Pysäyttäkää painokoneet, kommunistit ovat tulleet varastamaan joulun! Invasion U.S.A:ssa käy 40 vuotta vanha uhkakuva toteen, kun venäläinen terroristi Mikhail Rostov(Lynch) kerää kimpsut ja kampsut, liittoutuu latinojen kanssa, ja päättää kerralla lämmittää Kylmää Sotaa parilla sadalla asteella. Tietenkin terroristimme on sen verran kaukaa viisas, ettei missään nimessä edes uskaltaisi unelmoida Valkoisen Talon valtauksesta, saati kongressin tuhoamisesta, ehei! Rostov hyökkää joukkoineen summittaisesti Jenkkilän keskiluokkaisen väestön kimppuun, ja niin koko maailman mahtavin sotilasvaltio on murentuva. Mutta ei ole kuitenkaan mitään, mitä ei voitaisi selvittää kahden uzin, lava-auton ja Chuck Norrisin hurmaavan olemuksen voimin.
Lapsenomaista fantasiaa parhaimmillaan, kun esitetään miten helppoa olisi valloittaa Yhdysvallat. Vainoharha saavutti huippunsa poliitikkojen mielissä valitettavasti jo 50-luvulla, mutta vasta 80-luku toi lähes yli-ihmismäiset lihaskimput vapaan maailman viimeisiksi pelastajiksi. Chuck Norris erittäin ansiokkaana erakkoagenttina, joka kuitenkin laittoi pillit kuitenkin pussiin jo kauan aikaa, onkin mies sataprosenttisen onnistuneesti paikallaan. Ilmeikkään näyttelemisen riemuvoittoa ei hän missään nimessä edusta, mutta kuka voisi tuomita miestä, jolla on vyötiäinen lemmikkinä? Samaten kärjistetty tunteettomuus kaikkia Yhdysvaltain ulkopuolelta olevia kohtaan on varsin ihastuttavaa. Valitettavasti on kaksin verroin sietämättömämpää seurata sivuhenkilöiden saippuasarjamaista dialogin heittoa, ja elekieltä.
Mutta eihän näitä leffoja katsellakaan elokuvallisten ansioiden vuoksi, vaan veri ja aseenpauke on se, mikä ratkaisee. Sen osalta Invasion U.S.A saakin lähes täydet pisteet, jos ei oteta lukuun keskivaiheen episodimaisuutta. Tällöin turhan iso osa kohtauksista turhautuu kaavaan 1. Terroristit hyökkää 2. Chuck tulee 3. Chuck tappaa, vailla mitään edistystä itse ”juonen” kanssa. Televisiosarjaan jako saattaisi jopa sopiakin, mutta leffassa se ilmentää vain käsikirjoittajien mielikuvituksettomuutta. Loppurymistely sentään vetää vertoja jopa Tali-Ihantalan pamauksesta selvinneiden kauhukertomuksille.
Kasaritoiminta ei kuitenkaan olisi kasaritoimintaa ilman hulppeaa järjenvastaisuutta. Invasion U.S.A esittää terroristit harvinaisen epätaitavina, mitä tulee maan valloittamiseen ja Yhdysvallat naurettavan voimattomana. Ottaen huomioon, että 80-luvun puolivälissä Valkoisen Talon pukumiehet suunnittelivat miljardien arvoista Tähtien Sota – puolustusjärjestelmää, mikä pysäyttäisi ydinohjukset avaruudesta käsin, niin raa’asti arvioiden 1000 miehen pikkuarmeija rökittää USA:n kyllä helposti. Toisaalta, heillä oli maihinnousualuksia Normandian ylijäämävarastosta, eikä jenkeillä nähtävästi ole rajavartiolaitosta. Mutta ei siinä mitään, kunhan vain pääsee minkä tekosyyn nojalla tahansa pamauttelemaan kommunisteja tuhannen palasiksi, niin hyvä tulee. Yhteen summattuna, Invasion U.S.A tarjoaa keskiverron viihdyttävää toimintaa, jos ei vain ajattele liikaa, mikä on tässä tilanteessa yhtään.
