Mitä ei liene sanottu Matrixista? Wachowski-veljesten puolifilosofisella ja (muka)syvällisellä lähestymistavalla tarinansa kertonut illanviihdyttäjä loi tai yleistytti toimintaelokuviin tukun uusia jippoja ja jämähti vankaksi osaksi pop-kulttuuritietoisuutta. Vaikka vauhdikkaan tajunnanräjäyttäjän raskassoutuiset jatko-osat eivät löytäneet ykkösosan maagisuutta, vallankumouksellisuutta tai suosiota, ei se pysäyttänyt markkinointikoneistoa venyttämästä vihertävää nolla- ja ykkösmaailmaa monihaaraiseksi bisnekseksi. Tämän ilmiön sivuhaaran ja oikeasti omilla jaloillaan seisovan tarpeellisen elokuvan välimaastossa pyörii Animatrix, Matrixin maailmasta kahdeksan (tai laskutavasta riippuen yhdeksän) animoitua lyhytstooria kertova spin off -filmi.
Lyhärit jakaantuvat melko tarkasti kahteen kategoriaan. Jotkut kertovat joko melko yhdentekevää tai jo varsinaisissa elokuvissa selostettua nippelitietoa Matrix-universumista, paraatiesimerkkinä käsittämättömästä syystä kahteen osaan jaettu The Second Renaissance. Toiset pätkät, kuten Beyond ja World Record, taas pyörittelevät katsojaa ja hahmoja todellisuuden ja omille rajoille. Aistittavan todellisuuden kyseenalaistaminen ja sen rajojen saavuttaminen on trilogiasta tuttua settiä, samoin toisiaan vastaan taistelevien ihmisten ja koneiden vertailu (esim. LSD-tripin väreissä kimalteleva Matriculated). Temaattisesti Animatrix jatkaa siis tuttuja polkuja. Kaiken kaikkiaan ajatukset eivät kuitenkaan ole kovin pitkälle jalostettuja, ja jättämällä lopulliset päätelmät avonnaisiksi ei niinkään haasteta katsojaa vaan peitetään (h)ajatelmien köykäisyyttä.
Tarinoiden kannalta animaatiopaketti ei paljoa hämmästytä. Keskivaiheilla on paljon toistoa: joku sattumanvarainen mieleenjäämätön hahmo pääsee lähelle tietokonemaailman rajoja, ja sitten perään sama uusiksi. Animaatiojäljessä on pientä vaihtelua, mutta useimmiten erilaiset tyylittelyt eivät riitä peittämään sisällön mukanokkeluuden ohkaisuutta tai kaavamaisuutta. Silmiinpistävänä poikkeuksena on Shinichirō Watanaben pieni film noir -pastissi A Detective Story, joka varmasti miellyttää aistikkaassa mustavalkoisessa maailmassa kohoilevaan tupakansavuun mieltyneitä.
Visuaalisesti kaikkein kiintoisin pätkä on Final Flight of Osiris, joka ironisen käänteen kautta sisältää myös elokuvan konkreettisimman ja kiintoisimman ideanpoikasen. Lyhärin animaatiojälki on hämmästyttävän hienoa, ja koneiden kansoittamaa Maan pintaa näyttävä kohtaus on lähes kuin Reloadedista tai Revolutionsista. Juuri kun katsoja on valmis uskomaan, että hän katsoo live action -elokuvaa, takaraivossa herää hyvä huomio: ei ole niinkään sillä tavalla, että animaatioelokuvat alkavat muistuttaa live action -materiaalia, vaan että live action -elokuva on nykyään liiaksi animaatiomateriaalia. Hahmot ja heidän kokemansa muutokset muuttuvat toissijaiksi, kun elokuvantekijät keskittyvät visuaalisella annilla leikittelyyn. Näin ollen pikkukivaksi fanipurtavaksi tarkoitettu Animatrix onnistuukin hajamietteidensä seassa tarjoamaan selityksen varsinaisten Matrix-jatko-osien huonoudelle.
Lyhärit ovat:
– Final Flight of the Osiris
– The Second Renaissance, Part I
– The Second Renaissance, Part II
– Kid’s Story
– Program
– World Record
– Beyond
– A Detective Story
– Matriculated
