Stalker löytyi pitkän etsinnän jälkeen kunnankirjastosta. Vanha, mutta hyvälaatuinen VHS sai ainakin itseni ihmettelmään, missä viipyy DVD-julkaisu, joka tarkemmin ajateltuani on varmaankin jäävä haaveeksi näinä Jenkkien aivopesemien levittäjien aikoina. Sääli.
Noh, asiaan. Stalker on elokuvan päähenkilö, ex-vanki, joka tekee laitonta ja pimeää ”työtään” viemällä halukkaita ihmisiä salaperäiselle alueelle, jossa mikään ei tunnu olevan mahdotonta ja josta kukaan ei ole palannut samaa tietä takaisin. Mutta mikä on tämä alue ja miten se on syntynyt? Sori, siitä ei tässä elokuvassa olla kiinnostuttu. Stalkerin, sekä hänen ”asiakkaidensa”, professorin ja kirjailian avulla haetaan vastauksia paljon isompiin kysysymyksiin, mutta saadaanko niitä selville? Onko se edes mahdollista? Katso ja tiedä.
Stalker on neuvostotaiteilija Andrei Tarkovskyn tunnetuimpia elokuvia, mutta kuuluu myös valitettavasti niihin elokuviin, joista puhutaan, mutta joita yhä harvemmat ovat nähneet. Sääli sinäänsä, vaikka toisaalta tälläinen filosofinen, pohdiskeleva ja yltiörauhallinen taideteos ei varmaankaan näinä Jenkkien ja Hollywoodin valtavuosina varmaankaan saisi osakseen suuren yleisön arvostusta. Eli toisinsanoen, jos etsit lauantai-illaksi jotain aivotonta viihdettä kaljaporukkasi kanssa katsottavaksi, unohda tämä. Tässä elokuvassa tarvitsee todella käyttää aivojaan ja pohtia niitä asioita, joita tämä tuo esille. Ei riitä, että elokuvaa katsoo, pitää myös osata ”lukea kuvaa”. Alueella tapahtuvat pitkät, syvälliset keskustelut ja niissä tapahtuva filosofinen pohtiminen on elokuvan arkipäivää ja suurinta, tärkeintä sisältöä.
Toisaalta myös elokuvan ulkoiset ja kaiken muun mahdollistavat tekiät ovat kunnossa, eli näyttelijät ovat todella loistavia. Hiemankin heikommat näyttelijät eivät varmastikkaan jaksaneet pitää keskustelujen täyttämää elokuvaa mielenkiintoisena. Erityisesti Stalker on niin arka hahmo (ei sanan varsinaisessa merkityksessä), että ilman Aleksandr Kadjanovskyn mestarillista tulkintaa hän olisi varmastikkin jäänyt täysin ilman sympatiaa ja näin ollen elokuvan keskeisin pointtikin olisi jäänyt enemmän piiloon.
Andrei Tarkovsky ohjaajana myöskin lavasti (!) elokuvan saaden näin täydellisen mahdollisuuden toteuttaa visionsa ja siinä mies toden totta onnistui. Elokuva on koko pitkän kestonsa ajan erittäin komeaa katsottavaa ja välillä on ihan pakko ihailla maisemia, johon Tarkovsky pitkillä, rauhallisilla ja hitailla kameran ajoilla antaakin mahdollisuuden. Ohjauksesta on sanomattakin selvää, että se on huippuluokkaa. Vaikka kameran käsittely saattaakin tuoda mieleen Stanley Kubrickin tuotokset, on silti jotain täysin erillaista.
Kokonaisuutena Stalker on todellinen filosofinen taide-elokuva. Se on myös Tarkovskyn parhaita, ellei jopa paras elokuva, mutta lisäksi koko neuvostotaiteen ja yleensä elokuvataiteen kirkkaimpia helmiä ja suurimpia mestariteoksia. Se on niitä elokuvia, joiden arvostus nousee mitä enemmän elokuvasta tajuaa. Sitä ei voi täysin kuvata millään sanoilla, se pitää itse nähdä ja kokea, ajatella ja tajuta.
Ehkäpä jossain tulevaisuudessa tämäkin teos nousee suomessa myös tavallisen kansan keskuudessa tunnetuksi ja arvostetuksi teokseksi, tai sitten ei. Taitaa olla toiveajattelua.
nimimerkki: Sano mitä sanot
