Travis Bickle (De Niro) on sotaveteraani. Hän ei saa unta ja ajelehtii pitkin New Yorkia. Hän päättelee, että sitä voisi ajelehtia ja tienata samalla. Niin hän rupeaa ajamaan taksia ja samalla pääsee näkemään ihmiskunnan koko kirjon monipuolisuudessaan. Eräänä iltana hän huomaa lapsiprostituoidun, Irisin (Foster), jonka näkeminen laukaisee hänessä tarpeen tehdä jotain. Hän varustautuu ja valmentautuu ristiretkeen ja toteuttaa sen. Lopussa hän on sankari.
Taksikuski on loistava elokuva. Huolimatta siitä, että koko elokuva kuvataan Travisin subjektiivisesta ja joskun väärästä näkökulmasta, se koskettaa syvästi. On helppo huomata modernin vanhanaikaisen miehen ahdistava yksinäisyys kaupungissa, missä on kirjaimellisesti lukemattomia moderneja ihmisiä, mutta ei yhtään ystävää. Tämän tosiasian tajuaminen kuvataan terävästi ja Travisin psyyke ja itsetunto saa taas ankaran kolaisun. Kuitenkin Irisin huomaaminen saa hänet pois ajattelemasta omaa kurjuutta ja avaa silmät ulkoiseen maailmaan, missä on oikaistavia asioita.
Scorsesen ohjaamana De Niron esittämä Bickle on niin perusjannu kuin olla voi. Hänet olisi voitu kuvata ilman ”virallista” nimeä silkkana tyyppinä. Jodie Foster tekee vahvan suorituksen lapsena, joka on joutunut aikuisten maailmaan ja ei edes ole huomannut sitä ennen kuin vastuullinen aikuinen toimii epäitsekkäästi ja oman terveytensä vaarantaen hänen hyväkseen. Travisin lyhyen ja epäonnisen suhteen vastapuoli Betsy (Shepherd) on juuri sopivan kaunis ja etäinen ollakseen epöonninen tapaus Travisin kannalta. Kaikista inhottavin hahmo on Harvey Keitelin esittämä niljainen parittaja Sport, jonka tempauksia on vaikea käsittää. Onneksi hänet kuitenkin tapetaan ja tuskallisesti. Travisin työtovereiden keskinäinen ystävyys ei kiinnosta Travisia.
Paul Schraderin käsikirjoitus antaa käytännössä jokaiselle hahmolle aikaa puhua ja esittää oma näkökanta, johon taksi sopii mainiosti. Piipahtaahan itse takapiru Scorsese lyhyessä roolissa, mikä onnistuu pelottamaan paitsi Travisin myös katsojan. Dick Smithin luomat (vähäiset) meikkitehosteet toimivat kuin valettu ja veri roiskuu.
Kaikkien näiden hahmojen, miljöiden ja tarinoiden keskellä on kuitenkin yksinäinen mies, joka tekee hyvän teon epäitsekkäästi ja sen tehtyään kokee olevansa parempi. Ihmiskunnan parantaminen ei ole pelkkää politiikkaa, vaan myös tavallisen tallaajan tekoja jonkin päämäärän hyväksi.
Loistava elokuva, jonka voima ei johdu vain De Nirosta, vaan myös loistavasta käsikirjoituksesta, ohjauksesta ja muiden näyttelijöiden ponnisteluista.
nimimerkki: Jurpo
