Kuusi vuotta ehti kulua ja sinä aikana tapahtui paljon. Neuvostoliitto katosi jäljettömiin, Timothy Dalton luopui roolista ja amiraali Hargraves luopui omasta vakanssistaan tylylle kirjanpitäjälle, jossa kuitenkin on miestä koviinkin päätöksiin. Silti James Bond, 007:n (Pierce Brosnan) aseena on yhä 7,65 mm Walther Polizeipistol Kriminallmodell ja autona Aston Martin DB5 ja Q:n (Desmond Llewelyn) työpajasta tulee mukaan tarpeellisia laitteita. Tupakki ei enää maistu, mutta viina ja halukkaat naiset kyllä kelpaavat. Samoin gunbarrelissa on mukana tappavan nopea laukaus ja miss Moneypenny (Samantha Bond) on kevyen työpaikkaflirtin kohteena.
Uudessa, muuttuneessa maailmassa poikamaista charmia hyödyntävä Bond huomaa että Eurocopter Tigerin prototyyppi varastetaan. Varkautta on toteuttamassa sadistihedonisti Xenia Onatopp (Famke Janssen) ja samaa väkivallasta kiihottuvaa kauh/nistusta hyödyntäen kenraali Ourumov (Gottfried John), Bondin tuttu vanhasta tehtävästä, joka johti 006:n, Alec Trevelyanin (Sean Bean) kuolemaan, kaappaa salaisen EMP:tä hyödyntävän tappajasatelliitin ja pakenee varastetulla Eurocopterilla tuhoten jälkensä. Bond saa tehtävän M:ltä (Judi Dench): etsiä Kultaisena Silmänä tunnettu ase ja pysäyttää sen varastajien suunnitelmat. Tie vie Venäjälle, missä apua tarjoaa CIA:n Jack Wade (Joe Don Baker), karski Valentin Zukovski (Robbie Coltrane), joka pitää lahjoa apuun ja Ourumovin petoksesta selviytynyt Natalia Simonova (Isabella Scorupco), jonka työtoveri Boris Grishenko (Alan Cumming) on tärkeä kätyri suunnitelmassa, mikä kaikki tekninen hienostelu poistaen on pelkkä varkaus. Bond tekee selvää suunnitelmasta, roistoista ja parista muustakin asiasta ja tasaa tilit Trevelyanin kanssa. Lopullisesti miljöön ollessa Karibianmeri.
Pierce Brosnanin debyytti Bondina yhdistää mooremaista huumoria ajoittain erittäin connerymaiseen karkeuteen. Ajan muuttuminen ei Bondia itseään muuta ja hahmo on kylmä ja tuhoisasti elävä, vaikka poliittisen korrektiuden vuoksi ei näitä pahempia puolia näytetä. Silti hahmoa riepotetaan kahdelta suunnalta ja Brosnan tekee työnsä hyvin. Isabella Scorupco sinä kaunistuksena on toimiva tapaus siinä että on merkittävä juonen kannalta ja pistää myös kampoihin erilaisille epämiellyttävyyksille, joita Bond-leffa paiskaa tielle. Judi Dench kaappaa M:n manttelin haltuunsa karismalla ja vaikka ei olekaan laivastoamiraali on silti ehdoton esimies, jonka käskyjä totellaan ja joka uskaltaa lähettää miehen kuolemaan, mutta ei tee sitä oikusta.
Desmond Llewelyn, Joe Don Baker ja Robbie Coltrane tekevät koomisemmat sivuroolinsa erinomaisen hyvin ja erityisesti Coltrane pääsee heittämään karkeaa kommenttia hykerryttävällä tavalla. Tcheky Karyo puolustusministeri Mishkininä on karkea, mutta tämän kohtaus Bondin kanssa on yhdistelmä kolkkoutta ja huumoria. Martin Campbellia pitää kyllä onnitella hyvästä kyvystä rinnastaa huumori ja jännitys ja samoin tuo esille useaan otteeseen muuttuneen maailman ja muuttumattoman James Bondin kontrastin.
Roistopuolen pääroolia vetävä Sean Bean on karismaltaan ja olemukseltaan samaa sarjaa Brosnanin kanssa, joskin hahmo on huomattavasti röyhkeämpi ja epämiellyttävämpi. Varjohahmo James Bondille, vaihtoehtoversio joka antoi kaunan, katkeruuden ja pettymyksen ohjata tiensä väkivallan, petoksen ja julmuuden tielle ja myös seuraa sitä loppuun asti. Katsoja tietää heti Trevelyanin ilmaantuessa roistona että kuka on elokuvan paha jätkä. Famke Janssen tämän lihasvoimana ja kaunistuksena on ylinäyttelyn rajoilla. Ylivedetyn häijy ja eroottinen hahmo, jonka sarjakuvamainen julmuus sopii juuri sopivasti Bondiin ja Onatopp on selkeästi fyysinen uhka ja tämän jalkavoimat eivät ole mitättömät muodostaen todellisen, jopa pelottavan uhan. Trevelyan tarvitsee ekspertin tietokoneiden käsittelyyn ja Alan Cumming tänä silmälasipäisenä, seksistisenä ja fyysisesti mitättömänä Boriksena on toimiva hänkin ja varmasti tietoisen epäkarismaattinen, ylimielinen ja heikko fyysisessä rähinässä vaikka oman alansa kiistaton mestari onkin. Gottfried John juonivana kenraali Ourumovina ei petä hänkään, vaikka motivaatiot jäävät harmillisen ohuiksi.
Kokonaisuus paiskaa ikonin nykyaikaan, mikä on muuttunut, mutta silti on James Bondilla paikkansa. Juoni käynnistyy hitaasti antaen hahmoille aikaa ottaa paikkansa tarinassa ja vaikka sarjan veteraanikirjoittaja Richard Maibaum ei olekaan mukana silti kokonaisuus on selkeästi nouseva rakentaen draamaa ja henkilökonflikteja kunnes räjähtävämpi ja tuhoisampi osuus alkaa ja sitä tuhoa myös tulee runsaasti. Martin Campbell ohjaa maltillisesti draamaa ja toimintaosuuksissa antaa kameran nähdä mitä tuhoa Bond ja vastoin kaikkia odotuksia venäläiset pyssystatistit saavat aikaiseksi. Hyvä Bond ja osoitti sarjan todellisen elinvoiman ja miehisen fantasian ikuisen ja kiistattoman viehätysvoiman palaamalla siihen mistä on kyse.
