raastavalla ja päähäänjäävällä jumputuksellaan joka eroaa selvästi Chris Cornellin kalskahtavasta rokista, joka soi tyylikkäästi Casino Roylaen alkuteksteissä.
“Can I offer an opinion? I really think you people should find a better place to meet.”Daniel Craig todistaa jälleen olevansa Mr. Bond, James Bond. Hänen sitoutumisensa haastavaan rooliin vaati melkoisen treenikauden, mutta onneksi työ kantoi hedelmää. Craig tekee työnsä ilmeettömästi, muutamalla sutjakkaalla letkautuksella varustettuna ja tappamispakkoaan hallitsemattomana brittiagenttina, joka on kuin vesikauhuinen, hihnastaan karannut dobermanni. Craig tulkitsee osuvasti kostonhimoa, sulkien kaikki muut tunteet pois tieltään. Bond ei välitä mistään tai kenestäkään tuskin itsestäkään. Harmi vain, kun tätä mielenkiintoista tunnetta ei käsitellä elokuvassa kovinkaan paljon vaan kaikki jää pitkälti Craigin oman tulkinnan varaan. Bond-tyttönä uhmakkaasti esiintyvä Olga Kurylenko ei tee oikein lähtevää vaikutusta, sillä vähäeleinen näyttely ja hempukkamainen asenne alkavat pitemmälle mentäessä ärsyttää. Myös toisessa Bond-tyttöosassa oleva punapää Gemma Arteton, joka esittää agentti Fieldsia ei tee juuri mitään järisyttävää. Muutama pikainen hymynkaarre ja tiuskinta jättävät katsojan melko kylmäksi ja hänen hahmonsa tuntuu turhanpäiväiseltä. Onneksi kuitenkin vanhaa kunnon M:ää näyttelevää, rouvaenergiaa täynnä oleva Judi Dench pääsee vauhtiin Bondin holhoajana ja heidän välillään käytävät, nasevat keskustelevat ovat muutamia elokuvan piristysruiskeita. Pääkonna Dominic Greeneä esittävä ranskalainen Mathieu Amalric on pätevä roolissaan. Perusteellinen ja tyylitelty Greene on karismaattinen johtohahmo, jonka pahuus ei ole niin pahaa kuin voisi kuvitella. Sen sijaan kierot tavoitteet ja häikäilemättömät keinot kertovat toista tarinaa. Greene on hahmona osiensa summa ja Amalricin rennossa, mutta silti vahvassa tulkinnassa kokonaisuus on virheetön.
”Be careful of this one, Mr Bond. She will not go to bed with you unless you give her something she really wants… but you make a fine couple – you are both, what is the expression? Damaged goods.”Näin lopuksi voisikin kysyä, onnistuivatko tuottajakaksikko Broccoli & Wilson tavoitteissaan? Quantum of Solace on tahkonnut hurjat luvut lippuluukulla ja sen ensi-ilta tulot olivat melkein ennätyksiä rikkoneen Yön Ritarin (2008) tasoa. Sen sijaan kriitikoiden keskuudessa QoS saanut vaihtelevaa palautetta. Osa on ylistänyt sitä suoraviivaisuudesta ja turhien jaaritteluiden poisjättämisestä, osa taas on haukkunut sitä sisällöttömyydestä ja yksipuolisuudestaan. Allekirjoittanut allekirjoittaa molemmat osat, sillä QoS tosiaankin on spontaani teos, joka on sisällötön ja yksipuolinen. Se tarjoaa vauhdikasta ja adrenaliinia kohottavaa menoa, nopein leikkauksin korostettuja tappelu- ja kaahailukohtauksia, suoraviivaista tarinankerrontaa, tylyjä ilmeitä, merkityksettömiä sivuhahmoja ja kunnon loppukähinät. Toimintaelokuvana pätevä, mutta sisällöltään merkityksetön teos on Bond-leffana ristiriitainen ja toimii pitkälti väliosana ja Casino Royalen menestyksen jälkimainingeissa valmistetulta piristysruiskeelta. Kaiken päätteeksi voisi sanoa, että Quantum of Solace on kuin vodkasnapsi. Se tarjoaa hetkisen verran piristystä jättäen suuhun polttavan jälkimaun, joka saa janoamaan lisää.
