Elokuvan alussa näemme miehen jonka nimeksi myöhemmin paljastuu Travis (Harry Dean Stanton). Hän kulkee laajalla aavikolla ja Ry Cooderin kitarasoinnut säestävät hänen epäkeskistä vaellustaan Robby Müllerin kuvastossa. Hitaasti selviää että Travis on osa perhettä ja elämää mihin kuuluu velipoika Walt (Dean Stockwell), käly Anne (Aurore Clément) ja myös poika Hunter (Hunter Carson). Isä ja poika lähtevät matkalle aikomuksena löytää Hunterin äiti ja Travisin entinen vaimo Jane (Nastassja Kinski). Se miten retki päättyy on ihan toinen juttu…
Win Wenders ohjailee elokuvan mitä voidaan kuvailla vain perusteelliseksi analyysiksi yhdestä ihmisestä. Tämä hidas, piinallinen ja rehellinen elokuva ottaa tämän yhden yksilön leeuwenhoekin paljastavan valokiilan alle. Se on myös elokuva siitä kuinka ihminen muuttuu, kasvaa ja pääsee väliaikaiseen tasapainoon itsensä ja muiden ihmisten kanssa. Sam Shepard tuo käsikirjoituksellaan esiin ihmisen tarpeen elää kuin resuinen, puhumaton profeetta aavikolla ja myös yhtä suuren tarpeen olla kuin kaikki muut.
Harry Dean Stanton on Allekirjoittaneelle aina mies joka näyttää kurjalta. Tämän elokuvan alussa hän näyttää kurjalta ja elokuvan edetessä hän muuttuu vähemmän kurjaksi ja tekee tilinpäätöstä olemassaolonsa kanssa. Hyvin hienovaraisilla keinoilla Stanton luo ihmisen elokuvakankaalle ja näyttää kuinka kurjinkin räähkä on osa olemassaolon kauneutta. Hunter Carson pojan roolissa rikkoo kaikki elokuvalliset mielikuvat pojasta ja tekee erinomaisen suorituksen. Dean Stockwell on se yhteiskunta jonka avulla Travis pääsee tielle joka johtaa tasapainoon. Aurore Clément antaa vahvistuksen kälynä jonka tiedonjyvällä Travis pääsee lopullisen palasen jäljille ja lyhyestä roolista huolimatta Nastassja Kinski osoittaa olevansa isäukkonsa veroinen lyhyiden, mutta uskomattoman lujien roolien toteuttajana.
Rauhallisen kitaravirittelyn ja upean kuvaston näyttämä [I]Paris, Texas[/I] on ennen kaikkea kuvaus hitaasta paluusta ihmiskunnan keskuuteen. Se myös kertoo syistä jotka ajoivat tarkkaillun yksilön yhteiskunnan ulkopuolelle. Hidas, raskas ja ajoittain jopa tunkkainen rytmi on kylläkin iso kynnys elokuvasta nauttimiseen ja siitä hieman miinusta. Jämäkästi ohjattu, upeasti kuvattu ja kauniisti sävelletty matka yhteiskunnan ulko- ja sisäpuolella.
