Hän sai yleisön kiemurtelemaan naurusta lukemattomissa eri yhteyksissä. Hänen muuntautumuiskykynsä ulkonäön ja äänen suhteen oli ilmiömäinen, mutta tällä esiintyessään rakastettavan hassulla britillä, Richard Henry Sellersillä (Geoffrey Rush) oli myös pimeämpi puoli. Hän oli ilkeä, mielenterveytensä kanssa jaakobinpainiin juuttunut kangas mihin lukuisat lahjakkaat ja lopussa lahjattomammat ohjaajat ja käsikirjoittajat saattoivat heijastaa tarvitsemansa hahmon. Hänen neljä avioliittoaan päättyivät kaikki eroihin, joskin neljäs ei ehtinyt sitä tehdä sydänkohtauksen tehtyä lopun henkilönä mitättömän pikkusieluisesta Peteristä.
Geoffrey Rush kahmaisi kotiin Emmyn ja Golden Globen ja ansaitusti. Australialainen omaksuu Sellersin mutkikkaan, suorastaan persoonattoman luonteen täydellisesti ja tuo esiin epävarman, murjoutuneen miesraunion joka oman luonteensa heikkouden vuoksi ei ole mitään ja se lopulta musertaa hänet kasaan, vaikka samoin se musersi kasaan Annen (Emily Watson) ja Brittin (Charlize Theron) ja muutkin vaimot joita kerronta-aika ei ehdi näyttää. Blake Edwards (John Lithgow) oppi vihaamaan häntä, joskin Stanley Kubrick (Stanley Tucci) pysyi hillittynä hänen suhteen. Rush tuo esille paitsi Sellersin myrkyllisen persoonallisuuden myös moninkertaistaa suorituksensa tehokkuuden olemalla paitsi mitätön Sellers, myös koheltava Closeau, täysin sekopäinen tohtori Outolempi, järkevä Merkin Muffley ja lopulta tylsä puutarhuri Chance.
Muu kaarti nimekkyydestää huolimatta istuu takapenkillä varman australialaisen ohjatessa kohtauksia. Emily Watson on vahvempi vaimoista joita elokuva kuvaa ja Charlize Theron on itse asiassa oikeaa Britt Eklandia parempi näky silmille. Rooli on sinä kauniimpana vaimona erinomaisen hyvä. John Lithgowin energinen suoritus Blake Edwardsina törmää kipinöivästi Rushin monimuotoiseen työskentelyyn ja Stanley Tucci ei paljoa ehdi vaikuttaa järkälemäisen tutkimattonana Kubrickina, mutta hän tekee hyvää työtä.
Christopher Markusin ja Stephen McFeelyn sovitus ja Stephen Hopkinsin varsin väritön ohjaus luonnollisesti siloittelee Sellersin epämiellyttävää, heikkoa luonnetta, mutta onnistuu lopulta luomaan tasapainoisen kuvan virheellisestä ihmisestä, joka oli kiistattoman lahjakas. Välissä mukana on fantasiajaksoja kerrontaa värittämässä ja luonnollisesti Geoffrey Rush pääsee sooloilemaan vielä voimakkaammin hyvästellessään olennaisen henkilön elokuvasta ja Sellersin elämästä. Muuten kokonaisuus on harmillisen raskasta seurattavaa, sillä paljoakaan ei tapahdu. Erinomaiset näyttelijäsuoritukset kylläkin pelastavat paljon ja Rushin työn kameleonttimaisen moni-ilmeistä luonnetta voi vain ihailla. Yhden roolin katsomisella katsoja saa ainakin puoli tusinaa erilaista roolia erinomaiselta näyttelijältä.
