Mary Shelley oli vasta 21-vuotias nuori nainen, kun hän kirjoitti maailmaa mullistaneen goottisynkistelynsä, Frankensteinin. Teoksesta kasvoi – ei pelkästään 1800-luvun – vaan ehkä kaikkien aikojen kuuluisin kauhuromaani. Tähän päivään mennessä erinäisiä Frankenstein –filmatisointeja on kertynyt jo iso pino.
Vuoden 1931 näkemys on loogisestikin yksi ensimmäisistä Shelley-filmisovituksista ja Universal-studioiden mukaantulon myötä myös klassisimpia versiointeja. Reilun tunnin mittainen tarina perustuu monen muun aikalaisen leffan tavoin näytelmäversioon, joka tällä kertaa aiheuttaa lähinnä harmia.
Ensimmäinen suuri ongelma on elokuvan tylsyys. Mm. Näkymättömän miehen ohjanneen britti James Whalen versiossa ei ole jäljellä hitustakaan siitä surusta ja tuskasta, joka Shelleyn tekstiä koristaa. Jos oli 1800-luvun monsteri täynnä kaihoa ja kaipuuta sekä pelkoa erilaisuudestaan, tämä leffan hirviö korvaa kaiken muminalla ja koomisella kävelyllään. Myöskään goottiromantiikalle ei ole sijaa kömpelössä synkistelyssä.
Toisena ongelmana tulee koomisuus. Näyttelijät ylinäyttelevät 30-luvun tyyliin hupaisasti ja esimerkiksi alkupuoliskon aivoluennon dialogi on kuin komediasta revittyä. Boris Karloffissa on sitä klassikkohahmon luojan ainesta, mutta Karloffin ruutuaika on kyllä onnistuttu minimoimaan. Samoin proffa Frankensteinin ja hirviön välinen jahtausvaihe on vedetty minimiin ja elämäntarkoitukseksi muuttuneen jahdin suuri tunteiden palo on unhoittunut.
Miljöö on Frankensteinin pelastus. Tapahtumapaikka on kuin kaikkien kauhuelokuvien perikuva: pimeä, usvainen ja kolkko. Linnan portaatkin ovat sopivan jyrkät. Niitä pitkin fiksujen proffien, huonoryhtisten idioottiapulaisten ja neitojen on hyvä juoksennella ja ähkiä kankeita vuorosanojaan.
Vuoden 1931 Frankenstein-versio ei onnistu puhaltamaan henkeä maailmaan kuuluisimpaan kauhutarinaan, vaikka Colin Cliven ”IT’S ALIVE!” –huuto jääkin elokuvahistoriaan. Tiivistetty ja harhaan muokattu tarina on rasittava aikansa eläneine leikkauksineen. Ja se kaiho… mitä on jumaluus- ja luomistarina ilman loistokkaasti esitettyä inhimillisyyden tuomaa taakkaa?
Arsi ainakin lukee mieluummin kirjan kuin katsoo tätä versiota uudelleen.
