Dawn of the Dead on yllättävän monipuolinen leffa; se on läpileikkaus kylmän sodan salamyhkäisyydestä, se on satiiri amerikkalaisesta kulutusyhteiskunnasta ja se oli ilmestyessään kaikkein aikojen pelottavin ja väkivaltaisin elokuva.
On ilmaantunut outo virus, joka tappaa uhrinsa ja muuttaa hänet kömpelöksi zombiksi, joka ajattelee vain ja ainoastaan ruokaa eli ihmisten purekselemista. Virus leviää nopeammin kuin sen uhreja pyritään tuhoamaan ja ihmiset alkavat jäädä vähemmistöksi. Kansalliskaarti ja poliisi yritää yhteisvoimin, milteipä orgastisen kuumeisesti, tuhota näitä käveleviä viruksenlevittäjiä. Silti niitä olioita on vain enemmän. Neljän hengen joukko lähtee otuksia helikopterilla pakoon, kunnes päättävät jäädä asettumaan ostoskeskukseen, jonne otukset eivät pääse ja jossa on ruokaa ja tavaroita yllin kyllin.
Tässä alkaa taiteellinen osuus; vuotta ennen kuin elokuvan käsikirjoitusta alettiin tehdä, suuren yleisön tietoon alkoi kantautua tietoja sekä USA:n että Neukkulan biologisilla ja kemiallisilla aseilla suoritetuista kokeista. Tiedot olivat kuitenkin hämäriä, ja niiden mahdollisista vaikutuksista ja kontrolloitavuudesta ei ollut mitään tietoa. Niinpä, jos tällainen virus pääsisi vaikka vahingossa leviämään armeijan laboratoriosta, ei sille kenties voitaisi tehdä mitään. Kulutusyhteiskuntakritiikki näkyy erittäin hyvin kauppakeskuksessa johon päähenkilöt laskeutuvat; kaikkea yllin kyllin ja kaiken lisäksi lähellä. Sivuhenkilönä näyttelevä Taso Stavrakis vastaa (kuten 8 vuotta myöhemmin ilmestyneessä Day of the Deadissakin) stunttikoordinaattorina stunteista ja hyvin mies sen tekee. Ei häntä voi näyttelijänäkään moittia.
Loppujen lopuksi, elokuva on hyvä kylmän sodan ajan läpileikkaus, mutta myös synkän apokalyptistinen. Romeron leffat ovat aina olleet ajankohtaisia ja oman aikansa ”dokumentteja”, tässä kylmän sodan povataan (onneksi virheellisesti) merkitsevän lopun alkua. Kuka tietää että mihin tämän päivän meno johtaa…
nimimerkki: Galeazzo
