Klassikko, epämääräinen määritelmä, jota usein käytetään puhuttaessa ns. yleisesti hyviksi mielletyistä elokuvista. Mikä tekee klassikon? Mistä sen tunnistaa? Olen kuullut termillä viitattavan niinkin vähän aikaa sitten kuin 90-luvulla, jopa 2000-luvulla valmistuneisiin pätkiin. En väitä, että se olisi välttämättä väärin, mutta jos ihan kiistatonta klassikkoleffaa hakee, Chaplinin Kultakuume vuodelta 1925 on aika lähellä sellaista.
Pelkkä ikä ei tietenkään tee elokuvasta klassikkoa, mutta yritän perustella väitettäni. Katsoin leffan äskettäin erään koululaisryhmän kanssa. Paikalla oli nelisenkymmentä ala-asteen ensimmäisen -ja toisen luokan oppilasta, 7 -ja 8-vuotiaita siis. Muksuista suurin osa ei ollut kuullutkaan Chaplinista. Heillä ei ollut ennakko-odotuksia, ja mustavalkoisen kuvan ilmestyessä valkokankaalle kuului katsomosta kuin yhdestä suusta pettynyt ”eeeeiiih”-huudahdus. Sitten Chaplinin ajaton tarina teki tehtävänsä, ja yli 90% pienistä katsojista nautti elokuvasta täysillä, vedet silmissä nauraen. Oli uskomatonta huomata, kuinka lähes 90 vuotta vanha leffa löysi jälleen uuden sukupolven, joka lumoutui sen hersyvästä huumorista. Mitäpä veikkaatte, kuinka paljon Meet The Fockers naurattaa vuonna 2100?
Kultakuume ei välttämättä ole visionäärisen ohjaajansa Charles Chaplinin paras elokuva. Siitä puuttuu Diktaattorin rohkeudessa tänä päivänäkin vertaistaan hakeva poliittinen satiiri, eikä se taiteile yhtä selkeästi hauskan ja surullisen välimaastossa kuin monet muut ”pikku kulkurin” tarinat, mutta nimenomaan puhtaana komediana Kultakuume on omaa luokkaansa, niin Chaplinin tuotannossa kuin elokuvahistoriassa muutenkin. Elokuvan huumori on ajatonta ja suoraviivaista, eikä todellakaan nojaa pelkkään törmäilyslapstickiin, vaikka (toimivaa) sellaistakin riittää. Huumori on hienosti rytmitettyä ja vitsit putoilevat kohdalleen kellopelin tarkkuudella. Mykkänä kuvattu elokuva on myös kerrottu niin visuaalisesti ja sen hauskuus pohjaa niin pitkälti sille, mitä kankaalla näkyy, että myös ne muksut, jotka eivät osanneet lukea tekstejä, pysyivät hyvin kärryillä leffan tapahtumista ja nauroivat siinä, missä muutkin. Muistan itsekin katsoneeni leffan ensimmäistä kertaa niin snadina, että vaikka osasin lukea, en ehtinyt tavata tekstejä ennen kuin ne hävisivät, eikä se haitannut minua pätkääkään.
Temaattisesti ja toki myös toteutukseltaan Kultakuume on hyvin fyysinen elokuva; se kertoo paitsi köyhyydestä, ennen kaikkea köyhyyden vääjäämättömästä lihallisesta sivutuotteesta, nälästä. Nälkää käsitellessään Chaplinin muuten melko suoraviivainen ja rehellinen komedia kasvaa suorastaan cronenbergimäisiin mittasuhteisiin, varsinkin alkupuoliskon mökkijaksolla. Lähestymiskeino vain on kepeä huumori. Okei okei, vertaus on ehkä hieman kieli poskessa heitetty, mutta jotenkin samansuuntaisesti kaikuvaa ruumiillisuutta tässä fyysisen kehontunteen kuvauksessa olin uusimmalla katselulla huomaavinani. Viittaan tällä tietysti jokaisen tuntemiin kohtauksiin, joissa Iso Jim kuvittelee nälän aiheuttamissa hallusinaatioissaan kulkurin kanaksi, ja tajutessaan virheensä päättää silti yrittää syödä tämän, sekä siihen, miten tuntuvasti Chaplin pystyy valkokankaalla lihallistamaan miesten sisältä kalvavan ”pakko saada sapuskaa pakkiin”-tunteen. Säilyttäen silti koko ajan hymyn katsojan kasvoilla. Maagista!
Ei tästä sen kummempaa. Kultakuume on ajaton, legendaarinen ja riemastuttava elokuva, joka yllättää minut joka kerta kun katson sen. Se naurattaa aina ääneen ja jättää hyvän mielen koko loppupäiväksi. On uskomatonta, miten tuoreelta, omaperäiseltä ja hauskalta vuonna 1925 kuvattu leffa voi tuntua vielä tänäkin päivänä.
PS. Puritaanien ja elitistien mielestä mykkäversio on ainoa hyväksyttävä versio Kultakuumeesta, mutta jos minulta kysytte, olen eri mieltä. Myös Chaplinin itsensä 40-luvulla päällepuhuma versio on loistava, ehkä jopa hitusen miellyttävämpi seurattava, kuin mykkäkuva. Kyseessä on kuitenkin tosissaan Chaplinin itsensä kirjoittama teksti, joten sitä voisi tavallaan pitää vaikka ”director’s cutina”. Olen vuosien saatossa katsonut molemmat versiot monta kertaa, kumpikin toimii todella hyvin. Tärkeintä, että jos ette vielä ole tutustuneet tähän helmeen, teette sen mahdollisimman nopeasti!
