Vuonna 1964 tapahtui jotain, mikä muutti elokuvamaailmaa jossain määrin pysyvästi. Käsitys western-, eli länkkäri-genre muuttui täysin, kun Sergio Leonen ohjaama elokuva, Kourallinen dollareita ilmestyi. Lännenelokuvahan on tunnetusti erittäin amerikkalainen käsite, koska tapahtumat kuvaavat pääsäntöisesti Yhdysvaltojen tapahtumia 1800-luvulla. Missä ne siis tehtäisiin? No, Amerikassa tietysti, koska missä muualla on esimerkiksi samanlaisia puitteita ja luonnonmuodostumia, kuin sieltä? Eli ymmärettävästi vastaanotto Sergio Leonen elokuvalle oli hyvin ennakkoluuloinen, kuka nyt saisi päähänsä ruveta tekemään lännenelokuvaa, nollabudjetilla ja aivan tuntemattomilla näyttelijöillä… Euroopassa! No, vastaus: Leone.
Nimetön ja salaperäinen muukalainen (Eastwood) saapuu eräänä päivänä San Miguel-nimiseen pikkukylään. Pian käy selväksi kaupungin henki ja ilmapiiri. Se on selkeästi jakautunut kahtia: Rojo-, ja Baxter-nimiset jengit ovat napit vastakkain ja muukalainen saapuu pahimpaan mahdolliseen aikaan tulilinjalle. Leffan pääpahiksena toimii Rojo-jengin johtaja, Ramon (Volonté). Tämän jälkeen elokuvan juoni etenee sen verran, että on turhaa paljastaa sitä spoilaamatta liian häiritsevästi. Kuitenkin spilattava on sen verran, että lopun kaksintaistelu jäi todella hyvin mieleen, ja kyseessä onkin yksi parhaista näkemistäni kaksintaisteluista, jonka ideaa on sittemmin myös plakioitukkin.
Elokuva löi kaikki ennakkoluulot kaakkoon, ja löi läpi sellaisella voimalla, että sitä hehkutetaan vieläkin elokuvana, joka muutti elokuvahistorian. Ja näin kävi monessakin mielessä. Se avasi käsitteen ja samalla myös kokonaan uuden genren, Spaghettiwestern. Lisäksi se toi julkisuuteen yhden kaikkien aikojen parhaimmista näyttelijöistä, Clint Eastwoodin. Ja ohjaaja Sergio Leonekin löi itsensä läpi, ja osoitti olvansa loistava ja myöhemmin yhdeksi parhaistakin nimitetyistä ohjaajista. Myös elokuvan maagiset sävelet löivät tajuntaan. Asialla oli tietenkin itse mestari, Ennio Morricone. Ilman Morriconen säveliä vähentäisin elokuvan arvosanasta kokonaisen pisteen. Eli juonellisesti elokuva ei ole mitenkään maata mullistava, mutta kaikki nämä tekijät kasaavat kokoon sellaisen paketin, jota on pakko haukkua loistavaksi. Kokonaisuus on todella vahva ja laadukas, mutta toimii kuitenkin vain harjoitusalustana trilogian kahdelle seuraavalle osalle.
Tämä on silti katsomisen arvoinen elokuva ja pakkokatsmoinen on edessä ainakin Western-, Spaghetti-western-, Clint-, Morricone-, ja Leone-faneilla. Todella laadukas Spaghetti-western.
nimimerkki: Tolppanen
