Los Angles 1988. 40 kerroksinen Nakatomi Building. Rauhallinen yö. Vai onko sittenkään? Terroristit pitävät tässä rakennuksessa monia kymmeniä panttivankeja. Poliisit eivät mahda mitään. Mitään ei ole tehtävissä. Vai onko sittenkin? Rähjäisen ja kolhuisen näköinen mies seisoo ikkunan ääressä 33. kerroksessa. Hän katselee, kuinka terroristit ovat juuri tuhonneet poliisien rynnäkkövaunun. Kuka tämä mies oikein on? Terroristi? Ei, hän on vain poliisimies New Yorkista, joka sattui olemaan vain väärässä paikassa väärään aikaan. Kuulostaako tutulta? Mies kiroaa itsekseen. Hän on juuri yrittänyt puhua järkeä terroristien johtajalle ilman tulosta. Vastaukseksi kuului vain ”otetaan se harkintaan”.
Mies kävelee tuohtuneena pois ikkunan äärestä. Hän näkee hissikuilun oven. Maassa lojuu muoviräjähde C4:sta. Nopein liikkein hän kävelee hissikuilun luokse. Ottaa palokirveen seinästä ja aukaisee kovin ottein hissikuilun oven. Hissikuilu on todella syvä. Mies ottaa tuolin ja laittaa virittää siihen muoviräjähteen. Hän kiinnittää räjähteen päälle tietokoneen ja solmii koko höskän kiinni. Mies naurahtaa itsekseen: ”Katsotaan otatko tämän harkintaan, kusipää.” Vihaisena mies kävelee hissikuilun suulle. ”Geronimo, motherfucker!” kuuluu legendaariset sanat miehen pudottaessa räjähteen hissikuiluun. Hetken päästä kuuluu valtaisa pamahdus…
Joko kuulostaa tutulta? Kuka ihme tämä mies on? Mistä elokuvasta tämä maailmankuulu kohtaus on? Se on ainakin selvää, että vastaukset tietävät kaikki. Mies on John McLane ja elokuva on Die Hard.
Äsken kertomani kohtaus on epäilemättä elokuvahistorian mieleenpainuvimmista. Se kuvastaa John McClanen sisukasta yhden miehen sotaa lukuisia terroristejä vastaan. Se kuvastaa myös elokuvan luonnetta ja ohjaaja John McTiernanin oivalluksia. Elokuvan juoni on yksi maailman tunnetuimmista. John McClane on siis tavallinen pummi poliisi New Yorkista. Hän oli tullut käymään Los Angelesissa vaimonsa työpaikan pikkujouluissa. Ja kuinka ollakaan tämä jouluaaton vietto menee pieleen pahimmilla mahdollisimmalla tavalla.
Terroristit hyökkäävät rakennukseen ja ottavat kaikki panttivangeiksi lukuunottamatta yhtä. John McClane onnistuu piiloutumaan. Siitä alkaakin Johnin yhden miehen sota, aseenaan vain nokkeluus ja virka-ase. Tämä on Die Hard.
Die Hard on Legenda isolla ällällä. Se on myös paljon muuta. Die Hard on kaikkien toimintaelokuvien isä ja suunnannäyttäjä. Kaikki nykyiset toiminta-elokuvien kliseet ovat suurimmilta osin peräisin Die Hardista. Die Hard on myös elokuva, joka nosti Bruce Willisin supertähteyteen.
John McTiernan on varsinainen mato saamaan äijätoiminnan, jännityksen ja taidokkaan käsikirjoituksen pelaamaan yhteen. Die Hard toimii kaikilla näillä osa-alueilla ja paljon muullakin. Äijätoimintaa kyllä piisaa, aseet laulavat ja verta roiskuu. Jännitystä piisaa myös, henki on höllässä useaankiin kertaan. Ja käsikirjoitus on veitsenterävän tarkkaa ja hyvin viimeisteltyä. Die Hard on myös legendoiksi nousseiden kommentien isä. Kaikki tuntevat Brucen ”Yippie-Ki-Yay Motherfucker!” -kommentin. Siitä on tullut eittämättä yksi elokuvahistorian tunnetuimmista.
Myös näyttelijöillä Die Hard on ykkösluokkaa. Willisin rooli nyt tiedetäänkin. Mutta toinen mestarityön tekevä mies on pääpahista näyttelevä Alan Rickman. Hänen roolinsa on pumpattu täyteen sellaista karismaa ja hyytävyyttä mitä ei ole ennen valkokankailla nähty. Myös sivuroolit etunenässsä Bonnie Bedelia rouva McClanena toimivat hienosti.
Die Hard on yksi elokuvahistorian hiennoimista elokuvista. Äijäasenne, sykähdyttävä toiminta ja Brucen kommentit ovat ne asiat mitkä saavat tämän maistumaan vielä monenkymmen vuodenkin jälkeen. Kaksi asiaa ainakin on selvää: Die Hard kestää loputtoman verran katselukertoja ja pisteeksi tulee täydet viisi.
