Espanjalaiselokuvat ovat aina omalla tavallaan soljuvia, sievistelemättömiä ja rehellisiä. Vanilla Skyn espanjankielinen alkuperäisversio ei ollut teknisesti yhtä onnistunut kuin jenkkiläinen mutta tunnelman luominen onkin sitten oma saransa.
Almodóvar on ohjannut tunteellisen ja kauniin mutta samalla järkyttävän elokuvan. Elämä voi tehdä ihmisen ehyeksi, mutta se voi myös hajoittaa hänet pieniksi palasiksi. Hetkesä. Tehdä ihmisestä elävän ja kuolleen – samanaikaisesti.
Elokuva kertoo kahden miehen välisestä ystävyydestä sekä ihmisen perustarpeesta rakastaa ja olla rakastettu. Elämässä ei aina käy hyvin – ei tässäkään elokuvassa. Elokuvan loppumetreillä raotetaan verhoa tulevaisuuteen, mikä merkitsee, että toivoa on. Toivo vain muuttaa muotoaan aivan niin kuin elämä itse.
Elokuvaa katsoessa oivaltaa, ettei ole oikeita tai vääriä valintoja. On vain hetkiä, joita ei osannut odottaa. Ne ovat totuudellisia. Loppuen lopuksi on vain elämä, joka soljuu sormiemme lävitse kuin hienoinen hiekka. Ei kukaan ole väittänyt, että elämä on helppoa. Se on täynnä yllätyksiä.
Elokuvassa kannetaan vastuu omista valinnoista. Ei aleta syyttää elämää siitä, mitä se eteen tuo. Kaikki on tarkoituksenmukaista sellaisena kuin se on. Pettymys kannetaan arvokkuudella, elämää kunnioittaen. ”Puhu hänelle” on ylistys elämälle.
Elokuvassa puhumisen teema on keskeinen. Mutta mitä sitten kun puhuminen ei enää riitä? Mitä sitten kun sanoja ei enää ole? Ehkäpä elokuvan idena on viestittää, että puhu vielä kun voit! Sillä koskaan ei voi tietää milloin sanat käyvät turhiksi. Ihmisyys jää, kaikesta huolimatta.
nimimerkki: Kia
