Hammerin ensimmäinen Frankenstein on alan klassikko ja ilmestyessään se oli valtaisa yleisö- ja arvostelumenestys, joka viimeistään osoitti tekijöilleen, että kauhuelokuvan tekeminen voi olla kannattavaa. Näin Hammerista viimeistään tuli nimenomaan goottilaiseen kauhuun erikoistunut elokuvayhtiö ja Terence Fisheristä, Christopher Leestä ja Peter Cushingista alan uusia tähtiä. Luonnollisesti ensimmäisen elokuvan viitoittamalla tiellä jatkettiin ja rautaa taottiin kun se oli kuumaa, seuraavaksi vuorossa olivat uusversio Draculasta ja jatko-osa Frankensteinille, joita kuvattiin samanaikaisesti ja pitkälti samoissa lavasteissa samalla tekijätiimillä. Kumpikin elokuva sai ensi-iltansa samana vuonna 1958. Suomessa Frankensteinin kosto nähtiin ensi kerran vasta vuosia muuta maailmaa myöhemmin, kiitos elokuvasensuurin.
Edellisessä elokuvassa Frankenstein jäi hirmutöistään kiinni, tuomittiin giljotiiniin ja teloitettiin. Frankensteinin kostossa paljastuukin heti aluksi, ettei teloitettu ollutkaan tohtori Frankenstein vaan toinen mies, nerokkaan tohtorimme juonittua kätyrinsä kanssa pakonsa. Elokuvan aikaan tohtorimme elättää itsensä työskentelemällä köyhien klinikalla väärää henkilöllisyyttä käyttäen. Hänen edelliset temppunsa ovat jo legendaarisia ja köysi hänen kaulansa ympärillä kiristyy kiristymistään, kiinni jääminen on vain ajan kysymys. Kaiken taustalla tohtori Frankenstein on juoninut itselleen suuren pakosuunnitelman ja kaikkien aikojen huijauksen, jolla pyrkii eksyttämään takaa-ajajansa lopullisesti…
Frankensteinin kosto on jälleen aito Hammer -elokuva kaikilla herkuilla. Terence Fisherin ohjaus on jälleen tyylikkään hillittyä ja teatterimaista, näyttelijäkeskeistä työtä. Peter Cushing on elokuvan todellinen kuningas ja vakuuttava niljakkaana Frankensteinina, joka pystyy puhumallakin selviytymään jos jonkinlaisesta kiipelistä ja manipuloimaan ihmisiä mielensä mukaan. Tällä kertaa elokuva on ehkä vieläkin hidastempoisempi ja vähäeleisempi kuin muut klassiset Hammerit, koko elokuvan aikana ei varsinaisesti tapahdu mitään kovin suurta ja ihmeellistä tohtorin ensimmäistä luomusta lukuun ottamatta. Sanoisin että tällä kertaa pääpaino onkin lähtöasetelman luomassa tunnelmassa; tohtori on takaa-ajettu ja kello käy koko ajan, kiinni jääminen on varmempaa mitä pidemmälle elokuva etenee; kyseessä on oppikirjaesimerkki jännityksestä. Lopulta katsojalle paljastuu tohtori Frankensteinin nerokas pakosuunnitelma, joka on toden totta nerokkaan yksinkertainen ja sopii alkuperäistarinan sekä hahmon henkeen kuin nyrkki naamaan ja mikä parasta, se avaa koko konseptille aivan uudenlaisia ulottuvuuksia, joita ei valitettavasti koskaan osattu hyödyntää. Katsokaa itse ja hämmästykää, loppu on elokuvan parasta antia.
Frankensteinin kosto oli ensimmäinen näkemäni Hammerin elokuva koskaan ja se on edelleen oma suosikkini yhtiön teoksista. Kaikki Hammerin parhaat puolet yhdistyvät tässä rainassa mielestäni ainutlaatuisella tavalla ilman mainittavia heikkouksia. Itse nostaisin sen jopa kaikkien aikojen parhaiden ja aliarvostetuimpien kauhuelokuvien joukkoon Hammerin Brides of Draculan kanssa. Ei tästä goottilainen kauhu enää paljoa voi parantua.
