Alkuun on hyvä todeta vaikka se, että oli itse elokuvan sisällöstä (sen hyvyydestä tai huonoudesta) sitten mitä mieltä tahansa, niin ainakin suurimman osan on myönnettävä, että Avatar on elokuvana vähintäänkin mielenkiintoinen ja samalla ristiriitainen tapaus. Leffa sai osakseen huomattavan paljon ennakkohypetystä ja mainontaa, josta ainakin minä itse tietoisesti jäin paitsi, mikä olikin todella positiivinen seikka ajatellen itse elokuvan katsomisprosessia. Pakkohan se on myöntää, että ensireaktiot ovat erilaiset silloin, kun ei tiedä etukäteen elokuvan sisällöstä mitään, kuin taas jos olisi sattunut näkemään tai kuulemaan edes vähän jotakin spoilaavaa. Käytännössä minulla ei siis ollut hajuakaan mitä odottaa, kun aikoinaan leffateatterin penkkiin istuin, mikä todellakin edesauttoi sitä, että olin hyvin avoimella ja odottavalla asenteella valmis vastaanottamaan sen mitä kankaalta aisteilleni tarjotaan omaksuttavaksi. Ja totta vie, sitähän tarjottiin..
Juonta lyhyesti, jos joku ei ole perillä siitä, mitä leffassa tapahtuu.. Eletään vuotta 2152 ja Yhdysvaltain armeija on rakentanut laajan tukikohdan Pandora-nimiselle planeetalle, tarkoituksenaan tutkia planeetan kasvillisuutta ja elämää, sekä etenkin löytää keinoja päästä hyödyntämään niitä jollain tavalla. Planeetan kasvillisuus ja eläimistö onkin varsin rehevää ja rikasta, mutta kapuloita rattaisiin aiheuttaa planeetan vallitsevin ja selvästi älykkäin laji, Na’vi. Na’vit ovat kolmemetrisiä, iholtaan sinisiä humanoideja. Ne ovat muuten hyvin ihmismäisiä, lukuunottamatta suippoja korvia, häntää ja pitkää ”lettiä”, jonka avulla ne voivat olla yhteydessä mm. ratsuihinsa. Na’vit eivät suhtaudu ihmisten läsnäoloon suopeasti ja siksi ihmiset ovatkin kehitelleet menetelmiä, joilla voisi ehkä mahdollisesti voittaa Na’vien luottamus puolelleen. Ihmiset ovat kehittäneet Na’vien sekä ihmisten DNA:asta keinotekoisia, mutta täysin toimivia ja eläviä ”Na’vi-kehoja”, joita ihmiset pystyvät ”ohjailemaan” eräänlaisen linkkiyhteyden avulla. Näitä kehoja nimitetään Avatareiksi. Ihmisten taka-ajatuksena on saada oikeat Na’vit luottamaan heihin paremmin, koska näyttävät samanlaisilta kuin he ja samalla ihmiset pääsisivät kuin varkain käsiksi planeetan arvokkaisiin luonnonvaroihin, erityisesti älymettaliin, joka on mittaamattoman arvokasta maassa.
Jake Sully (Sam Worthington) on alaraajoistaan halvaantunut entinen merijalkaväen sotilas, joka pääsee mukaan armeijan Avatar-projektiin kuin varkain, hänen kaksoisveljensä saatua surmansa. Jaken ja hänen veljensä DNA:t ovat identtiset, joten Jake pystyy näin ohjaamaan veljensä Tomin Avataria. Uuden Avatar-kehon rakentaminen olisi ollut todella kallista ja siksi Jake pääsee valmiiseen kehoon ilman tuntiakaan koulutusta Avatareista. Uudessa kehossaan ollessaan Jake pystyy luonnollisesti myös liikuttamaan normaalisti jalkojaan.
Myöhemmin Jake ystävystyy aitoihin Na’veihin ja saa tehtäväkseen voittaa heidän luottamuksensa puolelleen, jotta voi pyytää heitä siirtymään todella rikkaan älymetalliesiintymän päältä, jossa heidän kylänsä sattuu juuri sijaitsemaan. Aikaa tähän Jake saa 3 kuukautta, jos hän ei siinä ajassa onnistu siirtämään Na’vi kansaa pois kylästä rauhanomaisin keinoin, ihmiset tuhoavat kylän. Aluksi Jake suhtautuu tehtävään tehtävänä, mutta mitä syvemmälle Na’vien kulttuuriin ja yhteisöön Jake pääsee sisälle, sitä enemmän hänen sympatiansa alkaa lipsumaan Na’vien puolelle. Hän myös iskee silmänsä erääseen Na’vi-naaraaseen ja rakastuu, eikä loppujen lopuksi ole enää varma sen enempää omasta identiteetistään kuin siitä, kenen puolella hän loppujen lopuksi on..
