Eletään vaurastumisen vuosia noin vuosikymmenen vanhassa itsenäisessä Suomessa. Uhkakuvia ei ole turvallisuuden, taloudellisen kasvun tai muunkaan positiivisen kehityksen yllä. Varsinkin rikkaalla väellä porskuttaa hyvin. Tietysti köyhemmätkin hyötyvät kehityksen kovasta tahdista, sillä töitä riittää, mutta aina se vähän kismittää, kun toinen tienaa paremmin ja luulee näin myös olevansa parempi ihminen.
Tästä päästäänkin Julius Särkelään, toisin sanoen ”Julle-minä-itte Särkelään”, joka kuvittelee olevansa koko maailman napa ja se ihminen, jonka kuollessa koko maailma pysähtyy. No onhan Särkelällä toki maallista mammonaa ja yhteiskunnallista vaikutusvaltaa, joten eivät nyt ihan tyhjästä ne suuret luulot ole hänen hattuunsa nousseet. Varsinkin kun Särkelä on määrätietoisella työllä saavuttanut asemansa Rautakivi Oy:n toimitusjohtajana. Silti joku saattaisi huomauttaa johtaja Särkelän sivistymättömyydestä, mutta ei sittenkään uskalla, koska Särkelä on varsin pahapäinen, suorasanainen ja kovaääninen mies. Tai no Aku Korhosen esittämä Heroja vähät välittää Särkelän kukkoilusta, kun on tullut velka-asiaansa hoitamaan, mutta Heroja onkin asia erikseen.
Särkelä vihaa tasapuolisesti kaikkia, mutta erityisesti Artturi Laakson esittämää Patruuna Fallstenia. Ensinnäkin Fallsten on paikkakunnan toinen napamies. Kahta kukkoa ei mahdu samalle tunkiolle. Toiseksi Fallstenin sivistyneisyys saa Särkelän ihokarvat pystyyn. Särkelä näet potee huonommuutta, kun kouluja ei ole niin paljon käytynä kuin eräillä. Kolmanneksi Fallstenin poika Martti (Ekke Hämäläinen) on alkanut liehakoida hänen Saara tytärtään (Hillevi Lagerstam).
Paikkakunnalla on tarkoitus vihkiä uusi silta käyttöön ja avajaistilaisuuteen pitäisi saada lainattua johtaja Särkelän hienoa flyygeliä. Särkelä ei alun perin ole pitänyt koko siltahankkeesta, joten hän on päättänyt, että niissä kekkereissä ei ainakaan heidän flyygelinsä tule heläjämään. Lainausprojekti näyttää kutakuinkin mahdottomalta. On siis käytettävä erityistä oveluutta ja mairittelua, jotta Särkelän pää saadaan käännetyksi.
Elokuvan on yllätyksekseni ohjannut Orvo Saarikivi, jonka tuottelias 20 elokuvan putki noin kymmenen vuoden ajanjaksolla ei ikinä tuottanut oikein mitään muuta säväyttävää kuin tämän elokuvan. Toki muutamia hänen ohjauksiaan on vielä näkemättä, joten viimeinen lausunto jääköön vielä antamatta. Saarikivi teki komediaa ja draamaa, mutta suurin osa hänen töistään jäi melko kaavamaisiksi saman toistoksi. Komedioista esimerkiksi Totinen torvensoittaja oli päämäärätöntä juoksentelua sinne tänne ilman järjen häivää. Vakavampi kuvaus Avoveteen sortui taas liikaan patsasteluun ja henkilöhahmojen ylevöintiin. Särkelä ittessä Saarikivi sen sijaan löysi oikeanlaisen hurtin tunnelman, johon tietysti Uuno Laakson huikealla bravuurilla oli suuri vaikutus.
En tiedä, kuinka innostunut Saarikivi yleensäkään oli fiktiivisten näytelmäelokuvien teosta. Olivatko näytelmäelokuvat hänelle pakkopullaa ja sydän veti muunlaisiin projekteihin? Sota-aikana hän ainakin kunnostautui dokumentaristina ja tallensi Suomen ja Neuvostoliiton välistä taistelua otsikolla Suomenlahdelta Äänisjärvelle. 40-luvun lopulla Saarikivi lopetti kokonaan fiktion tekemisen ja siirtyi pysyvästi dokumenttien pariin. Repertuaariin kuului tietoiskuja ja muuta tärkeää kansakuntaamme koskevaa asiaa. Olipa joukossa myös henkilökuvaa tasavaltamme presidentistä.
Särkelä itte on yksi suomen suosituimmista näytelmistä, jota esitetään vuosittain useammassakin teatterissa. Sen on kirjoittanut Ilmari Turja eli toimittaja/kirjailija, joka oli kiinnostunut niin faktasta kuin sepitteestä. Tässä tekstissään Turja tarkastelee, mitä tapahtuu, kun nousukasmaisia piirteitä omaava kansanmies raivaa tiensä suomalaisen yhteiskunnan huipulle. Havainnoiden sitä, miten raha tekee miehestä itsevarman. Toisaalta puuttuen myös siihen, kuinka silminnähden kovalta näyttävä ihminen voi olla sisäisesti täysin epävarma itsestään, joka näkyy outona, tuuliviirimäisenä ja hauskana käytöksenä ulospäin. Hauskuus on muutenkin tämän elokuvan näkyvin valtti.
Elokuvan heikkouksista mainittakoon sen SF-filmeille tyypillinen kliseisyys. Esimerkiksi Aku Korhosen Herojan-rooli on sataan kertaan aikaisemmin nähty ja sanalla sanoen tylsä. Hahmon tarkoitus on symboloida maalaisjärkeä ja olla kansanomaisena vastapoolina Särkelän hahmolle. Särkelän tyttären ja Fallstenin pojan rakkaustarina on, niin ikään, vanhoihin kaavoihin kangistunutta lässytystä, jossa intohimon tuulet käyvät melko pienellä boforilla. Kaiken huonon jättää kuitenkin alleen Uuno Laakson huikea pääosasuoritus. Hänen hahmonsa voi nähdä jonkinlaisena esiasteena monelle myöhäisemmälle suomalaiselle fiktio- ja faktapersoonalle. Mieleen tulee nimiä kauppaneuvos Paukusta aina Urho Kekkoseen saakka. Uuno Laakson hahmo oli aikanaan niin suosittu, että kolme vuotta myöhemmin ilmestyneeseen elokuvaan Katupeilin takana Laaksolle kirjoitettiin Särkelää muistuttava rooli, jonka nimeksi annettiin Jalle.
nimimerkki: mauge
