1960-luvun alussa Yhdysvallat aloitti oman avaruusohjelmansa, jonka tavoitteena oli miehitetty lento Kuuhun. Ensimmäinen ihminen oli Kuussa vuonna 1969. Vuonna 1970 laukaistiin Apollo 13, josta tämä leffa kertoo. Lento ei kuitenkaan mennyt suunnitelmien mukaan. Happipainesäiliöt hajosivat järjestelmävian takia ja happi alkoi karkaamaan aluksesta. Miehistön henki oli vaarassa.
Tämä elokuva siis perustuu tositapahtumiin. Tietäkseeni leffa noudattaa melko hyvin oikeitta tapahtumia. Tosin joitakin yksityiskohtia on varmasti muutettu. Eihän ne Hollywoodin tyypit niitä osaa olla muutamatta. Saipa leffa vieläpä kaksi Oscaria (paras editointi ja parhaat äänet). Leffa kyllä on saatu komean näköiseksi ja musiikkipuoli toimii varsin hyvin.
Myöskään näyttelijäpuolessa ei ole mitään vikaa. Kukaan ei pääse toistaan isompaan osaan. Edes lennon kapteenia Jim Lovellia näyttelevä Tom Hanks ei pysty jättämään ketään varjoonsa. Hanks ei ole kylläkään tässä parhaimmillaan, mutta hyvää työtä hänkin tekee. Näyttelijät saavat astronauttien ja Maapallolla olevien ihmisten tunteet hyvin esille.
Apollo 13 on ihan hieno kuvaus tuon ajan ihmisistä ja miehistön pelastusoperaatiosta. Homma toimiikin lähes moitteettomasti lähes loppuun asti, mutta loppumetreillä mahdollisuudet parempaan leffaan hukataan. Leffassa (ja todellisuudessakin) miehistö sanoo: Houston, meillä on ongelma. Niin taisi kyllä loppumetreillä olla jollakin muullakin. Elokuva viedään liikaa Hollywoodmaisuuden suuntaan. Jännitystä ja draamaa pyritään luomaan halvoilla tempuilla. Kun astronauttien tilanne on tukalimmillaan, niin sitten aletaan näyttämään omaisten kärsiviä naamoja. Kansankunnat ympäri maailmaa alkavat rukoilemaan astronauttien selviämisen puolesta. Ja ihmiset jännittävät, pääseekö avaruusalus ilmakehään ja kestävätkö lämpösuojukset. Meno menee lopussa jossain määrin paatoksellisuuden puolelle. Ja musiikkikin alkaa käymään mahtipontiseksi. Ei tosin niin mahtipontiseksi kuin Michael Bayn myöhemmin ohjaamassa avaruusoopperassa Armageddon.
