Jason Bournen (Matt Damon) vanha kollega onnistuu anastamaan tiedostot kaikista CIA:n pimeistä operaatioista, joihin kuuluvat myös Bournen synnyttänyt Treadstone ja sen katto-ohjelma Blackbriar. Entisen työnantajan uudet suunnitelmat eivät karkuriagenttia kiinnosta, mutta mahdollisuus selvittää lisää omasta taustasta niitäkin enemmän. Tietomurto ei kuitenkaan jää huomaamatta, mikä heittää Bournen jälleen salajuonten keskiöön.
Samaan tapaan kuin Jurassic World kumarsi hivenen liian syvään Jurassic Parkille ja Independence Day: Uusi uhka vei avaruuteen sinänsä sijoittumatta konseptiaan aivan liikaa Star Warsin suuntaan, vaivaa myös Jason Bournea oma perusongelmansa. Sen käsikirjoitus paistaa fiktion läpi. Tämä ei olisi ongelma elokuvassa, jolta ei enempää odottaisikaan, mutta Medusan perintöä lukuunottamatta Bourne-elokuvat ovat aina tuntuneet siltä kuin seuraisi todellisia tapahtumia.
Jason Bournea katsellessa voi lähes nähdä Matt Damonin ja Paul Greengrassin pyörittelevän kyniä ja pallottelevan ideoita siitä, mikä hahmot voisi saada liikkeelle, missä kaupungissa saataisiin aikaan näyttävä takaa-ajokohtaus ja ennen kaikkea, kuka heittäisi henkensä ja miksi. Tämä ei välttämättä ole kokonaan huono asia, sillä se tuo katselukokemukseen ihan omanlaistaan lämpöä ja viihdyttävyyttä, mutta nyt se vain erottuu hieman liikaa.
Keinotekoisuuden tuntua korostavat etenkin elokuvan heppoinen alkusysäys ja hahmojen kohtelu puolivillaisina pelinappuloina. Tuttujen sivuhenkilöiden hyödyntäminen joissakin yksittäisissä tehtävissä vain näiden tappamiseksi muutamaa kohtausta tuonnempana, tuntuu olevan pitkän tauon jälkeen ilmestyvissä jatko-osissa jo enemmän sääntö kuin poikkeus. Lisäksi halu suojella isänmaata on riittänyt sarjassa tähänkin saakka perusteluksi listiä kenttäagentit ja kaikki heitä hipaisseet sivulliset, mutta Jason Bournen juoni sisältää silti valtavia aukkoja hahmojensa perimmäisten motiivien taustalla. Tämän voi toisaalta nähdä myös karkkipussina, josta mahdollisten uusien osien katsojia tullaan vielä ruokkimaan.
Uskottavuutta nakertavat myös sellaiset helpommin havaittavat kosmeettiset tekijät, kuten tarinaa varten hihasta tempaistut tekniset ratkaisut, kaiken ympäriltä löytyvän vaivaton käytettävyys sekä puolitoista miljardia käyttäjää palveleva fiktiivinen sosiaalisen median aplikaatio. Tuntematta tosielämän CIA:n ATK-järjestelmää arvosteleminen on toki hankalaa ja tietokonepeliä muistuttava helppokäyttöisyys on ehkä tarpeellinen klisee, mutta klisee se on siitä huolimatta. Bournen omituiselta tuntuva vapaaotteluharrastus ei myöskään tunnu palvelevan juuri muuta tarkoitusta, kuin katsojalle hieman ohimoilta harmaantuneen sankarin armottoman kunnon alleviivaamista lähes kymmenen vuotta edellisestä koitoksesta.
Helppokäyttöistä ei ole ainoastaan tarinassa esiintyvä tarpeisto, vaan myös tarina itse. Etenkin sarjan alkuperäinen trilogia vaati usein kärryillä pysymiseksi toden teolla älynystyröitä. Tähän verrattuna tuorein osa tuntuu lähes rautalangasta väännetyltä. Kyseessä voi olla pitkän tauon aikaansaama tarve palata aiheen pariin suoraviivaisemmin tai mikä huolestuttavampaa, nykyaikaisen katsojakunnan alennustila, jossa heikentynyt huomiokyky vaatii viihteeltä suosioon yltääkseen vaivattomampaa seurattavuutta.
Samassa yhteydessä täytyy kuitenkin kiireesti todeta, että nämä ovat asioita, joista on annettava miinuspisteitä vain Bourne-asteikolla. Elokuvan kuin elokuvan saa vaikuttamaan huonommalta kuin se onkaan luettelemalla pelkkiä puutteita, ja todellisuudessa Jason Bourne on niistä kaikista huolimatta parempi kuin useimmat genrensä elokuvat.
Paul Greengrass tekee ohjaajana sarjan tyylille uskollisen ja tervetulleen tervetulleen paluun, johon yhdenkään fanin on vaikea kuvitella tyystin pettyvän. Elokuva on leikattu paikoitellen jopa hieman liiankin hektiseksi, mutta eipähän sen parissa tule ainakaan aika pitkäksi. Greengrass osoittaa lisäksi käsikirjoittajan taitonsa, sillä myös juonenkuljetus jatkaa totuttua otteessaan pitävää linjaa. Tarina yhdistelee älykkäästi fiktiivisiä elementtejä todellisiin tapahtumiin, kuten Kreikan mellakoihin, Edward Snowdenin tietovuotoon sekä kaiken aikaa kehittyvän ja yleistyvän informaatioteknologian herättämään juopaan yksityisyyden suojan ja kansallisen turvallisuuden välillä.
Sarjan suurimpien vahvuuksien joukossa säilyy edelleen myös erinomainen näyttelijätyö, jossa korostuvat nyt luultavasti tähän saakka nimekkäimmän tähtikaartin roolisuoritukset. Mukana ovat veteraanit Vincent Cassel ja Tommy Lee Jones sekä nuori lupaus Alicia Vikander.
Ainoa kuoppa johon Jason Bourne todella lankeaa, on sama monttu, jossa moni muukin iso nimi tämän päivän elokuvateollisuuden paineessa räpiköi. Se luottaa liiaksi näyttävyyteen, kun hyvä juoni ja sitä taidolla kuljettavat näyttelijät riittäisivät mainiosti. Toistaiseksi sarjan tuhovoimaisin takaa-ajokohtaus vie elokuvan aivan yliampuvuuden tuntumaan. Toisaalla sen tähän saakka brutaalein ja voimaa huokuvin kaksintaistelu päättyy totaaliseen antikliimaksiin, joka tuntuu toisteisuudessaan lähinnä sisäpiirin vitsiltä. Bourne-elokuvan ja Tom Cruise -rymistelyn välinen rajapyykki jää kuitenkin vielä ylittämättä, mikä saa huokaisemaan syvään helpotuksesta.
Sarjan loppukohtauksille on ollut tyypillistä irtonaisten langanpätkien yhteensolmiminen mahdollistaen kuitenkin myös jatko-osat. Tarinan povaaminen päättyneeksi on osoittautunut virheeksi paljon epäselvemmissäkin olosuhteissa ja tällä kertaa Bourne jättää taakseen ainakin yhden niin pelottavan laskelmoivan vastustajan, että tulee luultavasti löytämään hänet vielä edestään.
Jason Bourne on erinomainen jatke sarjalleen, ja jos laatu on tätä luokkaa, seuraavan osan näkisi mielellään aiemminkin kuin yhdeksän vuoden kuluttua.