Avatarin käsikirjoitusta analysoitaessa erityisesti yksi sana pulpahtaa todella vahvasti kummittelemaan mieleen: klisee. Ei toki sillä, että ottaisin kantaa tuolla sanalla siihen, tarkoittaako se sen enempää negatiivista vai positiivista, mutta ennalta-arvattavuus, siirappisuus ja vanhojen jo nähtyjen teemojen toisto hieman erilaisessa ympäristössä on silmiin pistävää. Ainakin minulle tuli todella vahvasti mieleen esimerkiksi elokuva Tanssii susien kanssa, joka tehtiin jo vuonna 1990. Elokuvan nähneet tietävät mitä siinä tapahtuu, mutta sanotaanko sen verran, että Yhdysvaltain armeijan sotilas tutustuu sisällissodan aikana intiaaneihin, rakastuu intiaaninaiseen ja kokee loppujen lopuksi kuuluvansa intiaanien heimoon ja kääntyy lopulta ”omiansa” vastaan taistelussa, jossa valkoiset aikovat tuhota intiaanit tai vähintään vallata heidän alueensa.
Aikoinaan, kun ensimmäisen kerran näin Tanssii susien kanssa, se teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Se oli hitaasta kerronnastaan ja lähes 4-tuntisesta kestostaan huolimatta erittäin vangitseva ja myös koskettavakin teos, jolle annoin silloin täydet 5 tähteä. Avatarissa toistetaan siis aivan samaa teemaa kuin Tanssii susien kanssa-leffassa tai vaikkapa Pocahontasissa. Mitään uutta ja mullistavaa se ei sillä saralla anna, mikä toki kriittisesti arvioitaessa vähentää leffan pisteitä, mutta henkilökohtaisesti voin sanoa, että kaikesta kliseisyydestään ja siirappisuudestaankin huolimatta Avatarin juoni silti miellyttää minua kovasti. Se on jo nähty, mutta ainakaan minua se ei liikaa häiritse. Onhan kaikki musiikkikin sävelletty jo. Se on vain siitä kiinni kuka osaa kierrättää ja uusioida parhaiten. Avatarista voisikin siis leikkisästi sanoa ”Tanssii smurffien kanssa”.
Avatar oli ensimmäinen 3D-elokuva, jonka kävin katsomassa. Sanonpahan tähän kohtaan vain sen, että jälkikäteen kokemuksesta jotain muistellen ja verraten sitä myöhemmin DVD:n ns. ”normaaliin” kuvaan, on Avatar lähes pakko kokea ainakin kerran kolmiulotteisena, mikäli haluaa, että saa leffalta kaiken irti, mitä sillä on tarjottavanaan. Tämä korostuu ylivoimaisesti eniten Pandoran luontoa kuvatessa, mikä on yhtään liioittelematta satumaisen kaunista katsottavaa. Avataria voikin kuvailla 3 tähden tarinana 5 tähden kuosissa. Avatarissa onkin valehtelematta Oscarinsa erikoistehosteista ansainnut. Visuaalinen puoli onkin Avatarin ehdottomasti vahvin anti sekä eräs kantavista voimista, joskaan niiden ansioksi ei sentään koko leffan laatua voi sälyttää. Sam Worthington Jake Sullyna on karismaattinen roolisuoritus kauttaaltaan, mikä on todella hyvä ansio niinkin entuudestaan nimettömälle ja tuntemattomalle näyttelijälle. Roolien saanti jatkossa lieneekin suhteellisen helppoa tulevaisuutta ajatellen. Myös muut näyttelijät hoitavat tonttinsa kunnialla kotiin, sen enemmin erittelemättä yksittäisiä suorituksia.
James Cameron totisesti osaa vetää oikeista naruista oikeaan aikaan. Vai mitä sanotte semmoisista elokuvista kuin Terminator 1 & 2 tai vaikkapa sellainen vaatimaton pikkupätkä kuin Titanic? Avatar ei yllä elokuvalliselta tasoltaan kokonaisuutena Titanicin tasolle, mutta on silti jälleen Cameronin isku suoraan kultasuoneen, ainakin jos katsotaan lipputuloja. Onhan Avatar jo lähes ilmestymisestään asti ollut tuottoisin elokuva koskaan. Kaiken suosionsa ja hypetyksen arvoinen Avatar ei ole, vaikka laatuelokuvasta onkin kyse. Silti kaikesta huolimatta Avatar on hieno elokuva ja voin henkilökohtaisella tasolla myös tunnustaa pitäväni siitä kovasti. Olen pennusta saakka ollut elokuvaharrastaja, hyllyt notkuvat sadoista ja taas sadoista dvd:eistä ja olen kyllä jo varhaisessa vaiheessa tiedostanut taiteellisilta ansioiltaan laatuelokuvan ja rahastukselta haisevan, tehosteiden alla tyhjänpäiväisen mainstream-elokuvan eron. Siitä huolimatta en ole koskaan ollut mikään valtavirtahöttöä halveksiva taidepuristi, vaan pyrin ennakkoluulottomasti, avoimin mielin suhtautumaan leffoihin puhtaasti sen perusteella minkälaisia fiiliksiä ja tuntemuksia ne herättävät, riippumatta siitä onko budjetti ollut 200 miljoonaa vai 200 tuhatta. Kuolematonta klassikkoa tästä tekeleestä ei välttämättä muodostu, mutta silti siinä on jotain outoa maagista vetovoimaa, joka vetää puoleensa.
