Hieman hömelöitä sekä tyhmänpuoleisia, mutta silti sympaattisia roolihahmoja on nähty elokuvissa maailman sivu. Tunnetuin esimerkki tällaisesta leffasta lienee ilman muuta Forrest Gump, josta päähenkilöä näyttelevä Tom Hanks jopa voitti Oscarin. On melko ymmärrettävää miksi tällaiset elokuvat ovat hyvin suosittuja, sillä moni katsoja tuntenee myötätuntoa, tuota noin, vajavaisia hahmoja kohtaan. Dinner for Schmucks on jälleen yksi sellainen leffa, jossa päähenkilö saa riesakseen ”hivenen” poikkeavan persoonan. Onko kasassa ainekset uuteen klassikkoon vai vajoaako pätkä muiden tusinakomedioiden joukkoon?
Kunnianhimoinen Tim (Rudd) havittelee ylennystä työpaikallaan, jossa kilpailu on kovaa ja työntekijät tallovat surutta toistensa varpaille pyrkiessään nousemaan yhtiön hierarkiassa ylöspäin. Yllättävä tilaisuus palkankorotukseen ja korkeampaan asemaan tarjoutuu, kun putiikin suurpomo Lance Fender (Greenwood) kutsuu Timin päivälliselle. Kyseessä ei tietenkään voi olla täysin tavallinen illanvietto yrityksen tärkeiden heppujen kesken vaan jokaisen osallistujan on tuotava paikalle typerin möheli, jonka he vain kykenevät löytämään. Voittaja on tietenkin se, joka tuo hölmöimmän tyypin illalliselle.
Timin moraali ei oikein tahdo kestää muiden ihmisten pilkkaamista ilman että he edes tajuavat mistä on kyse. Mutta kun hän törmää (kirjaimellisesti) kadulla Barryyn (Carell), mieheen, joka tekee taidetta täytetyistä hiiristä, kiusaus nousee liian suureksi. Kaikeksi onneksi Barry suostuu tulemaan Timin mukaan ja itse asiassa on enemmän kuin haltioissaan kutsusta. Illallishetki on kuitenkin vasta huomenna ja sitä ennen hyvää tarkoittava, mutta täysin omassa pienoismaailmassaan elävä Barry sotkee Timin asiat täysin aina parisuhdetta myöten. Mies kuitenkin oppii ymmärtämään muita eri tavalla kuin aiemmin. Kun H-hetki sitten viimein koittaa on päähenkilön entistäkin vaikeampi antaa suurten pomojen nolata ihmisiä noin vain…
Siinä juoni pähkinänkuoressa. Suhteellisen yksinkertaisesta käsikirjoituksesta on saatu aikaan laatukomediaa. Paul Rudd on uskottavan hyvä rehtinä päähenkilönä, jonka tärkein tavoite on edetä urallaan parempaan asemaan. Hän jää kuitenkin, kuten usein tämänkaltaisissa elokuvissa käy, parinsa varjoon. Steve Carellin Barry vie show’n totaalisesti ja et koskaan tiedä mitä odottaa häneltä seuraavaksi. Väittäisin jopa että Carell tekee lähestulkoon uransa parhaan roolisuorituksen tässä elokuvassa. Hänelle tuntuu sopivan normaalista poikkeavien hahmojen esittäminen. Pääparin kemiat kohtaavat mielestäni hyvin yhteen, ovathan he näytelleet yhdessä muun muassa mainiossa 40 v ja neitsyt komediassa joitakin vuosia sitten.
Hauskaa tarinaa täydentävät hupaisat sivuhenkilöt, mieleen jäävimpänä ”mielenhallinnan” osaava verotarkastaja Therman (Galifianakis). Huonoa lenkkiä ei henkilökavalkadista oikeastaan löydy. Illalliselle tuodut typerykset ovat tarkoituksella yliampuvia, mikä kutkuttaa mukavasti nauruhermoja. Kenties hitusen yllättäen, itse illallinen on leffan vaisuin kohta. En tarkalleen tiedä miksi, mutta jotenkin sitä odotti kliimaksilta vieläkin enemmän. Kenties jossain määrin väkisin väännetty moraalisaarna erilaisuudesta vaikutti mielipiteeseeni näin paljon.
Dinner for Schmucksin myötä tulee viimeistään todistettua, että Jay Roach osaa ohjata komediaa, hänellähän ovat tilillään, muun muassa pätkä Perhe on painajainen ja kaikki kolme Austin Powers -leffaa. Kiitos hyvästä elokuvaelämyksestä kuuluu kuitenkin myös käsikirjoittajille, sillä muutamat jipot pyllähtävät katsojan silmille täysin yllättäen ja pitävät mielenkiintoa yllä loppuun asti. Elokuvan rytmitys tosin olisi voinut onnistua paremmin, sillä alussa haaskataan paljon aikaa varovaiseen starttiin, sitten hypätään viitosvaihteelle ja jälleen lopussa hidastetaan pitkitetyllä illallisella.
Lopuksi haluan todeta kyseessä olevan ykköslaatua varustettuna hyvillä näyttelijöillä, joista Steve Carell nousee ylitse muiden. Hän on tämän leffan suola, sokeri ja kaikki muut mausteet. Väitänpä, että jos Barryn roolissa olisi ollut vaikkapa niinkin lahjakas koomikko kuin Jim Carrey, leffa olisi saanut minulta 1,5 tähteä vähemmän. Nyt kuitenkin Carellin täysosumasuoritus paikkaa leffan muutamat pikkuvirheet alleen ja kylläinen olo näiden päivällisten jälkeen on taattu.
”Hey look, it’s Morgan Freeman.”
