Renny Harlin uhmasi käsitystä naisesta pahan onnen tuojana laivassa, ja teki silloisesta vaimostaan Geena Davisista merirosvokuningattaren. Ja ehkäpä nainen toi huonoa onnea, ehkä syy oli jossain muualla, mutta kaikkihan tiedämme kuinka järkyttävällä tavalla elokuva floppasi. Ja suotta, sillä konsepti toimii loistavasti. Kurkunleikkaajien saari jyrää tietokoneilla tehdyt Pirates of the Caribbeanit Atlantin pohjaan kuin Meren raivo.
Ainakin Suomessa tämä elokuva oli saanut niskaansa niin paljon lokaa, kirottu kaikkein syvimmälle hornan ikeeseen ja lyöty lyttyyn niin monesta suunnasta, että pakkohan se oli nähdä. No, nyt se on nähty, ja syytä Rennyn merkkarielokuvan epäinhimilliseen riepotteluun en ymmärrä.
Seikkailuelokuvana kurkunleikkaajien saari on lähes täydellinen. Vauhtia ja jännitystä riittää niin, ettei aika takuulla tule pitkäksi. Turhia höpinöitä ei ole, vaan näyttelijöiden sijasta puhuvat miekat ja musketit vakuuttavaa kieltään. Mukana on myös todella komeita stuntteja, joiden näyttävyys suorastaan hivelee silmiä. Näyttelijät ovat pääosin mainioita, Matthew Modine tekee hienon suorituksen veijarimaisena taskuvarkaana, joka tulee tempaistuksi mukaan aarrejahtiin. Hyvin vetävät myös Patrik Malahide lipevänä amiraalina ja Frank Langella armottomana piraattikipparina. Geena Davis lienee heikoin lenkki pääosan esittäjänä. Hänellä on kyllä riittävästi särmää ja luonnetta, mutta jokin hänen ulkonäössään ja ruumiinkielessään tuppaa ajoittain ärsyttämään. Yhtä kaikki, kyllä Rennyn ex-vaimo kuitenkin Keira Knightley -rääpäleen voittaa. Se, mikä Geena Davisin ohella tuo pienen miinuksen, on lopun tykkitaistelu, joka epäuskottavana rämellyksenä jää kaipaamaan realismia.
Puitteiltaan elokuva on monumentaalinen; puvustus, lavasteet ja laivat ovat viimeisen päälle näyttäviä ja ajanmukaisia.
Kurkunleikkaajien saaressa on sitä korutonta merirosvomaailmaa mikä puuttuu kokonaan 2000-luvun kaupallisista tehostefarsseista, Pirates of the Caribbean -elokuvista. Varsinkin häkeissä roikkuvat merirosvojen raadot luovat todella ajanmukaisen hengen. Kurkunleikkaajien saarta katsoessa pääsee todella mukaan Karibianmeren jylhiin maisemiin, toisin kuin POTC:ssä, joita seuratessa pääsee korkeintaan tietokoneen sisälle. Kurkunleikkaajien saaresta tehosteleffana ei voida edes puhua kun vertailukohteena ovat nuo Jerry Bruckheimerin piimaailman luomukset.
Elokuvaa katsoessani en voinut kuin haukkoa henkeä. Odotin joutuvani voimaan pahoin kaksi tuntia merirosvojen sohiessa muovimiekoilla toisiaan, one-linereita heitellen taustanaan pahviset lavasteet. Mutta eipä Renny pettänyt! Kärsimyksen sijasta koin unohtumattoman merirosvoseikkailun taidokkaine kaksintaisteluineen kuvankauniiden maisemien ja sielukkaan soundtrackin säestämänä! Lisäksi Renny kuljettaa tarinaa eteenpäin sen verran mukavasti että pari tuntia menee heittämällä.
Kurkunleikkaajien saari ei ansaitse kurjaa mainettaan, päinvastoin, se edustaa lajityyppinsä kärkeä. Renny Harlinia on niin ikään turha syyttää elokuvan flopista. Hän teki parhaansa, sen näkee mielettömän upeasta lopputuloksesta, joka räjäyttää katsojan tajunnan kauas maata kiertävälle radalle.
nimimerkki: J.O. Lehto
