Martin Scorsese + Robert De Niro = hieno elokuva. Tuota legendaarista yhtälöä on sovellettu elokuvissa Mean Streets; Taxi Driver; New York, New York; Raging Bull; King of Comedy; Goodfellas; Cape Fear ja Casino. Kyseinen yhtälöhän tunnetusti toimii vallan mainiosti. Taksikuski erottuu tuosta joukosta olemalla Martin Scorsesen paras, Robert De Niron paras, sekä kiistatta yksi kaikkien aikojen parhaimmista elokuvauksista.
Travis Bickle (Robert De Niro) on 26-vuotias yksinäinen mies, jonka elämässä ei oikein ole minkäänlaista sisältöä eikä päämäärää. Hän ei saa öisin nukutuksi, joten hän kuluttaa aikansa ajelemalla pitkin New Yorkin saastaisia katuja, tai käymällä pornoelokuvissa. Niinpä hän hakee vähän muutosta elämäänsä ja ryhtyy kuljettamaan ihmisiä paikasta toiseen taksikuskin työssä. Eräänä kirkkaana päivänä hän tapaa kauniin Betsyn (Cybill Shepherd), johon hän tuntee välittömästi maagista vetovoimaa. He käyvät kahvilla ja juttelevat mukavia ja päättääpä Travis pyytää Betsyä elokuviinkin. Suhde on kuitenkin loppu ennen kuin se edes pääsi alkuun, kun elokuva, johon Travis pyysi ystävätärtään, paljastuukin pornoelokuvaksi. Travis ajautuu jälleen onnettomana ja yksinäisenä, kurjan ja likaisen kaupungin keskelle yksinäisyyden kuiluun. Pian Travisin silmät avautuvat ja maailmankäsitys heittää kuperkeikkaa, kun hän tutustuu lapsiprostituoidun, 12-vuotiaan Iriksen (Jodie Foster). Hän päättää ottaa itseään niskasta kiinni, ja tehdä kerrankin elämässään jotain hyvää ja oikeutettua: vetämään Iriksen irti noista kuvottavista kuvioista keinolla tai toisella. Hän alkaa kuntoilemaan, harjoittelemaan ammuntaa ja testaamaan sosiaalista uskottavuutta sekä peilin edessä että kadulla.
Koskettava klassikkoelokuva, joka on vähintäänkin maineensa veroinen täydellisyys. Ohjaus, käsikirjoitus, kuvaus, äänitys ja näyttely ovat kaikki huippuluokkaa. Taksikuskin voi katsoa aina tasaisin väliajoin ja myös siksi se on niin viehättävä, koska siitä paljastuu aina uusia aspekteja. Elokuva on kerrottu päiväkirjaa kirjoittavan Travisin näkökulmasta; New York on kuvattu saastaiseksi ja epämiellyttäväksi paikaksi. Kun aurinko laskee ja antaa tietä yölle, ihmisten pohjasakka valuu kaduille täyttäen nämä omalla löyhkällään. Tätä teemaa Scorsese onkin jatkanut hieman samantyylisessä elokuvassa Bringing Out The Dead, tosin valovuoden päässä olevin lopputuloksin.
Travis on puheissaan suorasanainen, hieman sivistymätön, sympaattinen, hyvää tarkoittava ja omalaatuinen persoona, jonka ajatuksiin on välillä hieman vaikea päästä sisälle. Hän heittää kulahtaneita inside-vitsejä, joita kukaan muu ei voi ymmärtää, vakuuttaa pimennossa oleville vanhemmille kunniallisesta – mutta salaisesta – työstään ja elää vailla todellista ystävää. Hän ei ole mikään ennalta arvattava henkilöhahmo, vaan onnistuu yllättämään katsojan läpi elokuvan. Travis Bickle on yksinäinen henkilö, jota kohtaan katsoja väistämättäkin tuntee sääliä. Pala nousee kurkkuun useampaankin otteeseen. Hän ei ole cool; pikemminkin anti-cool, jos niin voisi sanoa.
Musiikkipuoli toimii hienosti koko elokuvan ajan ja varsinkin tunnari löi itsensä läpi ainakin minun sydämeen. Kamerakuvakulmat on hoidettu tyylikkäästi ja huolella. Hieno väriskaala, vaikka valtaosa elokuvasta tapahtuukin yöllä. Sensuurin takia värit muuttuvat loppupuolella hieman sumeaksi.
Näyttelysuoritukset ovat sulaa rautaa. ”Bobby” De Niro puhkuu karismaa ja intoa; vetää ehkä uransa parhaimman suorituksen. De Niron rinnalle voisi Fosterin sijaan nostaa niin ikään loistavan Cybill Shepherdin. De Niron ja Shepherdin välillä on todellista sähköä, ja olisinkin suonut parhaan sivuosanäyttelijättären Oscar-ehdokkuuden mieluummin hänelle kuin Fosterille, lainkaan tätä väheksymättä. Myös liuhulettinen Harvey Keitel näyttelee vakuuttavasti pikkuroolissa kuvottavana parittajana. Itse takapiru Martin Scorsese esiintyy eräässä kohtauksessa pimahtaneena taksiasiakkaana.
Omalta U.K. lätyltä löytyy 70 min. pituinen mielenkiintoinen dokumentti, valokuvagalleria, filmografioita, alkuperäiskäsikirjoitus, storyboardeja, mainostusmateriaalia ja traileri. Ääni valitettavasti tulee vain raakelisti stereona, mutta eipä tuo ainakaan minua liiemmin haitannut. Ansiokkaan määrän ekstramateriaalia sisältävä Taksikuski on elokuvasta pitävälle ehdottomasti pakkohankinta.
Loppuun kiperä kysymys, johon itse en ainakaan osaisi vastata: Voiko elokuva enää tästä paljon paremmaksi muuttua…?
nimimerkki: Low Rider
