Kuolema Niilillä jatkaa niiden 70- ja 80-lukujen taitteessa tehtyjen Agatha Christie-filmatisointien sarjaa, jonka Idän pikajunan arvoitus aloitti muutamaa vuotta aiemmin. Kuten edeltäjänsä, on Kuolema Niilillä -rainankin tunnusmerkkejä legendaarinen näyttelijäjoukko, häikäisevä puvustus ja mahtipontinen musiikki. Tässä vaiheessa Poirotin esittäjä on vaihtunut Albert Finneystä Peter Ustinoviin ja sitä voi pitää vain ja ainoastaan parannuksena.
Juonen tietävät kaikki: maailmankuulu nuuskija Hercule Poirot on lomailemassa Egyptissä ja ystävänsä eversti Racen kanssa hän lähtee risteilylle Niilille. Heidän matkaseuransa koostuu melko sekalaisesta seurakunnasta: on kärttyistä täti-ihmistä, seksihullua kirjailijatarta, verenhimoista kommunistia ja temperamenttista lääkäriä, mutta näkyvin risteilyn matkustajista on kaunis perijätär, joka näyttää olevan kaikkien vihaama. Ja yllätys, yllätys… eräänä aamuna perijätär löydetään murhattuna hytistään. Poirot pääsee taas käyttämään harmaita aivosolujaan oikein urakalla, varsinkin kun käy ilmi, että kaikkein todennäköisin epäillyistä ei missään tapauksessa olisi voinut murhaa tehdä.
Vakaasti ja varmasti Peter Ustinovin johdolla näyttelijäjoukko, johon kuuluu mm. Bette Davis, Maggie Smith, David Niven ja Angela Lansbury, lausuu vuorosanansa ja vie Christien kekseliästä tarinaa eteenpäin ja loppujen lopuksi siinä käykin niin, että itse murha jää pienemmälle huomiolle, kun katsoja keskittyy seuraamaan legendaaristen näyttelijöiden mestarityötä. Ustinov ei ehkä ole aivan uskollinen kirja-Poirotille, mutta se ei hänen menoaan haittaa. David Niven hauskuuttaa kuten aina ja parasta antia filmissä on kahden elokuvahistorian ”suuren groteskin”, Bette Davisin ja Maggie Smitin, väliset sanaharkat. Räikeästi ylinäyttelevä Angela Lansbury alkoholistina erotiikkakirjailijattarena taas varastaa joka kohtauksen jossa hän näkyy ja katsojan nauruhermot ovat kovilla.
Mallikkaan näyttelijätyön lisäksi Kuolema Niilillä on yksi elokuvahistorian upeimmin puvustetuista rainoista. Tarina sijoittuu 30-luvulle, mutta puvustaja Anthony Powell ei ole antanut sen rajoittaa mielikuvitustaan. Lois Chilesin esittämä perijätär pukeutuu luonnollisesti sen ajan uusimpiin muotilumppuihin, kun taas Bette Davisin amerikkalaisrouva hattuineen ja parasolleineen on täysin eri vuosikymmeneltä. Maggie Smithin hahmon hieman maskuliininen garderobi peilaa taas loistavasti hahmon luonnetta ja Angela Lansburyn rätit ja turbaanit ovat kuin toisesta maailmasta. Tällä tavalla elokuva ei ole niinkään sidottu 30-luvulle vaan enemmänkin aivan omaan Christie-universumiin.
Kuten Idän pikajunan arvoitus, Kuolema Niilillä on komeasti tehtyä Christie-teatteria parhaimmillaan, vaikkei aivan edeltäjänsä tasolle ylläkkään.
