Roy Tucker (Gene Hackman) on vankilassa murhasta. Eräänä päivänä häntä lähestyy Marvin Tagge (Richard Widmark) joka edustaa tahoja jotka voivat auttaa häntä ja he ehdottomasti haluavat vastapalveluksen. Tuckerin sellitoveri Spiventa (Mickey Rooney) on sitä mieltä että he joita Tagge edustaa ovat pahaenteinen ryhmä ja niin myös ilmenee. Taggen lisäksi ryhmään kuuluu Ross Pine (Edward Albert) joka ilmeisesti on jonkinlainen suunnittelija ja kenraali Reser (Eli Wallach) joka edustaa tahoja jotka haluavat hyödyntää Tuckeria. Heillä on suuri valta ja he käyttävät sitä kursailematta ja epäröimättä. Tuckerin vaimo Ellie (Candice Bergen) liittyy soppaan koska Tucker haluaa nähdä hänet ja he voivat kontrolloida Tuckeria tämän kautta.
Salaliitto ja epämääräinen valtiohallinto ovat tämän juoneltaan kiistatta pätkivän, mutta tunnelmaltaan asianmukaisen karun jännärin ainesosia. Epämääräinen ryhmittymä jolla on valtaa rekrytoi sopivaksi arvioidun miehen likaista työtä tekemään ja tämä likainen työ on tehtävä. Kun toimintakäskyn antanut mies menettää hermonsa niin nappulat alkavat kaatua.
Stanley Kramerin toimii, joskin kerronnan rytmistä näkee että Adam Kennedyn sovitus romaanistaan on varmasti ollut pidempäänkin elokuvaan riittävä, sillä mukana on monia elementtejä jotka kaikki jäävät ohuiksi ja se ei ole kovinkaan hyvä juttu.
Gene Hackmanin päärooli Tuckerina on karkeasyinen ja hienostumaton, mutta karkea kelmi ei ole pelkkä konna ja hänellä on eettisiä standardeja joita hän ei ylitä kuin uhkailtuna ja silloinkin pitää uhata jotain hänelle tärkeää. Candice Bergen tämän vaimona jää väistämättä ohueksi, mutta Hackmanin kanssa yhteiskemia on vahvaa.
Richard Widmark antaa kasvot epämääräiselle järjestölle ja toimii pääasiassa inhimillisenä kontaktina Tuckerille vaikka on tietysti itse paljon syvemmällä omassa sopassaan ja aivan yhtä uhrattavissa kuin Tucker. Edward Albert huokuu ylimielistä älyä, joskin mitään suoraa näyttöä siitä ei tietenkään voida näyttää sammakkoperspektiivistä. Eli Wallach toimii kahden spesialistin esimiehenä ja työn lopullisena tarkistajana, joskin kenraali Reserin hahmo jää harmillisen ohueksi. Epämääräisen salaliiton edustajat ovat siis juuri oikein toimivia. Mukana on pomo joka antaa tehtävän ja jonka omia pomoja ei koskaan näy, suunnittelija tehtävän toteutukselle ja agentin käsittelijä joka aivojen ja käden välissä.
Mukana on hyviä ideoita ja toimiva toteutus, mutta juoni jää harmillisen ohueksi ja katsoja on toiminnan kannalta aivan yhtä pimeässä kuin Tucker.
