Kriitikoiden keskuudessa suurta suosiota yleensä nautiskellut Abbas Kiarostami vaihtoi Iranin askeesin romanttiseen italialaismiljööseen ja ohjasi ensimmäistä kertaa kotimaansa ulkopuolella. Lopputulos? Ranskan elokuvakerma osoittaa ensi-illassa epäsuosiotaan buuauksin. Copie conformen nähtyäni olen astetta vakuuttuneempi siitä, että Cannes-elitistit, niin viihdyttäviä kuin toisinaan ovatkin, eivät ymmärrä hyvän päälle; vika ei nimittäin ole todellakaan elokuvassa.
Tarinan lähtökohta on simppeli: kirjailija on saapunut Toscanaan ja taidefani iskenyt silmänsä häneen. He tapaavat ja aloittavat pitkän dialogin, jota seurataan liki reaaliajassa läpi italialaisten maisemien. Leffa ottaa oman aikansa lähteäkseen käyntiin, mutta voittaa maltillisen katsojan pian puolelleen – kiireettömyys lieneekin selkein yhtymäkohta Kiarostamin muihin elokuviin.
Muuten Copie conforme muistuttaa ennemminkin parisuhdeanalyysituristileffoja tyyliin Rosselinin ’Viaggio in italia’ tai Linklaterin ’Before Sunset’. Mahdollisten viitteiden etsiminen on sinänsä herkullista puuhaa, koska yksi päähenkilön argumenteista on, että kopio ei ole väistämättä mitenkään alkuperäistä huonompi – vain sen välittämä kokemus merkitsee. Kiarostami ei kuitenkaan joudu puolustelemaan tällä halvasti itseään, sillä elokuvan tunnelma on yhtymäkohdista huolimatta kauttaaltaan omanlaisensa ja freesi. Ote on ilmava. Heijastavia pintoja käytetään ilmaisussa kekseliäästi. Toscana ihmisineen on kuvattu kiehtovasti: kiertely on kepeää, mutta visiitti jää mieleen.
Dialogia elokuvassa on hurja määrä, mikä vaatii katsojalta jonkin verran kärsivällisyyttä ensimmäisen puolituntisen ajan. Fantastisten näyttelijäsuoritusten ja erinomaisen käsikirjoituksen ansiosta teksti kasvaa kuitenkin yhdeksi Copie conformen suurimmista vahvuuksista; kohtauksesta ja kielestä toiseen soljutaan tavattoman luontevasti. Hahmoihin ihastuu huomaamattaan. Binoche tekee yhden jo ennestään näyttävän uransa vaikuttavimmista roolisuorituksista ja lähinnä baritonina tunnettu Shimell ponnistanee tahtoessaan jatkossakin valkokankaalle helposti. Toivoa sopii, ettei herra jämähdä komean myöhäisstartin jälkeen keski-ikäisten tusina-romcomien tasolle, sillä niitä hänelle tarjotaan luultavasti läjäpäin.
Leikkisästä ilmapiiristä huolimatta Kiarostami ei ole menettänyt Euroopassa taiteellista tinkimättömyyttään lainkaan. Päinvastoin: poljento on niin mutkattoman vapautunutta, etten yhtään ihmettele ohjaajan kommenttia siitä, miten Copie conforme on ollut hänen toistaiseksi vaivattomin tuotantonsa. Elokuva on helposti lähestyttävä, mutta monitasoinen kokonaisuus, jonka runsaat yksityiskohdat vaativat ehdottomasti vähintään toisen katselukerran. Järjestän itselleni sellaisen heti kun mahdollista.
