Mies ja rullatuoli. Robottimainen ääni. Moni lapsikin tunnistaa Stephen Hawkingin hahmon. Rillit huurussa -sarjassa vierailleeksi fyysikoksi, jossei muuksi. Sen sijaan tuon Lou Gehrigin tautia sairastavan ja sen kaikki elinaikaodotteet ”päihittäneen” kolmen lapsen isän taustoista tiedetään paljon vähemmän. Jo siksi on hyvä, että Kaiken teoria on olemassa.
Kaiken teoria pohjaa tarinansa Hawkingin ensimmäisen vaimon kirjoittamaan kirjaan. Tämän (sekä hollywoodilaisen draamaperinteiden) vuoksi Kaiken teoria on enemmän käytäntöä kahden ihmisen pitkästä ja haastavasta suhteesta kuin puhtaasti professori Hawkingin elämänkertaa. Vielä enemmän se on palkintogaalojen voittajaksi veistelty elokuva, eheä, mutta niin kovin kaavamainen, kokonaisuus, jonka kapeassa valokeilassa on kaksi nuorta, säteilevää (toim.huom. tuskin Hawkingin säteilyä kyseessä kuitenkaan) brittinäyttelijää, tuleva* Oscar-voittaja Edward ”Eddie” Redmayne sekä Felicity Jones.
Vaikka Redmayne on näytellyt mm. Les Misérables -musikaalissa, hyppää hän silti esiin ihan puskista. Ajan lyhyen historian kirjoittaneen ihmisen elämästä ruudulle on vangittu vajaan kolmenkymmenen vuoden kaistale, alkaen 60-luvulta ja päättyen 90-luvun alkuun. 33-vuotias lontoolainen onnistuu yhtä hyvin tulkkaamaan nuorta, elinvoimaista, palavasti ihastuvaa ja mieluusti kaverien kanssa juopottelevaa nörttinuorukaista kuin lopulta pahentuvan ALS-taudin kourissa riutuvaa keski-ikäistä miestä, joka on kolmen lapsen isä, aikamme arvostetuimpia ajattelijoita ja silti kaitsijan tarpeessa siinä missä lapsensakin. Ei ole ihme, että Hawking itse on kertonut arvostavansa elokuvaa ja etenkin Redmaynen vimmattua tulkintaa. Liikuttuminenkin on mainittu. Eikä Stephen ole varmasti ainoa.
Redmaynen saaman huomion taustalla Felicity Jones on loistava, vaikka jäänee vaille isoimpia palkintohuomioita. Välillä Jones jopa varastaa show’n Reddmaynelta, mihin toisaalta vaikuttaa se (jo mainittu seikka), että Felicity näyttelee Jane Wilde Hawkingia elokuvassa, joka pohjaa Jane Wilde Hawkingin kirjoittamaan elämänkertakirjaan ja täten myös koko näkökulmaan koko suhteesta. Elokuvan Janesta maalataan Jonesin paljon merkitsevien katseiden ja huokausten kautta kuva kaikkensa älykkään miehensä puolesta antaneena naisena. Jane uhraa uransa, mittailee etääntyviä haaveitaan, muuntuu tuskaillen suuresti rakastavaksi taustahenkilöksi, tukija(la)ksi. Ja puhekykyään menettävä aviomies paistattelee julkisuudessa.
Uskonnollisen ja (ainakin pääsääntöisesti) uskonnottoman kohtaamiseen keskittyvän elokuvan sivujuonteisiin liittyy myös uskottomuus, mutta elokuva säilyttää brittiläisen arvokkuutensa. Musiikkipuoli on ulkoistettu toiseen saarivaltioon, nimittäin Islantiin Jóhann Jóhannssonille, joka voitti jo Golden Globen työstään. Soundtrack on salonkikelpo tekele, mutta Jóhannssonin pisteitä verottaa rankasti se, että elokuvan kliimaksikohtauksen musiikiksi on valittu/lainattu The Crimson Wing: Mystery of the Flamingos -dokumentista The Cinematic Orchestran Arrival of the Birds -sävellys.
Man on Wire -dokumentista tutun James Marshin leffa käy vaiheet läpi tyylillä, mutta silti ilman kaikkein suurinta liekkiä. Hype on kokonaisuutta pari pykälää suurempi, aivan kuten tuon Man on Wire -dokkarin tasapainoiludraaman osalta kävi. Kahden ihmiset kipinöivimmät hetket ja tiedettä kansantajuistaneen miehen tuominen lähemmäs tavallista leffailijaa ja tavallista tallaajaa ovat hatunnoston arvoisia asioita. Matemaattisteemaisten leffojen sarjassa Kaiken teoria laittaa Kaunis mieli -leffan ansiot lähestymään nollaa, mutta Aronofskyn synkeän π -trilleri pysyy tavoittamattomissa.
* Huom. Tämän vuoden Oscar-gaalassa nähdään paitsi pientä tiedemiesbuumia mutta myös ”hassuja sattumuksia”. Parhaan miespääosan palkinnosta (turhaan) Redmaynen kanssa kilpailee Benedict Cumberbatch, joka on ehdolla suorituksestaan brittimatemaatikko Alan Turingina The Imitation Gamessa. Cumberbatch ehti näyttelemään Stephen Hawkingia jo vuonna 2004 BBC:n Hawking-elokuvassa. Cumberbatch voinee lohduttautua sanomalla, että Redmaynen loistokkuus on silkkaa imitaatiopeliä…
