Merikapteeni James McKay (Gregory Peck) on varsin epätyypillinen lännenmies saapuessaan Patricia Terrill -nimisen naisen (Carroll Baker) vanavedessä suurelle hevosfarmille, jota isännöi tulevan morsiamen isäpappa Henry Terrill (Charles Bickford). Merikapteeni on fiksu ja komea, mutta todelliseen testiin hänet laittaa vasta tilan ”työnjohtaja” Steve Leech (Charlton Heston), joka heittää mustasukkaisuuksissaan (hänkin on rakastanut tilan tyttäreen) miehisiä haasteita McKayn suuntaan. McKay ei kuitenkaan näytä vastaavan näihin haasteisiin niin miehekkäällä tavalla kuin ehkä pitäisi ja Patricia saakin aihetta miettimiseen. Onko McKay sittenkään se maskuliininen miehinen mies, josta hän on haaveillut?
Terrillin arvostetun ja sivistyneen perheen vastapoolina on Hannasseyn perhe, jonka keulakuvana on massiivinen Rufus Hannassey (Burl Ives), jolla on monta poikaa. Heistä esiin nousee uhoava Buck (Chuck Connors). Terrillit ja Hannasseyt ovat riidoissa keskenään. Kyse ei ole mistään pikku jutusta, vaan todella syvälle menevästä vanhasta kaunasta, jonka alkuperää ei kuitenkaan itse elokuvassa selitetä. Itselle tämä asetelma toi mieleen vanhat Lucky Luke -tarinat, kuten Sukuvikaa villissä lännessä, jossa muistaakseni kaksi värikästä sukua tappelivat samaan tapaan, keskenään johonkin vanhaan riitaan vedoten, mutta kukaan ei oikeastaan muistanut, mistä kaikki oli saanut alkunsa. Terrillin ja Hannasseyn omistamien maa-alueiden väliin jää strategisesti tärkeä maapläntti, jonka omistaa Julie Maragon (Jean Simmons). Hän toimii opettajana. Julien kotitila sijaitsee risteyskohdassa, josta löytyy myös seudun ainoa vesilähde. Tästä vesipisteestä ovat riippuvaisia sekä Terrillit että Hannasseyt, joten Maragonin alue toimii jonkinlaisena diplomaattisena vyöhykkeenä, jossa on edes yritettävä tulla toimeen keskenään. Kuivalla preeriaseudulla veden merkitys elämän jatkumisen kannalta on tärkeä ja tätä seikkaa tuodaan aiheellisesti esille.
Suuri maa on mielestäni käänteentekevä western-elokuva. Se ei ole enää yksioikoista äijäilyä tai hiljaisen sankarin painiskelua jonkun kiperän henkilökohtaisen ongelman kanssa. Tästä huolimatta se ei hylkää perinteisiä western-elementtejä kuvastostaan pois. Hevosenkesyttämiset, kaksintaistelut ja naisenvalloitusyritykset ovat edelleen mukana kuvioissa, mutta näkökulma on hieman muuttunut. Suuri maa on fiilikseltään samankaltainen kuin kaksi vuotta aikaisemmin ilmestynyt elokuva Jättiläinen, mutta sijoittuu hieman vanhempaan länteen, jossa moottorit eivät vielä ole korvanneet vanhoja kunnon hevosvankkureita. Suuri maa on kauniisti kuvitettu ja upeilla musiikeilla valjastettu ylevä eepos, joka mielestäni loi pohjaa uudentyyppiselle hieman romanttisemmalle ja arkisemmalle lännenelokuvalle. Samankaltaista tyyliä jalostettiin eteenpäin myöhemmissä suosikki tv-sarjoissa kuten Bonanzassa ja Pieni talo preerialla -ohjelmassa.
Elokuvan näyttelijäkaarti on suhteellisen nimekäs. Poimintoina voisi mainita Burl Ivesin, Gregory Peckin, Jean Simmonsin ja Chuck Connorsin. Ives nappasi roolistaan Oscarin ja on myönnettävä, että aiheesta, sillä kyseessä on todella vahva luonnetulkinta, jossa on laitettu koko persoona likoon. Peck on viimeisen päälle herrasmies ja tämä rooli jos mikä vahvistaa gentleman-imagoa entisestään. Simmons oli 1900-luvun puolivälin suosituimpia ja kauneimpia naisnäyttelijöitä ja tässä on näkemistäni Simmonseista se paras. Yllätyskorttina todella vakuuttavan roolisuorituksen vetää Amerikan Åke Lindman eli Chuck Connors, joka on saanut sisällytettyä rooliinsa todellista syvyyttä. Huolimatta siitä, että kyseessä on vain sivuhahmo, johon ei varmasti kirjoitusvaiheessa panostettu yhtä paljon kuin neljään keskeisempään mieshahmoon, Connors varastaa henkilökohtaisella panoksellaan monta kohtausta omiin nimiinsä. Hän lataa hahmoonsa paljon, saaden katsojan tuntemaan ensin inhoa, sitten halveksuntaa, mutta loppujen lopuksi myös sääliä hänen esittämäänsä Butchia kohtaan.
Elokuvan katsomiselle kannattaa varata reilusti aikaa. Se kestää miltei kolme tuntia kulkien kuitenkin joutuisasti eteenpäin. Keskeisiä rooleja on sen verran riittoisasti, että ohjaaja voi muuttaa sopivin väliajoin näkökulmaa tarinaansa ja näin rytmittää tarinankuljetusta elävämmäksi. Tämä onkin malliesimerkki elokuvasta, joka on kuin tehty leikkimielisille hahmosota-kisailuille. Katsoja löytää varmasti omat suosikit ja inhokit. Suuri maa on myös oiva esimerkki elokuvasta, joka on jollain tavalla unohdettu historian saatossa. Tämä johtuu, jälleen kerran, vain ja ainoastaan aikalaiskatsojien ja -kriitikoiden tympeästä vastaanotosta, jonka vaikutus on sitten kertautunut epäedullisesti myöhemmille vuosikymmenille saakka. Ongelma on yleinen näissä suuren budjetin elokuvissa. Kun ne tyrmätään kerran näyttävästi, sen jälkeen niiden on vaikea nousta uudelleen jaloilleen ja saada asemaa vakavasti otettavina elokuvina. Suuri maa on onneksi hiljalleen pääsemässä irti tästä raskaasta taakastaan ja on nousemassa arvoasteikossa ylöspäin, kun on alettu oikein vakavasti miettiä, mitä westernejä kannattaa nostaa esille noista menneisyyden filmiarkistoista.
nimimerkki: mauge
