Koko elokuva on siinä esiintyvän päähenkilön unta. Päähenkilö (Wiley Wiggins) tapaa ja tarkkailee unessa eri ihmisiä, joiden kanssa hän käy keskusteluja elämästä ja unista. Elokuvassa ei ole varsinaista juonta; paikat ja ihmiset vaihtuvat miten unta huvittaa ja aluksi voi vaikuttaa siltä kuin elokuva karkaisi käsistä. Waking Life on hyvin älykäs ja filosofinen elokuva, eikä se ole helppo. Waking Life on visuaalisesti niin hieno ja kaunis, että ainakin minut se sai haukkomaan henkeä. Kylmiä väreitä. Välillä teki mieli itkeä ja toisaalta välillä nauroin vedet silmissä. Elokuva pitää katsoa useaan kertaan, että siitä saisi irti enemmänkin kuin ajatuksen tai kuvan.
”They say that dreams are only real as long as they last. Couldn’t you say the same thing about life?”
Unet ovat totta siinä missä ”tämäkin maailma”. Unet ovat täydellisiä. Unet ovat unelmia, haaveita, fantasioita, psykedeliaa, pelkoja, tunteita, näkyjä, paikkoja, ihmisiä. Unissa voi olla rakastunut, unissa voi olla päihtynyt ja unissa voi lentää. Ja kaikki edellä mainittu tuntuu todelliselta. Kun olemme hereillä, elämme automaatilla kuin robotit. Kun nukumme, elämme unissa. Kaikki ihmiset eivät muista uniaan ja monia ei edes kiinnosta. Ne, jotka näkevät unia, hyväksyvät kaiken unissaan kokemansa asiat ja tämän takia suurin osa ihmisistä elää robotti elämää myös unissaan. Waking Life pohtii kaikkea tätä.
Elokuvassa on melko paljon asiaa selkounista; unista, joissa uneksija tajuaa näkevänsä unta. Kuitenkin harvoin kyseenalaistamme uniemme todellisuutta, jolloin mahdollisuus tehdä mitä tahansa mielikuvituksen rajoihin asti jää käyttämättä. Jos ei kyseenalaista todellisuutta, on vaikeaa huomata sen olevankin unta. Ja vaikka joku tajuaisikin olevansa unessa on hänen tehtävä paljon työtä sen eteen, ettei unityhmyys saa tekemään päättömiä, mutta unen kannalta loogisia ratkaisuja.
Richard Linklater on ohjannut myös elokuvan A Scanner Darkly, jossa käytettiin rotoskooppaus animointitekniikkaa kuten myös Waking Life’ssa. Jälkimmäisessä piirrostyyli ei ole yhtä eheä ja selkeä, mutta se sopii täydellisesti unesta kertovaan elokuvaan. Välillä on vaikeuksia päättää katsoisiko upeasti animoitua kuvaa, vai keskittyisikö henkilöiden väliseen keskusteluun. Elokuvan tausta heiluu ja hölskyy unimaisesti ja muutenkin elokuva muistuttaa välillä LSD trippiä. Elokuvassa on jonkin verran hölynpölyä, mutta pääosin kaikki pidemmät kohtaukset ovat täynnä pohdintaa, lainauksia ja kysymyksiä, joita katsojan oletetaan pohtivan myös elokuvan jälkeen. Juuri kaiken tämän takia elokuva vaatii useamman katselukerran.
Waking Life on mielestäni parhautta. Suosittelen kaikille oneironauteille sekä kauniiden ja älykkäiden elokuvien ystäville. Pakkoruotsi lukiosta pois ja kurssi tästä elokuvasta tilalle.
