Olipa kerran elämä -sarjaa on pyöritelty varmasti monen koulun biologian tunneilla. Klassikkosarjan jaksoissa kuvattiin ihmisen sisäistä elämää, jossa puna- ja valkosolut seikkailivat. Osmosis Jones kulkee hieman samoissa jäljissä lisäten kerronnallista vauhtia ja unohtaen kaiken opetettavan. Kyseessä on Farrelly-veljesten kyhäämä seikkailu, joka tapahtuu Frank-nimisen miehen sisuskaluissa.
Leffassa näytelmäelokuva ja animoidut kohtaukset kulkevat hyvin yhdessä. Bill Murrayn tulkitsema Frank syö epäterveellisesti ja elää muutenkin lääkärin epäsuosimalla tavalla. Shane-tytär yrittää pitää yksinhuoltajaisukistaan jotenkin huolta, mutta se on usein aika vaikeaa. Piirroskohtauksissa kuvataan Frankin sisällä olevaa kaupunkia. Eräs likainen kananmuna tuo Frankin vatsaan tappavan viruksen, joka tottelee nimeä Thrax. Chris Rockin äänellä hölöttävä valkosolu Osmosis Jones alkaa tutkia tätä juttua, vaikka poliisipäällikkö ja pormestari vastustelevat. Osmosis Jones saa avukseen lääkepilleri-Drixin, jonka kanssa ei hommat alkuun suju, mutta kyllähän se yhteinen sävel lopulta löytyy ja hurja konnajahti alkaa.
Farrellyt ovat ohjanneet näytellyt kohtaukset, joissa Bill Murray heittää iskeviä kommentteja lakonisella tyylillään. Näissä kohtauksissa on mukana farrellymaista huumoria, mutta tällä kertaa pysytellään aika hyvin hyvän maun rajoissa. Ilmapiiri on kuitenkin Farrellyille tuttuun tapaan sympaattisen ja piikikkään ilkeän välimaastossa. Onhan mukana ruumiineritteitä sekä pienessä sivuosassa yksi heikkolahjainen kaveri. Vaikka tämä onkin selvästi pieni välityö lähes kaikille projektin isoille nimille, niin Bill Murray on hienossa vedossa. Miehen komiikan ystävät pitävät varmasti tämän leffan Murray-show’sta, joka on hepun vanhalle komiikkatyylille hyvin uskollinen. Mieleen tulee jopa Caddyshackin sikaileva kentänhoitaja.
Osmosis Jonesin hienoimmat hetket kuitenkin koetaan piirrosmaailmassa, jonka ovat ohjanneet Piet Kroon ja Tom Sito. Käsikirjoittaja Marc Hyman käyttää kässärissään varsin monipuolista huumoria. Hän käyttää tyypillistä sanallista leikittelyä, toiminnallista huumoria, parodiaa ja vitsejä, jotka lähtevät ihmisen ruumiin toiminnoista. Ideat ovat parhaimmillaan loistavia, eikä heikkoja hetkiä ole mukana lainkaan. Rikossarjat, kyttäleffat ja supersankaritarinat saavat kyytiä tässä varsin messevässä toiminnallisessa seikkailufantasiapiirroskomediassa. Ääninäyttelijätyö pelittää hyvin. Chris Rockin verbaliikka pääsee oikeuksiinsa, Laurence Fishburnen ääni sopii pahikselle kuin nenä päähän, David Hyde Pricea parempaa vaihtoehtoa ei olisi Drixille löytynyt, William Shatnerin niljakas ääni on omiaan omahyväiselle pormestarille ja pormestariehdokkaana kuultavan Ron Howardin pitämä sentimentaalinen puhe on yksi leffan kohokohdista.
Osmosis Jones on iskevä viihdepläjäys, joka on jäänyt harmittavan vähälle huomiolle. Vähäiselle huomiolle tämä on jäänyt ehkä sen harhakäsityksen vuoksi, että kyseessä olisi lastenleffa. Ei tämä ikuisiksi ajoiksi jää pääkoppaan kummittelemaan, mutta tämän parissa nauraa mukavasti kerran jos toisenkin. Jostain syystä tässä leijailee vähän Farrellyjen välityön makua, mistä vähän miinusta. Saattaa johtua siitä, että kyseessä on erilaisempi teos kuin veljesten muut rutistukset.
