Sain kaveriltani lainaksi läjän DVD:itä, joista yhden kansikuva pisti heti silmään; Masters of the Universe. Neljännen Rocky-elokuvan Ivan Drago pullistelemassa He-Manina ja vaikuttavasti tehty Skeletor taustalla – tämähän on nähtävä ensimmäisenä, ajattelin. Ennen tätä hetkeä en edes tiennyt että tästä lasten lelu- ja piirrossarjasta on tehty näytelty elokuva. Näin tämän nyt siis ensimmäistä kertaa, joten nolstalgian vuoksi ei ylimääräisiä pisteitä heru.
Vaikka raina onkin tehty 80-luvulla, ei minulla ollut minkäänlaisia ennakkoasenteita toteutusta kohtaan, sillä olen itse vannoutunut kasarifani monessa suhteessa, ja kun lopputekstit täyttivät ruudun, totesin mielessäni ettei aika tämän parissa todellakaan mennyt hukkaan. Kyllähän se on myönnettävä, etteivät ne erikoisefektit miltään näytä tämän päivän megabudjetilla valmistettuihin suurelokuviin verrattuna, mutta se oli silloin se, ja varmasti sai aikoinaan katsojien silmät pyöreiksi, etenkin pikkupoikien. Pieni kiusallinen hymy kävi kyllä suupielissäni, sillä alkutekstit ja musiikki matkivat selvästi Richard Donnerin Teräsmiestä. Mutta se on pieni paha se. Tarina on oikeasti mielenkiintoinen ja näyttelijät pääosin hyviä. Pientä teatraalisuutta olin heidän työskentelyssään huomaavinani, mutta se on kai tarkoituskin sillä tenavillehan tämä on suunnattu. Parhaiten osuutensa hoitaa ehdottomasti Billy Barty sympaattisena, söpönä ja kertakaikkisen ihanana Gwildorina. Muista näyttelijöistä mainitsemisen arvoisia ovat Jon Cypher Asemiehenä ja Frank Langella Skeletorina. James Tolkan on myös oiva valinta tiukan ja määräilevän poliisin rooliin. Sitten ne huonot: nuori Courteney Cox ei vakuuta yhtään kauhistelevana teiniä, kuin ei myöskään hänen poikaystäväänsä esittävä Robert Duncan McNeill, vaikka kyseiset henkilöt ovat juonenkulun kannalta todella tärkeitä. Dolph Lundgren on varmaankin paras valinta He-Maniksi, mutta vain ulkonäöllisesti; hänen epäuskottavat ja jäykät lyöntinsä ja potkunsa tuovat mieleen jonkun showpainiottelun eikä hänen ”Minulla on voima!” -huutonsakaan kuulosta kovin uskottavalta. Toista se oli Rockya mukiloidessa mutta ilmeisesti Masters of the Universe on tehty suht’ pienellä budjetilla, josta hänen ei käy syyttäminen.
Toisin kuin monet muut supersankarielokuvat, tekee tämä poikkeuksen sen puolesta, että termi Masters of the Universe olisi hyvä tuntea ennen katsomista. Leffa ei nimittäin kuluta yhtään aikaa henkilöiden tai tapahtumien taustojen selvittämiseen, vaan se alkaa kuin jatko-osa suoraan edellisen lopusta ja suoraan toiminnan keskeltä. Luulisin, että joku aiheesta täysin mitään tietämätön katsoja olisi melko tylsistynyt koko keston ajan, ja hänen olisi vaikea pitää filmistä ollenkaan. Ei se silti He-Man-leluilla leikkimistä vaadi, kunhan vain tietää edes vähäsen, mistä on kyse.
Juoni ei ole kummoinen eikä sen pidäkään olla. Sankarit taistelevat rumia örkkejä vastaan mutteivat omalla planeetallaan. Salaperäinen avain nimittäin lähettää heidät Maahan, mikä on mielestäni erinomainen idea, koska se vähä, mitä itse Eterniaa näytetään, on aivan karseasti tehty.
Masters of the Universe on kaikenkaikkiaan keskinkertainen pätkä, jonka parissa kyllä viihtyy, mikäli vain tietää, kuka He-Man on. Faneille tämä on varmaan ihan täysosuma.
