Jäi vähän puolivillainen tunne tästä rainasta. Philip Roth on yksi elämäni kirjallisista sankareista ja kenties siksi hänen kirjaansa perustuvaa leffaa on vaikea katsoa (toisin sanoen ennakko-odotusten määrä on valtava). Varsinkin kun Ihmisen tahra kuuluu tämän elämän satiirikon tuotannon parhaimmistoon. Myönnettävä on myös että kirjassa on hurja määrä tapahtumia takautumineen kaikkineen ja juonen kuljetus on vähintäänkin ovelaa ja polveilevaa. Kaiken tämän siirtäminen leffaksi ei olekaan helppo juttu ylipäätään ja Rothin kirjan ollessa kyseessä, on vaikeusaste vielä isompi.
Ei Ihmisen tahra kuitenkaan epäonnistunut toteutus ole. Mielestäni siinä on kohtuullisen hyvin tavoitettu kirjan perusajatus. Voiko menneisyyttään paeta tai jopa muuttaa? Kuinka pitkälle olemme valmiita menemään sen tehdäksemme? Jos niin tekee, aiheuttaako kuitenkin samalla itselleen ja muille enemmän vahinkoa, jättääkö jälkeensä tahroja…
Juttu menee siis näin. Coleman Silk on tehnyt hienon uran Athenan yliopistossa. Kerran sitten hän ”erehtyy” sanavalinnassaan puhuessaan parista oppilaastaan ja häntä vastaan olevat muut yliopiston johtoihmiset käynnistävät kampanjan Colemanin ulos savustamiseksi. Silk eroaa, hänen vaimonsa kuolee ja elämän kehykset ympärillä luhistuvat rytisten. Coleman tutustuu Philip Rothin kirjalliseen alter egoon Nathan Zuckermaniin, joka toimii myös leffan kertojanäänenä. Sattuman oikusta Coleman tutustuu ja aloittaa erikoisen suhteen Faunia Farley:n kanssa, jonka ex-mies, Vietnamin sekopääveteraani Lester väijyy ja häilyy taustalla. Sen enempää ei juuri juonesta kannata kertoa ettei mene motiivi katsomiselle.
Ylivoimaisesti hienointa tässä leffassa on Nicole Kidman. En tiedä mistä Kidman huikean vimmansa ja eläytymisensä hakee, mutta hänen viimeisimmät tekosensa ovat todella loistavia, kuten The Hours:n Virginia Woolf ja The Others:n perheenäiti. Eikä jää elämän runteleman Faunian tulkintakaan näistä jälkeen ollenkaan. Anthony Hopkins taas on Anthony Hopkins, ei erinomaisen upea, mutta eipä Sir Anthony taida huonoja rooleja osata vaikka yrittäisi. Mies on niin roolinsa näköinen ja tuntuinen, että tunnistin hänet helposti kirjan Silky Silkiksi. Muut roolit jäävät erinomaisen ohuiksi, Gary Sinise patsastelee Nathan Zuckermanina eikä erotu mitenkään ja Ed Harrisin rooli jää hiukan pieneksi. Myös Delphine Roux:n osuus jää liian pieneksi, kirjassa kuitenkin Roux:n tekosilla ja persoonalla oli todella suuri osuus siihen miksi Coleman Silk:lle kävi niinkuin kävi. Nyt Roux vain lähinnä vilahtaa pari kertaa.
nimimerkki: Iskela
