Jäniksen vuosi perustuu Arto Paasilinnan samannimiseen romaaniin. Tarina kertoo Kaarlo Vatasesta (Antti Litja), mainosmiehestä, joka asuu vaimonsa kanssa kerrostalossa. Eräänä aurinkoisena kesäpäivänä Vatanen saa esimieheltään tehtäväkseen lähteä valokuvaajan kanssa Kouvolaan, jossa asiakas valittaa uuden deodoranttipullon mainoskampanjasta. Illan mittaan Vatanen ja valokuvaaja törmäävät maantiellä jäniksenpoikaan, joka loikkaa tieltä takaisin metsään. Vatanen ei jää katsomaan sivusta, vaan ryntää oikopäätä jäniksen perään. Kuluu minuutteja eikä Vatasta kuulu. Valokuvaaja yrittää epätoivoisesti huhuilla ystävänsä perään ja palaa vielä myöhemmin etsimään häntä. Vatanen lastoittaa jäniksen murtuneen jalan ja jää tämän kanssa heinälatoon yöksi. Silloin Vataselle välähtää, että hän on tuhlannut suurimman osan elämästään viettämällä tavallista arkielämää vaimonsa kanssa ja haluaa kokea jotain uutta. Vatanen päättää jättää entisen elämänsä taakseen ja lähtee jänön kanssa seikkailemaan ympäri Suomea, aina Lappiin asti.
Jäniksen vuosi on varsin omaperäinen kertomus miehestä, joka yksinkertaisesti saa tarpeekseen yhteiskunnan karuista oloista ja tylsästä elämästään. Tarina on onnistuneesti siirretty Paasilinnan romaanista elokuvaksi. Elokuvasta toki puuttuu tiettyjä kohtia kirjaan verraten, kuten karhujahti. Tuo ei kuitenkaan ole haitaksi tälle syvälliselle elokuvalle. Oikeastaan on hyvä, ettei mukaan lisätty karhujahtia tai muitakaan toiminnallisia kohtauksia. Romaanin kohdalla tuo toimii antaen mukaan jännitystä, mutta elokuvassa se näyttäisi varmasti kömpelöltä teurastukselta, mikä pilaisi kuvan herkkäluontoisesta Vatasesta eläinten ystävänä. Jäniksen vuosi onnistuu sekoittamaan yhteen syvällistä, tunteikasta draamaa ja hauskaa huumoria. Huumori on hieno vastapaino draamalle, kun ottaa vielä huomioon, että leffa käsittelee sellaisiakin teemoja kuin yksilönhauraus ja luonnonsuojelu. Mikään nyyhkyleffa siis ei ole kyseessä, vaan hauskuuttakin on mukana. Elokuva on kauniisti kuvattu mestariteos, mikä yhä ajankohtaisella aiheellaan koskettaa lähes kaikkia ihmisiä ja antaa jokaisella katselukerralla uutta pohdittavaa.
Elokuvassa käytetään tapahtumapaikkoina Suomen upeita luontomaisemia, jotka tekevät synkimmistäkin kohdista piristävämpiä ja värikkäämpiä. Jäniksen vuodessa ihmiset kuvataan realistisina ja aitoina, eikä samoin kuten vaikkapa Forrest Gumpissa, jossa kaikki hymyilevät toisilleen. Käsikirjoituksessa ei ole mitään moitittavaa, vaan tarina etenee selkeästi ja hienovaraisesti eteenpäin kohtaus kohtaukselta. Kuten päähenkilö itse, on ohjaaja Risto Jarvakin varmasti tuumannut elokuvaa tehdessään, että mihinkäs sitä tässä nyt on kiire. Katsojille annetaan siis aikaa sisäistää Vatasen mietteet ja painaa mieleen kaikki tapahtumat. Ainoastaan alkujakso on nopeatempoinen, missä Vatanen pakenee työnantajaansa sekä vaimoaan. Sen jälkeen keskitytään syventämään Vatasen hahmoa ja tämän suhdetta jänikseen, johon päähenkilö lopulta kiintyy.
Juoni on omaperäinen, mutta hieno kuvaus yhteiskunnan oikeuksista ja valtion holhoamisesta. Miellyttävä taustamusiikki on kaunista ja korostaa hienolla tavalla erilaisia kohtauksia. Antti Litja tekee kerrassaan upean roolisuorituksen päähahmona tulkiten tätä syvällisesti. Hän osaa jo pelkällä olemuksellaan luoda hahmosta juuri sellaisen tunnerikkaan yksilön, kuin kirjan perustella kuvitella saattaa. Litjan näyttelijänlahjoja on ilo ihailla ja hänen muuttuminen normaalista kaupunkilaisesta luontoystävälliseksi karkulaiseksi on toteutettu täydellä sydämellä.
Risto Jarvan ohjaus on verkkaisen sujuvaa ja sopivan tyyntä verrattuna rankkaan stooriin. Niin aurinkoisia luontokuvia kuin synkkiä kaupunkimaisemia hyödynnetään tapahtumapaikkoina ja ohjaaja ottaa tunnelmasta kaiken irti. Aina saa odottaa joko synkkää yksinäisyyttä tai hauskahkoa dialogia. Myös muut näyttelijät Litjan ohella hoitavat työnsä kunnialla loppuun ja jokainen henkilö pääsee pienimmässäkin roolissaan merkittäväksi osaksi tarinaa. Jäniksen vuodessa sattuu ja tapahtuu todella paljon. Ei ole väliä katsastaako Jäniksen vuoden ensin kirjana vai elokuvana. Kumpikin ovat likipitäen yhtä syvällisiä ja hupaisia. Ei kuitenkaan kannata jättää kirjaa kokonaan lukematta, sillä se paljastaa uusia puolia elokuvasta, joka jättää tiettyjä kohtauksia arvailun varaan.
Kokonaisuudessaan huumorin ja draaman välimaille sijoittuva Jäniksen vuosi on aito suomalainen mestariteos, mikä viihdyttää yhä tänäpäivänä vielä ensi-ilta-aikojensa jälkeenkin. Tarina on ajankohtainen, Litjan suoritus yhä voimissaan ja leffa on vankka virstanpylväs suomalaisissa elokuvissa. Jokainen on varmasti ollut joskus niin pottuuntunut elämäänsä, että haluaisi karata kotoa ja lähteä kauas pois. Mielestäni Jäniksen vuodessa tämä tulee vahvasti esille ja siksi se onkin unohtumaton. En tiedä montaa elokuvaa, mikä olisi saanut samasta aiheesta yhtä dramaattisen, mutta todenmukaisen elokuvan. Jo pelkästään yleissivistyksen vuoksi leffa kannattaa katsoa ja tunnetasollahan tämä on yksi kaikkien aikojen voimakkaimpia. Loppukohtaus on ikimuistoinen ja yllättävä.
